Varman tulos putosi alle puoleen

Julkaistu:

Työeläkeyhtiö Varman viime vuoden kokonaistulos putosi vajaaseen 500 miljoonaan euroon toissa vuoden 1,1 miljardista eurosta. Yhtiön arvion mukaan tulos oli kuitenkin kohtuullinen haastavilla sijoitusmarkkinoilla.
Sijoitusten tuotto laski 6,0 prosenttiin toissa vuoden 9,4 prosentista.

Sijoitusjohtaja Risto Murron mukaan hyvät tuotot saatiin esimerkiksi kiinteistöistä ja moniin eri kohteisiin sijoittavista hedge-rahastoista. Sijoitusten markkina-arvo oli 28,4 miljardia euroa.

Hedge-rahastot tuottivat 11,4 prosenttia ja kiinteistösijoitukset 10,2 prosenttia. Noteerattujen osakkeiden tuotto oli 5,0 prosenttia, kun taas noteeraamattomien osakkeiden tuotto oli peräti 41,9 prosenttia. Korkosijoitusten tuotto jäi alhaiseksi eli 1,5 prosenttiin.

– Yhtiömme sijoitustulos oli haastavaan markkinatilanteeseen nähden kohtuullinen, ja vakavaraisuus on edelleen korkea. Vakuutusmarkkinoiden uudessa kilpailutilanteessa menestyimme hyvin, ja uusia työeläkevakuutuksia saatettiin voimaan ennätyksellinen määrä, toimitusjohtaja Matti Vuoria totesi tilinpäätöstä esitellessään.

Varman vakuutusmaksutulo kasvoi viime vuonna viisi prosenttia 3,1 miljardiin euroon.

Yhtiön toimintapääoma oli vuoden lopussa 7,0 miljardia euroa. Vuotta aiemmin toimintapääoma oli 6,7 miljardia euroa. Vakavaraisuusrajaan verrattuna toimintapääoma oli 1,9-kertainen, kun se vuotta aiemmin oli 2,1-kertainen.

Eläkkeitä Varma maksoi 3,1 miljardia euroa 302 000 henkilölle.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    2. 2

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    3. 3

      Näkökulma: Tässä on valtion suurin rahoittaja – pitäisikö kehua vai haastaa oikeuteen?

    4. 4

      Fazer pyöräytti hyönteisleivän – näinkö suomalaiset saadaan syömään hyönteisiä?

    5. 5

      Kaupan alan romahdus on ennennäkemätön – ”Kuluttaja on aika hyvässä asemassa”

    6. 6

      Sohvatyynyissä ja taulujen takana – tällaisia rahoja koteihin kätketään

    7. 7

      Konsulttiyhtiö: Suomalaiset kaupat nukahtivat – ulkomaiset verkkokaupat kahmaisivat asiakkaat

    8. 8

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    9. 9

      ”Kysymys ei ole nuorten laiskuudesta” – Osallistumistulo voisi Kelan mukaan ehkäistä syrjäytymistä

    10. 10

      ”Ultrahalvat” lentoyhtiöt voivat olla seuraava askel Euroopassa – konkurssit luultavasti jatkuvat alalla

    11. Näytä lisää

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

      Yli 4 000 euron tulot, hulppea asunto ja kallis auto – tällainen voi olla ”rikas köyhä”

    2. 2

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    3. 3

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    4. 4

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    5. 5

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    6. 6

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    7. 7

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    8. 8

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    9. 9

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    10. 10

      S-ryhmä lopettaa yhteistyön Otto-automaattien kanssa

    11. Näytä lisää