DNA kisaa Elisan kanssa 3G-kattavuudesta

DNA:lla ja Elisalla on kisa käynnissä uusien alueiden saattamiseksi 3G-verkkojensa piiriin.
Elisa ilmoitti tammikuussa, että sen 3G-verkko kattaa noin 150 paikkakuntaa kevääseen mennessä. Nyt DNA Finland tiedottaa 3G-verkkonsa toimivan 150 kunnan alueella.

DNA:n mukaan 3G-verkko tuo nopeat langattomat internet-yhteydet nyt yli 70 prosentille suomalaisista. Tavoitteena on kattaa koko Suomi 3G-teknologialla vuoden 2010 loppuun mennessä.

- Puhumme piirun verran vajaa sadan prosentin henkilöpenetraatiosta, DNA Finlandin toimitusjohtaja Riitta Tiuraniemi täsmentää kysyttäessä.

DNA korostaa myös laadun tärkeyttä kattavuuden ohella. Mutta Elisan hiljattain teettämässä kuuluvuustutkimuksessa esimerkiksi kuuluvuuden laatu eli kentänvoimakkuuden signaalitaso oli Elisalla parempi kuin muilla kotimaisilla toimijoilla. Tiuraniemi ei kuitenkaan niele tuloksia sellaisenaan.

- Tutkimus oli Elisan oman suunnittelutoimiston tekemä. Siinä oli vähän kotiinpäin vetoa. Olemme investoineet [laatuun] kovasti ja tulossa on lisää investointeja, Tiuraniemi kertoo.

Tiedotteen mukaan DNA pystyy tarjoamaan uudenaikaisen verkkoteknologian ja tehokkaan verkkosuunnittelun ansiosta hyvinkin häiriöttömiä tiedonsiirtopalveluita.

DNA:n langattomien tiedonsiirtoyhteyksien käytettävyys paranee lähiaikoina, kun omalta koneelta tai matkapuhelimesta verkkoon lähetettävien tiedostojen siirtonopeus nousee 1,4 megabittiin sekunnissa. Teoreettinen maksiminopeus 3G-verkosta päätelaitteeseen nousee samalla 7,2 Mbit/s:iin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Taktikoi muuttopäivällä – alemman vuokran voi saada kaksi kertaa vuodessa

    2. 2

      Neljä hanketta, budjetit ylittyivät 50 % – ”Rakentaisin Olympiastadionin marmorista uudelleen”

    3. 3

      Minkä yhtiöiden lennoilla saa parasta ruokaa? Asiantuntija listasi 5 huippua

    4. 4

      Takavuosien murheenkryynin etumerkki vaihtui plussaksi

    5. 5

      Luxemburg kiirehti Brexit-haaskalle

    6. 6

      Pentagon hyväksymässä ”Kuningasorin” – superkopteri nostaa 12 tonnia ja maksaa kuin synti

    7. 7

      Pam ”herrojen vaatimuksesta”: Helsingin vetovoimaa ei korjata heikentämällä työehtoja

    8. 8

      Selvitysmieheltä koruton arvio valtion rakennushankkeista

    9. 9

      Ennuste: Venäjän talous kasvaa tänä vuonna 1,5 %

    10. 10

      Suomalaisten eläkkeissä isot erot – katso, paljonko kotikunnassasi saadaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä neljä entistä Anttilan tilaa muuttuvat Tokmanneiksi

    2. 2

      Suomalaisten eläkkeissä isot erot – katso, paljonko kotikunnassasi saadaan

    3. 3

      Lähti pois kesken puheen – nobelisti kuittasi Stubbille eduskunnassa: "Alex, mihin sä lähdet?"

    4. 4

      Näin sääntö-Suomen purkaminen on edennyt

    5. 5

      Neljä hanketta, budjetit ylittyivät 50 % – ”Rakentaisin Olympiastadionin marmorista uudelleen”

    6. 6

      Pentagon hyväksymässä ”Kuningasorin” – superkopteri nostaa 12 tonnia ja maksaa kuin synti

    7. 7

      Palkka duunissa 5300 e/kk – miksi tämä koulutus ei kiinnosta?

    8. 8

      Nobel-voittaja Holmström: Sote on valtava sotku – Obamacare varoitus Suomelle

    9. 9

      Terveydenhuollon ammattilaiset kummeksuvat sote-esitystä – Mikä on ”yleinen sairaus”

    10. 10

      Minkä yhtiöiden lennoilla saa parasta ruokaa? Asiantuntija listasi 5 huippua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    2. 2

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    3. 3

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    4. 4

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    5. 5

      Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

    6. 6

      Palkka duunissa 5300 e/kk – miksi tämä koulutus ei kiinnosta?

    7. 7

      Mahdottomana pidetty suomalaiskeksintö saikin sijoituksen Japanista

    8. 8

      Palkittua kerrostaloa hehkutettiin ”laadukkaasta rakentamisesta” – useita kosteusvaurioita muutamassa vuodessa

    9. 9

      Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

    10. 10

      Mitä 250 000 eurolla saa Helsingissä, Tallinnassa ja Tukholmassa? HS: Asunnot hyvin eritasoisia

    11. Näytä lisää