Suomalaisfirman kortit isossa asemassa pelialan suurtapahtumassa

Tekesin Verso-ohjelma innostui teettämään pelikortit ja webbisivuston suomalaisen pelifirman Funda Gamesin konseptilla suureen GDC-tapahtumaan.


Vuosi sitten perustetun Funda Games -yrityksen synnyn taustalla oli ajatus opettaa tavalliselle kansalaiselle sijoittamista.

Helsingin kauppakorkeakoulun opiskelija Atso Andersen kehitti opiskelijatoverinsa Markku Kaustian kanssa osakekortit, jotka toimivat samalla logiikalla kuin 1970-luvulla markkinoille ilmestyneet autopelikortit.

- Kun pyörittelimme ajatusta päässämme jonkin aikaa, tajusimme, että kaikissa palveluissa on tietyt samat tunnusluvut. Mikä tahansa asia tai tuote voidaan muovailla pelin muotoon, Andersen kertoo GDC:n Nordic Games -osastolla, jonne yritys oli tullut esittelemään ideaansa ja luomaan kontakteja.

Funda Games osallistui helmikuun puolivälissä järjestettyyn pelinkehittäjien suurkonferenssiin, Game Developers Conferenceen (GDC), jossa oli Tekesin mukaan mukana lähes parikymmentä suomalaisfirmaa.

Tekesin Verso - Vertical Software Solutions -ohjelma näki Funda Gamesin konseptissa myös oivan tavan markkinoida erästä asiakasryhmäänsä, peliyrityksiä. GDC:tä varten Funda Games sai tehtäväkseen luoda pelikortit ja sitä tukevan nettisivuston suomalaisista peliyrityksistä.

Yrityksen kehittämä korttipeli on pelattavana uudella suomalaista peliosaamista kansainväliselle medialle ja sijoittajille esittelevällä Playfinland.fi-sivustolla, www.playfinland.fi.

- Suomi toimii hyvänä koelaboratoriona, mutta tarkoituksenamme on viedä tämä konsepti myös maailmalle. GDC-messut toimivat hyvänä paikkana herättää ihmisten kiinnostus ja luoda kontakteja. Ehkä tästä saadaan aikaan korttipelien renessanss", Andersen toteaa.

Pelien kehittämisen ohella suomalaisyritykset ovat rohkeasti lähteneet hakemaan myös aivan uusia ansaintamalleja. Yksi kanava on television kautta tapahtuva pelaaminen.

- Pelaaminen on valtava bisnes, mutta siltä puuttuu kansan tunnistamat tähdet. Television kautta pelaaminen saadaan aivan uudelle tasolle, arvioi E-Sports Nordicin toimitusjohtaja Mikael Gummerus.

Yrityksen konsepti toimii siten, että pelaajat maksavat osallistumismaksun, joka sijoitetaan pelin voittopottiin. Paras pelaaja saa potin ja E-Sportsin kirstuun kilahtaa tietyn suuruinen komissio. Yritys on kehittänyt pelaamista varten oman turnausjärjestelmänsä. Gummeruksen mukaan peli pystytään skaalaamaan helposti maailmanlaajuiseksi.

Jo olemassa olevien pelien lisensoimisella toimivan TV-formaatin lisäksi E-Sports on kehittänyt myös aivan uuden tuotteen. Selainpelikonsepti Frosmon ideana on saada suuri määrä pelaajia pelaamaan netissä samaan aikaan. Tuote toimii parhaillaan kuudessa maassa. E-Sports Nordic on Tekesin rahoituksen lisäksi saanut myös yksityistä rahaa, mikä muovaa yrityksen tulevaisuuden tavoitteita.

- Tällä hetkellä tarkoituksenamme on kehittää ja levittää tuotetta. Pitkän tähtäimen tavoitteena on löytää hyvä ostaja, Gummerus toteaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    2. 2

      Näkökulma: Tästä syystä talouskasvu on vahvistunut edes vähän

    3. 3

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    4. 4

      Sijoitusneuvonnassa ihmisellä ja robotilla on samat säännöt – mutta kumpi on luotettavampi?

    5. 5

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    6. 6

      Yrittäjäperheen Joel Harkimo rynnistää politiikkaan – ”Joskus toivon, että olisin enemmän kuin isä”

    7. 7

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    8. 8

      Katso miten muut arvostavat työtäsi

    9. 9

      Pörssiin pyrkivän autokauppias Kamuxin arvo selvisi

    10. 10

      Nordean pääanalyytikko: ”Yksin Trump voi aiheuttaa lähinnä harmia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    2. 2

      Yrittäjäperheen Joel Harkimo rynnistää politiikkaan – ”Joskus toivon, että olisin enemmän kuin isä”

    3. 3

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    4. 4

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    5. 5

      Näkökulma: Tästä syystä talouskasvu on vahvistunut edes vähän

    6. 6

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    7. 7

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    8. 8

      Sijoitusneuvonnassa ihmisellä ja robotilla on samat säännöt – mutta kumpi on luotettavampi?

    9. 9

      Sadat ovat saaneet ajokortin reilulla tonnilla – ”Tulokset näyttävät hyviltä”

    10. 10

      Katso miten muut arvostavat työtäsi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    3. 3

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    4. 4

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    5. 5

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    6. 6

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    7. 7

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    8. 8

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    9. 9

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    10. 10

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    11. Näytä lisää