Alkolla meni viime vuonna hyvin

Julkaistu: , Päivitetty:

Alkoholi teki kauppansa paremmin viime vuonna kuin edellisvuonna. Erityisen kovaan myynninkasvuun ylsivät kuohuviinit.
Alkon myynti kasvoi niin euroissa kuin litroissakin mitattuna.

Alkon myynti arvonlisä- ja valmisteveroineen nousi neljä prosenttia 1,3 miljardiin euroon. Litramääräinen myynti kasvoi kaksi prosentti lähes 114 miljoonaan litraan.

Alkon liikevaihto kasvoi neljä prosenttia lähes 1,1 miljardiin euroon. Alkon tilikauden voitto parani 53,3 miljoonasta eurosta 54,8 miljoonaan euroon.

Väkevien alkoholijuomien litramääräinen myynti ei kasvanut. Väkevissä juomissa viinojen ja väkevien viinien myynti laski hieman, mutta muiden väkevien alkoholijuomien myynti kasvoi.

– Kuluttajien ostovoiman kasvu näkyi etenkin hinnakkaampien juomien myynnissä, todettiin Alkon tiedotteessa.

Viiniä ostettiin aiempaa enemmän. Esimerkiksi punaviinien myynti kasvoi vajaat kahdeksan prosenttia. Kuohuviinien myynti lisääntyi jopa viidenneksen.

Hanapakkaukset kasvattivat suosiotaan, sillä viime vuonna niiden osuus viinien myynnistä oli 33 prosenttia, kun vielä edellisvuonna osuus oli 30 prosenttia.

Alko perusti viime vuonna seitsemän uutta myymälää, mikä nosti myymälämäärän 338:aan.

Alkon mukaan alkoholijuomien tilastoitu kulutus oli viime vuonna 46 miljoonaa litraa absoluuttialkoholia, mikä tekee 8,7 litraa asukasta kohden laskettuna. Tilastoitu kulutus kasvoi edellisvuodesta 3,5 prosentilla.

Kulutusta nostivat niin Alkon myynnin kasvu kuin muun vähittäismyynnin lisääntyminen 7,1 prosentilla. Anniskelukulutus laski viime vuonna 1,4 prosenttia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    2. 2

      Työttömyysaste kääntyi taas nousuun – huhtikuussa 10,2 %

    3. 3

      Öljyn tuotantoa rajoitettiin, mutta yksi maa rikkoo lupauksia – ”Ei ole mitään keinoa rangaista”

    4. 4

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    5. 5

      Näkökulma: Painajainen jatkuu yhdeksättä vuotta – kinastelu pitää Kreikkaa kyykyssä

    6. 6

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    7. 7

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    8. 8

      Terexin Konecranes-myynti toteutunut

    9. 9

      Analyytikon arvio Nokian Apple-sopimuksesta: ”Sen täytyy olla todella merkittävä”

    10. 10

      Orpo Kreikka-päätöksestä: ”Inhottava tilanne”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    2. 2

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    3. 3

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    4. 4

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    5. 5

      Orpo Kreikka-päätöksestä: ”Inhottava tilanne”

    6. 6

      Nokian osake ponkaisi rajuun nousuun – kertoi patenttisovusta Applen kanssa

    7. 7

      Analyytikon arvio Nokian Apple-sopimuksesta: ”Sen täytyy olla todella merkittävä”

    8. 8

      Entinen välittäjä oikeudessa: pomot opettivat minut valehtelemaan asiakkaille

    9. 9

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    10. 10

      Osa työnantajista karttelee hakemustulvaa – ”Tarvetta avoimelle haulle ei oikein ole”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Palkka jopa 4 000 e/kk – silti kehuttu yritys ei löydä duunareita

    2. 2

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    5. 5

      Työttömät palkatta töihin yrityksiin – hallitus esittää kokeilua

    6. 6

      Suomalaisyrittäjän tuote myy kuin häkä Kiinassa – jopa tuhat 600 euron laitetta päivässä

    7. 7

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    8. 8

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    9. 9

      ”Diesel on kuollut”, mutta Suomessa hinnat voivat yllättää

    10. 10

      Välittäjä: Kaksikerroksinen rivitalokoti sopii vain 42-vuotiaalle ostajalle

    11. Näytä lisää