Eurokorot lievässä laskussa EKP:n kokouksen jälkeen

Julkaistu:

Eurooppalaisten pitkien viitelainojen korot liikkuivat torstaina keskiviikkoiltaa alemmalla tasolla EKP:n pääjohtajan tiedotustilaisuutta odoteltaessa. Saksan kaksivuotisen korko lähti kipuamaan jonkin verran EKP:n haukkamaisten lausuntojen jälkeen.
Euroopan keskuspankki (EKP) piti torstaina odotetusti ohjauskorkonsa neljässä prosentissa.

EKP:n pääjohtaja Jean-Claude Trichet varoitteli puheessaan inflaation voimakkaista nousupaineista ja sanoi hintavakauteen liittyvän riskejä myös keskipitkällä aikavälillä.

– Odotettiin, että viime kokouksen jälkeen annettu pehmennyslausunto olisi saanut jatkoa, mutta kylmää kyytiä Trichet antoi. EKP:n kompassissa on vain yksi neula, siten että hintavakauden suojeleminen on ainoa tehtävä, Pohjola Pankin analyytikko Jari-Pekka Heinonen sanoo.

Trichet kyllä sanoi, että kasvun hidastuminen vähentää inflaatiopaineita, mutta se ei Pohjolan Heinosen mukaan pehmennä pääjohtajan viestiä.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

–´Kokonaisuudessaan lausunto oli odotuksia jonkin verran haukkamaisempi, Heinonen sanoi.

EKP nosti ennustettaan euroalueen tämän vuoden inflaatiosta 2,6–3,2 prosenttiin aiemmasta 2,0–.3,0 prosentista. Talouskasvun EKP arvioi jäävän tänä vuonna 1,3–2,1 prosenttiin, kun aiempi ennuste oli 1,5–2,5 prosenttia.

– Olisin odottanut huomattavasti enemmän verbaalista interventiota, mutta oikeastaan lausunto oli hyvin samanlainen kuin aikaisemmin, Heinonen sanoo.

Trichet korosti, että valuutan tulee heijastella talousalueen fundamenttejä ja että Fedin tavoitteena on vahva dollari.

– Nämä samat mantrat ovat toistuneet aikaisemminkin eikä uutta verbaalista interventiota tai vihjausta oikeisiin interventioihin saatu tässäkään lausunnossa.

Talouden perusteiden Trichet sanoi olevan Euroopassa kunnossa ja tilastojen kertovan talouden maltillisesta hidastumisesta.

– Näyttäisi siltä, että globaalitalouden uhka on suurempi kuin EKP tällä hetkellä myöntää lausunnoissaan, Pohjolan Heinonen huomauttaa.

EKP muutti korkoaan viimeksi viime vuoden kesäkuussa, jolloin sitä nostettiin 0,25 prosenttiyksikköä. Markkinoilla EKP:ltä odotetaan koronlaskua kesään mennessä.

Myös Englannin keskuspankki (BOE) piti odotetusti keskeisen ohjauskorkonsa ennallaan 5,25 prosentissa rahapoliittisen komiteansa kokouksessa. Keskuspankki laski korkoa viimeksi kuukausi sitten 0,25 prosenttiyksikköä. Myös joulukuussa korkoa laskettiin saman verran.

Euroalueen tavoin Britanniassakin inflaatio laukkaa keskuspankin tavoitetason yläpuolella, mikä hillitsee rahapolitiikan keventämistä. Toisaalta koronlaskua tarvittaisiin talouskasvun tukemiseksi.

BOE:n korkopäätöksen jälkeen punta vahvistui yli kahden dollarin ensimmäistä kertaa kahteen kuukauteen ja toipui euroon nähden ennätysalhaiselta tasoltaan.

Saksasta saatiin kehnoja uutisia, kun talousministeriön tilastojen mukaan tehdasteollisuuden saamat uudet tilaukset kasvoivat tammikuussa ennakoitua vähemmän verrattuna viime vuoden tammikuuhun ja kuukausitasolla tilaukset vähenivät odotettua selvästi enemmän.

Yhdysvalloista jälleen keskiviikkona saadut odotettuakin huonommat uutiset ja keskiviikkona euroalueelta saatu, myönteisesti yllättänyt tilastodata nostattivat euron liitoon. Lisää vauhtia antoi torstaina iltapäivällä EKP:n tiukka inflaatiokanta. Suhteessa dollariin euro on tehtaillut uusia ennätyksiä ja on torstaina käynyt jo 1,5373 dollarissa.

Torstaina kello 16.50 euro noteerattiin 1,5351 dollariin, kun se myöhään keskiviikkona oli 1,5264 dollarissa. Dollari maksoi 103,19 jeniä, kun se keskiviikkoiltana oli 104,01 jenissä. Euro noteerattiin 158,41 jeniin oltuaan myöhään keskiviikkona 158,77 jenissä.

Saksan kaksivuotinen korko oli laskenut yhden korkopisteen 3,25 prosenttiin. Kymppivuotinen oli laskenut kolme korkopistettä 3,83 prosenttiin. Bund-futuuri oli 117,10 pisteessä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    2. 2

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    3. 3

      Suomeen suunnitellaan uutta 50 miljoonan euron datakeskusta

    4. 4

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    5. 5

      15 maakunnan jättilista: Katso, onko sinulle töitä kotiseudullasi

    6. 6

      Kiinalle toinen luottoluokituksen pudotus – paisuva velka lisännyt riskejä

    7. 7

      Palkka 6157 euroa kuussa – silti töihin ei riitä hakijoita

    8. 8

      Analyytikko: Tikkurila etsii uuden toimitusjohtajan isoa remonttia varten

    9. 9

      OP:n uusi johtaja Timo Ritakallio: Oli helppo vastata olevansa kiinnostunut

    10. 10

      Liikemiehen villi visio: Joulupukille oma valtio Rovaniemen viereen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    2. 2

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    3. 3

      15 maakunnan jättilista: Katso, onko sinulle töitä kotiseudullasi

    4. 4

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    5. 5

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    6. 6

      Nella, 16, johtaa pian Kotipizzaa – yhden päivän

    7. 7

      Kauppa pelmahti täyteen Star Wars -korusta innostuneita kiinalaisia – yrittäjälle tuhansien eurojen potti

    8. 8

      Tikkurila antoi toimitusjohtajalleen lähtöpassit

    9. 9

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    10. 10

      ”Hän sanoi hinnan ja ajattelin, että ei helkkari” – välittäjän arvio talosta järkytti Pakarisen pariskuntaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja nipistää palkastaan 1 000 €/kk lapsille ja säästöön – näin se käy

    2. 2

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    3. 3

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    4. 4

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    5. 5

      5 erilaista säästäjää kertoo: Näin sijoittaisin 100 €/kk ja 500 € kerralla

    6. 6

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    7. 7

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    8. 8

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    9. 9

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    10. 10

      84-vuotias savolaissijoittaja lahjoitti koko 4,3 miljoonan euron salkkunsa norppien suojeluun – luksuselämä ei kiehtonut

    11. Näytä lisää