Kotimainen puutuotanto tökkäsi työvoimapulaan

Pula metsäkoneenkuljettajista estää metsäteollisuuden aikeita lisätä puunkorjuuta Suomessa. Metsäteollisuus tarvitsee yhä enemmän puuta suomalaisista metsistä, jos ja kun Venäjän puutullit astuvat voimaan täysimääräisinä ensi vuoden alussa.
Työtehoseura, Uudenmaan TE-keskus, metsäyhtiöt Stora Enso ja Metsäliitto sekä metsäkonevalmistaja Ponsse ovat aloittaneet metsäkoneenkuljettajien tehokoulutuksen Nurmijärvellä, jotta akuuttiin pulaan saataisiin lievitystä.

Metsäteollisuuden viesti on, että tehtaat menevät kiinni ellei puuta saada lisää, kertoo Työtehoseuran toimitusjohtaja Tarmo Luoma. Pula kuljettajista on niin kova, että metsäteollisuus vaatii uusia kuskeja neljässä kuukaudessa.

Normaalit metsäkoneenkuljettajan opinnot kestävät aikuiskoulutuksessa yhdeksän kuukautta ja nuorten ammatillisissa opinnoissa kolme vuotta.

Tammikuussa Nurmijärvellä alkaneeseen koulutukseen osallistuu 12 opiskelijaa. Sillä pulaa ei ratkaista, mutta kursseja on tulossa nopeata tahtia lisää. Tänä vuonna ryhmiä on neljä. Jatkossa koulutettavien määrä voidaan nostaa 144 opiskelijaan vuodessa, kertoo Työtehoseuran koulutuspäällikkö Pentti Parviainen.

Tällä hetkellä metsäkoneenkuljettajia koulutetaan noin 430 vuodessa. Vuotuinen tarve on yli 800. Jos painopiste siirtyy harvennusten suuntaan, määrä voi nousta lähemmäksi tuhatta, Luoma arvioi.

Metsien ammattilaisista on muutenkin pulaa. Metsureiden koulutustarve on 440 vuodessa, kun nyt heitä koulutetaan vain 65 vuodessa. Sen sijaan korkeasti koulutettuja toimihenkilöitä valmistuu enemmän kuin tarvitaan.

Metsäliiton kehityspäällikön Risto Lillebergin mukaan pula metsäkoneenkuljettajista on erityisen vaikea Etelä-Suomessa. Nurmijärven koulutus paikkaa Etelä-Suomen aukkoa.

Ammattitaitoinen kuljettaja kykenee ansaitsemaan jopa 3 000–4 000 euroa kuukaudessa. Se tosin edellyttää pitkiä työpäiviä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    2. 2

      Alkaako Suomessa pyöriä kaljatakseja? Ministeriö: Tätä se edellyttäisi

    3. 3

      Lehto Groupin merkittävät omistajat aikovat myydä osakkeitaan

    4. 4

      Kreikka yllätti: talous kääntyi reippaasti ylijäämäiseksi

    5. 5

      Ruotsalais-suomalainen teräsyhtiö sponsoroi Trumpin virkaanastujaisia – ”ei ota kantaa politiikkaan”

    6. 6

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    7. 7

      Kela hyvittää toimeentulotuen viipymisiä – korvauksia lähes 150 000 viivästyksestä

    8. 8

      Kova poru apteekkarien tuloista – näin paljon apteekki saa lääkkeen hinnasta

    9. 9

      Kommentti: Ranskan vaalien jälkeen tilanne ei ole mitenkään business as usual

    10. 10

      Helsingin pörssiin tungosta: taas uusi yhtiö listautumassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    2. 2

      Alkaako Suomessa pyöriä kaljatakseja? Ministeriö: Tätä se edellyttäisi

    3. 3

      Lehto Groupin merkittävät omistajat aikovat myydä osakkeitaan

    4. 4

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    5. 5

      Ministeriö: Alkoholilaki menee uusiksi hovioikeuden Alkotaxi-päätöksen takia

    6. 6

      Hovioikeus: Mietojen alkoholijuomien kotiinkuljetusta ei voinut kieltää

    7. 7

      Kreikka yllätti: talous kääntyi reippaasti ylijäämäiseksi

    8. 8

      Pelot helpottivat – kulta halpeni vauhdilla

    9. 9

      Pääekonomisti: Ranskan päätöksillä paljon väliä suomalaisille

    10. 10

      ”Toiselle loppusiivoukseksi riittää, että imuroi huoneen keskeltä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pankkia vaihtamalla voi säästää yli tuhat euroa vuodessa

    2. 2

      Ruotsissa kokeiltiin 6 tunnin työpäivää täydellä palkalla – näin kävi rahanmenon

    3. 3

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    4. 4

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    5. 5

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    6. 6

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    7. 7

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    8. 8

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    9. 9

      Talo sai kuntotarkastajalta puhtaat paperit – kauppojen jälkeen synkät epäilykset heräsivät

    10. 10

      1500 ihmistä aikoo lakkoilla torstaina – ”Haluamme lähettää viestin hallitukselle, että tämä ei käy”

    11. Näytä lisää