Credit Suisse yllätti alaskirjauksilla

Julkaistu: , Päivitetty:

Yhdysvalloista alkanut subprime-kriisi iski tiistaina Sveitsiin, jossa Credit Suisse -pankki kertoi tekevänsä sijoituksiinsa lähes kahden miljardin euron alaskirjaukset.
Uutistoimisto AFP:n mukaan Credit Suisse kertoi lisäksi pidättäneensä toistaiseksi virantoimituksesta "kourallisen" pörssimeklareita, koska pankin sisäinen tarkastus oli paljastanut luottokaupassa virheitä.

Ilmoitus järkytti markkinoita. Credit Suisse on tähän asti selvinnyt vähin vaurioin maailman finanssimarkkinoiden kuohunnasta.

Lisäksi pankki vakuutti viikko sitten, ettei subprime-kriisi juuri kolhinut sen viime vuoden tuloslukuja.

Alaskirjaukset nielaisevat osan tammi-maaliskuun tuloksesta, jonka Credit Suissen mukaan pitäisi silti yltää voitolle.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Credit Suissen osakekurssi lähti ilmoituksen jälkeen selvään laskuun ja painoi mukanaan alaspäin koko Euroopan pankkisektoria.

Analyytikoissa tapaus herättää epäluuloja Sveitsin pankkialaa kohtaan varsinkin, kun Credit Suisse kertoi sisäisen tarkastuksen jatkuvan edelleen. Credit Suisse on Sveitsin toiseksi suurin pankki.

Vielä suuremmista, yli 2,1 miljardin alaskirjauksista kertoi tiistaina tulostietojaan julkistanut brittipankki Barclays.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Asumistutkija tyrmää 15,5 neliön miniasunnot: ”Mennään sellaista rajaa kohden, mikä pelottaa”

    2. 2

      490 kilometriä ali Englannin kanaalin ilman vessataukoja: tästä maksetaan jopa 6 000 e/kk

    3. 3

      Tarjolla vakityö, palkka neuvoteltavissa – yhtä katsastajaa etsitty yli 4 kuukautta

    4. 4

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    5. 5

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    6. 6

      Suomen suurimman pankin johtoon nousee intohimoinen suunnistaja ja tuloksia vaativa ”villasukkamies”

    7. 7

      Kiinalaisturistit himoitsevat Suomesta meripihkaa – ”Ostavat joskus yli 10 000 eurolla”

    8. 8

      Asutko keskimääräistä leveämmin? Katso kotikuntasi asuntojen keskikoko – alueelliset erot valtavia

    9. 9

      3 kk:n koulutus ja varma työpaikka? Teemun, 35, työtilanne on nyt parempi kuin koskaan: ”Poikkeuksellista aikaa”

    10. 10

      Suomalaiselle duunarille tarjotaan Norjassa lähtöpalkaksi 3500 €/kk – ”Kyllä siellä säästöönkin pystyy rahaa saamaan”

    11. Näytä lisää

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja nipistää palkastaan 1 000 €/kk lapsille ja säästöön – näin se käy

    2. 2

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    3. 3

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    4. 4

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    5. 5

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    6. 6

      5 erilaista säästäjää kertoo: Näin sijoittaisin 100 €/kk ja 500 € kerralla

    7. 7

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    8. 8

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    9. 9

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    10. 10

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    11. Näytä lisää