Teollisuus uusii nyt kiivaasti koneitaan

Teollisuus investoi tänä vuonna kotimaahan arviolta 4,5 miljardia euroa. Valtaosa rahasta menee koneiden ja laitteiden uusimiseen.
Investointien määrä teollisuudessa kasvoi viime vuonna noin 11 prosenttia, kertoo Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) jäsenyrityksilleen tekemä kysely. Kasvukausi tasaantuu, mutta jatkuu myös tänä vuonna.

Rahaa teollisuus käytti viime vuonna kotimaassa kiinteisiin investointeihin noin 4,2 miljardia euroa, ja tänä vuonna Suomeen jäänee 4,5 miljardia.

Kasvuvauhti pysyy EK:n arvion mukaan hyvänä etenkin pienissä ja keskisuurissa yrityksissä, muun muassa kone- ja metallituoteteollisuudessa.

Suuret teollisuusjätit jäähdyttelevät jo hankkeitaan, koska viimeisen parin vuoden aikana tehtaiden isoimmat korjaustarpeet on todennäköisesti jo hoidettu.

– Valtaosa investoinneista menee tuotantolaitosten tekniseen uudistamiseen. Kärjistäen monessa yrityksessä seinät jäävät ennalleen, uusia neliöitä ei paljon rakenneta, mutta koneet nykyaikaistetaan, sanoo EK:n vastaava ekonomisti Penna Urrila.

Hän uskoo, että osa uudistuksista tähtää tuotantolaitosten eko- ja energiatehokkuudenkin parantamiseen. Varsinkin voimakkaasti kilpailevissa vientiyrityksissä ennakoidaan jo EU:n ympäristölainsäädännön kiristymistä, ja tehdään esimerkiksi vihreiden sertifikaattien saamiseen liittyviä tuotantoketjumuutoksia.

– Uskoisin, että joillain aloilla uuden konekannan tarve johtuu myös tällaisista ympäristötaloudellisista syistä, Urrila sanoo.

Voimakkainta investointikasvu on muun muassa ydinvoimaa rakentavassa energiateollisuudessa. Sähkö-, kaasu- ja vesihuoltoon investoidaan tänä vuonna 2,4 miljardin verran, kun vielä vuonna 2006 ala sai käytettyä noin 1,3 miljardia euroa.

Myös elintarviketeollisuus aikoo tänä vuonna käyttää neljänneksen enemmän rahaa investointeihin kuin edellisvuonna.

Ulkomaille suuntautuneet investoinnit vähenivät hieman viime vuonna. Suomalaisyhtiöiden rahaa virtasi aiempaa enemmän eteläiseen Amerikkaan, Venäjälle ja Aasiaan.

Tänä vuonna suomalaisten teollisuusyritysten investointiaste on noin 12 prosenttia jalostusarvosta. Se on keskimäärin sama kuin Länsi-Euroopassa ja Yhdysvalloissa.

– Talouden toistaiseksi jatkunut hyvä kehitys vauhdittanee investointeja vielä jonkin aikaa. Ainakin tällä hetkellä tilanne näyttää kansantalouden kannalta varsin hyvältä, sanoo Urrila.

Hyvä investointivuosi tulossa

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Verohallinto: Vastikkeeton talkooruoka edelleen verotonta, makkarametreissä muistettava kohtuullisuus

    3. 3

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    4. 4

      Nordean muutto näyttää todennäköiseltä – Wahlroos vihjaili uudesta sijainnista

    5. 5

      Analyysitoimisto varoittaa: ”Nousukausi ei kestä pitkään”

    6. 6

      OP:n Karhinen: ”Meillä on ihan aidosti nousukausi”

    7. 7

      Eläkkeensaajat tyrmää verottajan linjauksen – ruoka biojätteeksi eikä vapaaehtoisille

    8. 8

      Talousvaliokunta hyväksyi esityksen hallintarekisteristä

    9. 9

      Nordea uhkasi taas pääkonttorin siirrolla – päätös ”mieluiten ennen kesää”

    10. 10

      United Airlinesin uusi, hunajaisempi ote: taivuttelee matkustajia suurilla summilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    3. 3

      Postissa ulosmarssi – liki miljoona kirjelähetystä voi viivästyä

    4. 4

      Talousvaliokunta hyväksyi esityksen hallintarekisteristä

    5. 5

      Eläkkeensaajat tyrmää verottajan linjauksen – ruoka biojätteeksi eikä vapaaehtoisille

    6. 6

      Näin paljon uusi kunnanvaltuutettu tienaa

    7. 7

      Nokia kiitää pörssissä – tulos yllätti osakemarkkinat

    8. 8

      Ekonomisti: Asumistuen muutos ”iskee ehkä lujimmin työssäkäyviin”

    9. 9

      Analyysitoimisto varoittaa: ”Nousukausi ei kestä pitkään”

    10. 10

      Nokian tulos heikkeni hieman – ”kartutimme tilauksia hyvin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    3. 3

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    4. 4

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    5. 5

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    6. 6

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    7. 7

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    8. 8

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    9. 9

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    10. 10

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    11. Näytä lisää