Luonnonsuojeluliitto: Uusi koskisota ovella

Julkaistu:

Suomen Luonnonsuojeluliitto kummeksuu teollisuuden hinkua lailla suojellun vesivoiman rakentamiseen.
Esimerkiksi Vuotoksen ja Kollajan rakentamisen haitat on moneen kertaan todettu ylivoimaisesti hyötyjä suuremmiksi, liiton luonnonsuojelupäällikkö Ilpo Kuronen sanoi toimittajille keskiviikkona. 

Altaita ei voi perustella ainakaan ilmastonsuojelun tarpeilla, koska niiden pohjaan mätänevä kasvillisuus vapauttaisi ilmaan mittavat metaanipäästöt. Myös energiataloudellinen hyöty olisi vähäinen.

Kurosen mielestä nyt käydyssä keskustelussa yritetään hakea kanavaa, jossa poliittisilla päätöksillä voitaisiin manipuloida lainmukaista päätöksentekoa. Hän katsoo, että esimerkiksi Kollajan suojana olevaa koskiensuojelulakia ei voi purkaa vain yhden kosken osalta, vaan sen vieminen eduskunnan käsittelyyn johtaisi koko suojelun uuteen tarkasteluun.

– Joka koskesta pitäisi sitten tapella erikseen, Kuronen sanoi.

Luonnonsuojelijat ovat hänen mukaansa tarvittaessa valmiita peräämään lainvoimaisten suojelupäätösten pitävyyttä "Brysselistä asti".

Luonnonsuojeluliiton mielestä suojeltujen vesistöjen rakentaminen palvelisi vain energiateollisuuden etuja, joiden ajajaksi myös työ- ja elinkeinoministeriö on valjastettu.

– Teollisuuden intressissä on lisätä Suomen sähkönkulutusta ja pitää yllä kulutushuippuja, joiden aikana se saa sähköstä kovimman hinnan. Tästä syystä pienetkin tehon lisäykset halutaan käyttöön, Kuronen huomautti.

Luonnonsuojeluliiton tarjoama vaihtoehto olisi leikata kulutushuippuja ajoittamalla sähkön kulutusta tasaisemmin. Siihen myös kuluttajat voisivat vaikuttaa omalla toiminnallaan.

Vuotoksen ja Kollajan altaita on perusteltu myös tulvasuojelun tarpeilla. Luonnonsuojeluliiton mielestä siihen löytyy muitakin keinoja.

– Jos Pohjanmaan jokivarsien ojitetut suot ennallistettaisiin, ne imisivät vettä kuin sieni. Myös maankäytöllä ja kaavoituksella voi ehkäistä tulvavahinkoja, Kuronen huomautti.

Luonnonsuojeluliiton mielestä hallitusohjelman tavoittelema vesivoiman lisäys saavutetaan jo uusimalla nykyisten vesivoimaloiden koneita, mistä Energiateollisuuden oman selvityksen mukaan irtoaa noin 260 megawatin lisätehot.

Lisäksi liitossa selvitetään, voisiko lisärakentamista harkita niissä Pohjanmaan joissa, joissa aiemman rakentamisen jälkiä ei enää olennaisesti voi pahentaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    2. 2

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    3. 3

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    4. 4

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    5. 5

      EKP:n huoli valuutan vahvistumisesta halventaa euroa

    6. 6

      Työpaikkoja auki yhä enemmän, mutta tekijöitä ei löydy

    7. 7

      Kommentti: Mikä on, kun talletukset eivät kelpaa pankille?

    8. 8

      EKP pelkää euron vahvistumista

    9. 9

      Suomalainen suosii lyhyttä lainakorkoa – onko taustalla kollektiivinen trauma?

    10. 10

      Patria aloittaa yt-neuvottelut – vähentää jopa 130 työntekijää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    5. 5

      Lakan jättisato johti poikkeukselliseen pyyntöön: Ostakaa marjaa ja myykää mahdollisimman halvalla

    6. 6

      Työpaikkoja auki yhä enemmän, mutta tekijöitä ei löydy

    7. 7

      Kommentti: Mikä on, kun talletukset eivät kelpaa pankille?

    8. 8

      Äänekosken suuri biotuotetehdas käynnistyi

    9. 9

      Suomalainen suosii lyhyttä lainakorkoa – onko taustalla kollektiivinen trauma?

    10. 10

      Patria aloittaa yt-neuvottelut – vähentää jopa 130 työntekijää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli 4 000 euron tulot, hulppea asunto ja kallis auto – tällainen voi olla ”rikas köyhä”

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Näin pankkien johtajat ja talousasiantuntijat lyhentävät lainojaan – elävätkö niin kuin opettavat?

    4. 4

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    5. 5

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    6. 6

      Holmströmiltä radikaali ehdotus: Eläkkeitä pitäisi voida leikata – ”Teen tässä palveluksen nuorille”

    7. 7

      Katso, miten hintojen nousu iski kukkaroosi – kaksi ryhmää kärsinyt eniten

    8. 8

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    9. 9

      Autoilija hämmästyi: Liikennevakuutuksen täysbonus nosti vakuutuksen hintaa

    10. 10

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    11. Näytä lisää