Professori: Älkää alistuko hyvinvoinnin purkuun

Suomalaisten alistuminen hyvinvoinnin leikkuisiin on huolestuttavaa. Heidän pitäisi kyyristelyn sijasta nousta puolustamaan hyvinvointia. Tätä mieltä on sosiaalipolitiikan professori J. P. Roos.


Hyvinvointivaltiota haukutaan liian kalliiksi, kankeaksi ja ihmisiä passivoivaksi. Sitä kyseenalaistavaa tietoa lobataan poliitikoille, puolustavat lobbarit puuttuvat.

Helsingin yliopiston sosiaalipolitiikan professori J. P. Roos toivoo apuun riippumattomia kansalaisia.

– Elinkeinoelämä tuottaa materiaalia, jossa luodaan epävarmuutta, että voidaanko hyvinvointivaltiota ylläpitää. Puolustavaa tietoa tulee lähinnä vain tutkimuksesta, mutta yliopisto ei ole lobbari, sanoo Roos.

– Suomalaista hyvinvointivaltiota kannattaa edelleen puolustaa. Edut ovat huomattavasti suuremmat kuin haitat.

Kansalaiset hyväksyivät viime laman aikana leikkaukset eikä kansanliikkeitä noussut. Juuri tätä Roos pitää hyvinvointivaltiomme kannalta huolestuttavana.

Ihmiset ovat puolustaneet hyvinvointivaltiota mielipidemittauksissa ja siksi poliitikotkaan eivät voi asettua sitä vastaan.

– Mutta minun nähdäkseni myös arvioidaan niin, että tietyissä pakkotilanteissa suomalaiset alistuvat.

Poliitikot tietävät tämän seuraavaa kertaa varten. Ratkaisevaa on, mitä suomalaiset tekevät seuraavassa lamassa.

– Ovatko ihmiset valmiita maksamaan veroja ja ovatko valmiita muuttamaan äänestämistään, kun hyvinvointivaltio on uhattuna. Nämä ovat ne isot jutut, arvioi Roos.

Valtiovarainministeriö ja elinkeinoelämä pelkäävät, että hyvinvointivaltio tulee liian kalliiksi, ihmiset taas pelkäävät sen romahtamista.

Suurimmat julkisuudessa esitellyt peikot liittyvät tuleviin eläke- ja terveysmenoihin, mutta myös ihmisten perusturvaan. Roosin mielestä perustoimeentulo ei tule koskaan maksamaan niin paljon, että sillä olisi merkitystä.

– Toimeentulotuen osuus on alle prosentti sosiaalimenoista. Kysymys on terveydenhuollon ja eläkkeiden rahoituksesta.

Toisaalta juuri kaikista köyhimpien ihmisten asema on se, mihin Roosin mielestä pitää puuttua.

– Leipäjonot häviäisivät varmasti toimeentulotukea parantamalla ja sen saamista helpottamalla.

Kohtalon kysymykseksi on nostettu tulevat terveys- ja eläkemenot. Roos arvioi, ettei vaaraa ole, jos mitään dramaattista ulkopuolista ei tapahdu.

– Suomessa on erittäin isot työeläkerahastot, jotka unohdetaan keskustelussa. Ne ovat suurin piirtein samaa luokkaa kuin Venäjän öljyrahastot.

– Nähdäkseni niitä voidaan alkaa purkaa 10-20 vuoden kuluttua, jolloin tilanne on eläkemenojen suhteen kriittisimmillään ja me selviämme kohtalaisen hyvin, luottaa professori Roos.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Nordean muutto näyttää todennäköiseltä – Wahlroos vihjaili uudesta sijainnista

    3. 3

      Verohallinto: Vastikkeeton talkooruoka edelleen verotonta, makkarametreissä muistettava kohtuullisuus

    4. 4

      Näin Raisio rakensi tarinan ihmeellisestä lehmärehusta – vaan kuinka sitten kävikään

    5. 5

      Analyysitoimisto varoittaa: ”Nousukausi ei kestä pitkään”

    6. 6

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    7. 7

      Eläkkeensaajat tyrmää verottajan linjauksen – ruoka biojätteeksi eikä vapaaehtoisille

    8. 8

      OP:n Karhinen: ”Meillä on ihan aidosti nousukausi”

    9. 9

      Sampo otti haltuunsa 280 miljoonan osakepotin – miljoonia osakkeita odottaa mitätöinti

    10. 10

      United Airlinesin uusi, hunajaisempi ote: taivuttelee matkustajia suurilla summilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    3. 3

      Postissa ulosmarssi – liki miljoona kirjelähetystä voi viivästyä

    4. 4

      Talousvaliokunta hyväksyi esityksen hallintarekisteristä

    5. 5

      Eläkkeensaajat tyrmää verottajan linjauksen – ruoka biojätteeksi eikä vapaaehtoisille

    6. 6

      Näin paljon uusi kunnanvaltuutettu tienaa

    7. 7

      Nokia kiitää pörssissä – tulos yllätti osakemarkkinat

    8. 8

      Ekonomisti: Asumistuen muutos ”iskee ehkä lujimmin työssäkäyviin”

    9. 9

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    10. 10

      Nokian tulos heikkeni hieman – ”kartutimme tilauksia hyvin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    3. 3

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    4. 4

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    5. 5

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    6. 6

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    7. 7

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    8. 8

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    9. 9

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    10. 10

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    11. Näytä lisää