Hölmö maksaa piilolinsseistä helposti liikaa

Julkaistu: , Päivitetty:

Piilolinssien hinnat verkossa ovat vain puolet optikkoliikkeen hinnoista. Silti hintaerot verkkokauppojen välillä ovat suuria.


Piilolinssikaupassa on huimat hintaerot. Verkkokaupan piilolinssihinnat ovat huomattavasti edullisemmat kuin optikkoliikkeiden.

Verkkokauppa itsessään ei takaa parasta hintaa. Tarkka kuluttaja vertaa vielä verkkokauppojenkin hinnat.

Esimerkiksi 90 paria tavallisia kertakäyttöisiä päivälinssejä maksaa kalleimmassa verkkokaupassa yli 40 prosenttia enemmän kuin edullisimmassa. Hintahaitari tässä tapauksessa liikkuu 113–160 euron välillä.

– Verkkokaupan osuus kasvaa koko ajan. Vuonna 2006 neljännes kuluttajista osti linssit nettikaupasta. Viime vuonna luku oli jo 38 prosenttia. Alle kolmekymppisistä noin puolet ostaa nettikaupasta, sanoo Optisen Alan Tiedotuskeskuksen OAT:n toimitusjohtaja Taru Korja.

Luvut perustuvat OAT:n Taloustutkimuksella säännöllisesti teettämään Omnibus-tutkimukseen silmä- ja piilolasien käytöstä.

Korja muistuttaa, että piilolinssejä käyttää vain noin kaksi prosenttia väestöstä, satunnaiskäyttäjiä on 4–5 prosenttia väestöstä. Piilolinssit ovat 15–40-vuotiaiden juttu. Perinteisiä kakkuloita käyttää jopa puolet väestöstä.

Piilolinsseillä ei ole lääkkeiden tapaan korvausjärjestelmää. Optikkoliike harvemmin suosittelee edullisemman vastaavan linssin hankintaa. Kuluttaja ostaa usein kiltisti sitä merkkiä, mitä optikko suosittelee.

Linssien hintojen vertailu on vaikeaa, koska samaa linssiä voidaan myydä useammalla eri nimellä. Hintaeroa tulee myös toimituskuluista, jotka vaihtelevat kahdesta yhdeksään euroon.

Instru Optiikka hallitsee sekä Instrumentarium- että Nissen-merkkejä, joilla molemmilla on omat verkkokaupat piilolinsseille.

Suomen toiseksi suurimmalla toimijalla Silmäasema-ketjulla on oma Piilolasikontakti online -verkkokauppa. Suurin osa piilolinssikaupoista toimii ilman kivijalkaliikettä. Volyymit pelkästään Suomessa jäävät pieniksi.

Suomessa on useita ruotsalaisia piilolinssien verkkokauppoja, kuten Lensway, Lenson ja Netlens.

Kuluttaja ei eroa huomaa, koska palvelu on suomeksi. Toimitusaikakaan ei juuri eroa kotimaisista.

Lensway on alansa markkinajohtaja Euroopassa. Se kuuluu kanadalaiseen pörssinoteerattuun Coastal Contacts -konserniin.

Lisäksi Suomessa on useita suomalaisia piilolinssien verkkokauppoja.

Kaupanteko netissä tai tuotteet eivät ole OAT:n Korjan mukaan pulmallisia. Netpartnersin viime keväänä tekemän tutkimuksen mukaan 74 prosenttia nettikauppojen asiakkaista on erittäin tyytyväisiä kaupantekotapaan ja tuotteisiin. Kuluttajariitalautakunta selvitti viime vuonna vain yhden piilolinssikaupan riidan.

Ongelma syntyy silmien terveydentilan seuraamisesta.

– Optikko tarkastaa käyttäjän silmät kerran vuodessa. Se on alalla yleinen käytäntö. Tämä vaihe jää pois, jos ostetaan vain verkkokaupasta eikä käydä optikolla tai silmälääkärillä. Vastuu silmistä siirtyy kokonaan kuluttajalle, Korja sanoo.

Jutussa mainitut vertailuhinnat perustustuvat Linssit.net-sivustoon. Sivusto on yksityinen ja riippumaton. Se syntyi vuonna 2005 kahden ystävyksen tarpeesta vertailla linssien hintoja.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pihistääkö joku työpaikan kassasta tai varastosta? Tutkijat haluavat havaintosi

    2. 2

      Jopa tuhansien eurojen korvausvaatimukset säikyttävät vuokranantajia

    3. 3

      Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

    4. 4

      Harvinaisen ankea luku: Ansioiden nousu alhaisinta yli 50 vuoteen

    5. 5

      Hypon Brotherus: Kuluttajien kutina osui jälleen oikeaan

    6. 6

      Historiallinen paukku Googlelle – 2,42 miljardin euron sakot hakutulosten peukaloinnista

    7. 7

      Suomalaisyritys nappasi miljoonadiilin Naton kanssa – ”Tykkimiehelle sotilasteknologia oli aika tuntematonta”

    8. 8

      Italian pankkien pelastaminen kuohuttaa – veronmaksajien pussille menon piti vaikeutua

    9. 9

      Alkotaxi-yrittäjä ja syyttäjä hakevat valituslupaa KKO:sta

    10. 10

      Nesteen henkilöstö esitti omia toiveitaan uusiksi omistajiksi – jakelunkeskeytys ei enää uhkaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksityiskoneiden ”valtava kupla” puhkesi – hinnat romahtivat kolmessa vuodessa

    2. 2

      Jopa tuhansien eurojen korvausvaatimukset säikyttävät vuokranantajia

    3. 3

      Suomalaisyritys nappasi miljoonadiilin Naton kanssa – ”Tykkimiehelle sotilasteknologia oli aika tuntematonta”

    4. 4

      Valtava määrä kultaa myytiin yhdessä minuutissa – ”pulskasormisen muppetin tunnusmerkit”

    5. 5

      Tiesitkö tämän nousukaudesta ja sairastelusta? ”Ilmiö näkyy selvästi”

    6. 6

      Suomen kaasuverkko otti askeleen kauemmas Venäjästä – ”muutos on historiallinen”

    7. 7

      ”Hinnat ja vuokrat ovat nousseet, palkat eivät” – palvelualat vaativat lisää rahaa

    8. 8

      HS: Uberin Suomen-johtajan omaisuutta saatetaan takavarikoida

    9. 9

      Historiallinen paukku Googlelle – 2,42 miljardin euron sakot hakutulosten peukaloinnista

    10. 10

      Harvinaisen ankea luku: Ansioiden nousu alhaisinta yli 50 vuoteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nesteen väki lopettaa polttoaineen jakelun Suomessa viikoksi

    2. 2

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    3. 3

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    4. 4

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    5. 5

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    6. 6

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    7. 7

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    8. 8

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    9. 9

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    10. 10

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    11. Näytä lisää