Google laskee 10 000 kilometrin merikaapelia

Julkaistu: , Päivitetty:

Internetin palveluihin erikoistunut Google lyö lusikkansa myös internetin infrastruktuuriin. Yhtiö on mukana laskemassa uutta merikaapelia Yhdysvaltain ja Japanin välille.
Uusi valokuituyhteys on nimeltään Unity ja sillä on valmistuessaan mittaa noin 10 000 kilometriä. Unity vastaa Aasian ja Yhdysvaltain välisen tietoliikenteen odotettuun kasvuun, ja kuuden yrityksen liittouma allekirjoitti sopimuksen kaapelista lauantaina.

Mukana hankkeessa ovat Googlen lisäksi Intian Bharti Airtel, Japanin KDDI, malesialainen Global Transit, Hongkongissa ja Singaporessa toimiva Pacnet ja suuri aasialainen operaattori SingTel.

Googlen osallistumisesta kaapelihankkeeseen puhuttiin jo viime syksynä. Silloin ounasteltiin, että hakuyhtiö voisi oman kaapelin kautta saada kilpailuetua esimerkiksi Yahoota Microsoftia vastaan. Kaapeli voisi nimittäin laskea Googlen kustannuksia datan siirrosta.

Associated Pressin mukaan 200 miljoonan euron Unity-kaapeli nostaa Tyynenmeren poikki kulkevaa valokuitukapasiteettia viidenneksellä alkuvaiheessa. Rakennustyöt alkavat heti, ja kaapelin pitäisi olla toiminnassa vuoden 2010 ensimmäisellä neljänneksellä.

Merikaapelit ovat olleet enemmänkin uutisissa viime aikoina. Kummalliset kaapelikatkot Lähi-idässä ovat vielä osin selvittämättä ja lisäksi tänä vuonna otettaneen käyttöön uusi Trans-Pacific Express -kaapeli, joka yhdistää Kiinan ja Yhdysvallat.

Kommentit

    Näytä lisää

    Uusimmat talousuutiset
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    2. 2

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    3. 3

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    4. 4

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    5. 5

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    6. 6

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    7. 7

      Ihottumaa, kutinaa ja väsymystä – lentoyhtiön univormut liitettiin outoihin vaivoihin

    8. 8

      Kesäbensan hinta putosi 7 vuoden pohjiin – listasimme halvimmat asemat

    9. 9

      Alko saa uuden toimitusjohtajan Snellman Groupista – palkka 28 500 euroa

    10. 10

      Vauhti kiihtyy: suomalaiset kuluttavat enemmän kuin tienaavat – ”ei ole pidemmän päälle kestävää”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    2. 2

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    3. 3

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    4. 4

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    5. 5

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    6. 6

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    7. 7

      Kesäbensan hinta putosi 7 vuoden pohjiin – listasimme halvimmat asemat

    8. 8

      Jopa miljardin dollarin kaupat – George Clooney myi tequilansa

    9. 9

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    10. 10

      Ihottumaa, kutinaa ja väsymystä – lentoyhtiön univormut liitettiin outoihin vaivoihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nesteen väki lopettaa polttoaineen jakelun Suomessa viikoksi

    2. 2

      Hobby Hallista tehty paljon ilmoituksia kilpailu- ja kuluttajavirastolle – toimitusjohtaja myöntää ongelmat

    3. 3

      Matka Espanjaan avasi silmät: Harri, 28, kasvattaa omaisuuttaan arjen säästökikoilla ja etenee kohti unelmaa

    4. 4

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    5. 5

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    6. 6

      Kovatuloisimpaan kymmenykseen pääsee 4 968 euron tuloilla – onko se paljon vai vähän?