Lauri Peltola palaa Nordeaan

Julkaistu:

Nordean viestinnän muutama vuosi sitten jättänyt Lauri Peltola palaa nyt uudestaan Nordeaan. Tällä kertaa koko konsernin ulkoisen viestinnän johtoon.
Metsäliitto-konsernin viestintäjohtajana kaksi toiminut Lauri Peltola, 45 on nimitetty Nordea-konsernin ulkoisen viestinnän johtajaksi huhtikuun alusta lähtien.

Tehtävä on uusi Nordeassa, ja vastuualueeseen kuuluvat muun muassa mediasuhteet, ulkoiset verkkosivut ja integroitujen viestintäratkaisujen kehittäminen.


Lisäksi Peltola vastaa oman toimensa ohella myös Suomen mediasuhteista, jotka on tähän asti hoitanut viestintäjohtaja Atte Palomäki. Palomäki jättää Nordean helmikuun lopussa siirtyäkseen Wärtsilän viestintäjohtajaksi.

Peltola lähti vajaa kolme vuotta sitten Nordean viestintäjohtajan tehtävistä Nokian mediasuhdejohtajaksi, josta hän siirtyi nopeasti Metsäliiton viestintään.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisin opas varoittaa vanhuksia huijareista: Viemäritarkastaja suositti 34 000 euron turhaa remonttia

    2. 2

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    3. 3

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    4. 4

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    5. 5

      BMW vakuuttaa – me emme huijanneet

    6. 6

      ”Omat rahat menneet ja ehkä vieraatkin” – toimi näin, jos epäilet katalaa +44 -huijausta

    7. 7

      Enontekiölläkin tarvitaan arabiaa – kunta hakee kielen osaajaa

    8. 8

      S&P laski Nokian kilpailijan luottoluokituksen roskalainaluokkaan

    9. 9

      Kiivas tulosviikko alkoi alavireisesti – Outokumpu pysytteli plussalla

    10. 10

      ”Kaljun lihavan äijän” tarjoamaa kesätyötä haki monta hyvää nuorta – ”Kukaan ei tullut toimistoon pipo päässä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kasvava bisnes: Suomalaisille kaupataan ruotsalaisilta yli jääneitä keksejä ja kahvipaketteja

    2. 2

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    3. 3

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    4. 4

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    5. 5

      BMW vakuuttaa – me emme huijanneet

    6. 6

      LM: Suomeen tulossa hopeakaivos

    7. 7

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    8. 8

      Tokmanni nappasi uuden toimitusjohtajan Keskolta

    9. 9

      IMF: Yhdysvallat ei ole enää talouskasvun veturi

    10. 10

      ”Kaljun lihavan äijän” tarjoamaa kesätyötä haki monta hyvää nuorta – ”Kukaan ei tullut toimistoon pipo päässä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    2. 2

      S-ryhmän 60 prosentin ”happy hour” leviää koko maahan

    3. 3

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    4. 4

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    5. 5

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    6. 6

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    7. 7

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    8. 8

      1 200 euroa käteen ilman velvoitteita – huippuvirkamies lyttää perustulon: ”Nuorille karhunpalvelus”

    9. 9

      Pankilta ikävä yllätys espoolaismiehelle: kortti vanhenee yllättäen – ja todella huonoon aikaan

    10. 10

      Tässä ovat maailman suurimmat yritykset, joista et ole kuullutkaan – tiesitkö Lidlin takaa löytyvästä monimiljardööristä?

    11. Näytä lisää