Elcoteq myy Pietarin tytäryhtiönsä

Tietoliikennetuotteiden valmistuspalveluyritys Elcoteq myy 550 henkilöä työllistävän Pietarin tytäryhtiönsä Flextronicsille.


Osana aikaisemmin julkistettua sopeuttamisohjelmaa yhtiön tuottavuuden ja kilpailukyvyn parantamiseksi Elcoteq on allekirjoittanut sopimuksen Venäjän Pietarissa toimivan ZAO Elcoteq -tytäryhtiönsä myymisestä Flextronics International GmbH:lle.

Kaupan toteutumisen ehtoihin sisältyy kilpailuviranomaisten hyväksyntöjä. Ehtojen arvioidaan täyttyvän noin 60 päivän kuluessa.

Sopimus on osakekauppa, jossa ostaja hankkii 100 prosenttia Elcoteqin Pietarin tytäryhtiön osakekannasta. Elcoteqin toimitilat ja henkilöstö siirtyvät Flextronicsille, mutta voimassaolevat asiakassuhteet jäävät Elcoteqille.

Elcoteq kirjaa kaupasta sen toteutuessa noin kolme miljoonan euron kertaluontoisen voiton vuoden 2008 toiselle neljännekselle. Kaupan odotetaan vaikuttavan positiivisesti operatiiviseen kannattavuuteen kolmannelta vuosineljännekseltä alkaen.

Tehdas on kooltaan 14.700 neliömetriä, ja se työllisti tammikuun 2008 lopussa noin 550 henkilöä. Tehtaan tuotanto on keskittynyt pääosin vientiin.

Pietarin tehdas on Elcoteqin mukaan ollut vajaakäyttöinen ja tehnyt tappiota. Tämä on johtunut muun muassa komponenttien maahantuonnin epäsuotuisista tullimääräyksistä.
 
- Venäjän tytäryhtiön myynti on keskeisessä osassa Elcoteqin tuottavuuden ja taseen parantamisessa vuonna 2008, Elcoteq SE:n toimitusjohtaja Jouni Hartikainen sanoo tiedotteen mukaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Postissa ulosmarssi – liki miljoona kirjelähetystä voi viivästyä

    2. 2

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    3. 3

      Nokian tulos heikkeni hieman – ”kartutimme tilauksia hyvin”

    4. 4

      Nordea takoi yli miljardin voittoa

    5. 5

      Ekonomisti: Asumistuen muutos ”iskee ehkä lujimmin työssäkäyviin”

    6. 6

      YIT:n tulos koheni selvästi – ”näkymät ovat valoisat”

    7. 7

      Tokmanni ryntäsi Anttilan raunioille – liiketappio kasvoi selvästi

    8. 8

      Suomalainen peliyhtiö Remedy aikoo listautua pörssiin

    9. 9

      Suomalainen peli voitti arvostetun palkinnon – Pokémon Gokin jäi taakse

    10. 10

      Näin päivähoitomaksut muuttuvat – hallituksen päätös alentaa monien perheiden maksuja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    2. 2

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    3. 3

      Tokmanni ryntäsi Anttilan raunioille – liiketappio kasvoi selvästi

    4. 4

      Suurille konepajoille sataa nyt kauppoja – yhtiöillä jo miljardien eurojen tilauskanta

    5. 5

      Näin päivähoitomaksut muuttuvat – hallituksen päätös alentaa monien perheiden maksuja

    6. 6

      12 viikon koulutus it-alalle ja takuu töistä – ennennäkemätön hakijoiden tunku

    7. 7

      Tässä on maailman eniten myyty urheiluauto – myös Suomessa

    8. 8

      Ekonomisti: Asumistuen muutos ”iskee ehkä lujimmin työssäkäyviin”

    9. 9

      Postissa ulosmarssi – liki miljoona kirjelähetystä voi viivästyä

    10. 10

      Uudenkaupungin autotehtaalle hurja hakijaryntäys

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    3. 3

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    4. 4

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    5. 5

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    6. 6

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    7. 7

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    8. 8

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    9. 9

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    10. 10

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    11. Näytä lisää