Vain neljännes Suomen lentokentistä on kannattavia

Julkaistu:

Lentokenttiin kohdennetut miljoonainvestoinnit jäävät usein vaille taloudellista katetta. Näin ainakin, jos hyötyä katsotaan pelkästään kenttäverkkoa pyörittävän Finavian kannalta.


Kittilän kentän uutta osaa torstaina vihkinyt Finavian pääjohtaja Samuli Haapasalo laski, että Suomen 22 siviililiikenteen kentästä vain viisi on kannattavia.

Helsinki-Vantaa, Oulu, Turku, Kuopio sekä Rovaniemi pääsevät juuri ja juuri plussalle. Tampere ja Vaasa ovat hieman riman alapuolella.

Esimerkiksi Kittilä noin 240 000 matkustajan vuosiliikenteellään on edelleen selvästi kannattamaton. Noin 18 miljoonan euron jälleenrakennus- ja laajennusinvestoinnin toivotaan nostavan matkustajien pääluvun yli 300:000:n, jolloin kenttäkin kipuaisi tuottavan puolelle.

Osa kenttäinvestoinneista onkin Kittilän tapaan paljolti uskoa tulevaisuuteen tai sitten vain verkoston jonkin pisteen pitämistä hengissä.

– Meillä on takana hyvä vuosi. Yli 30 miljoonan euron tulos tarkoittaa sitä, että kaavailtujen investointien rahoitus on turvattu, Haapasalo sanoi.

Hän kuitenkin myönsi, että kannattamattomat kentät syövät tulosta reilut kymmenen miljoonaa euroa. Finavian liikevaihto on noin 300 miljoonaa euroa.

Haapasalon mielestä kenttäverkkoa on ajateltava kokonaisuutena ja mietittävä esimerkiksi kannattamattomien osien osuutta Helsinki-Vantaalle ohjautuvassa syöttöliikenteessä. Hän muistutti myös siitä, millainen merkitys etenkin pohjoisen kentillä on muille elinkeinoille ja etenkin matkailulle.

Se tarkoittaa Finavian laskelmissa myös sitä, että kaikki kentät pysyvät hengissä, mikäli niillä on säännöllistä reittiliikennettä.

Liipaisimella olleet Varkaus, Savonlinna ja Lappeenranta ovat nyt saaneet takeet reittiliikenteen jatkumisesta.

Lappeenrannan osalta asia varmistui jo aiemmin, ja Haapasalon mukaan myös kolmioliikenteestä Varkauden ja Savonlinnan kautta pääkaupunkiseudulle on nyt sovittu. Se alkaa maaliskuun lopulla.

Finavia satsaa varsin vahvasti pohjoisen kenttiin, joiden kautta pyörähti viime vuonna kaikkiaan noin 1,9 miljoonaa matkustajaa. Kasvuodotukset kentillä ovat edelleen kovat, ja ne perustuvat vahvasti ulkomaisen kysynnän kasvuun.

Kittilän laajennuksen lisäksi ilmeisesti jo ensi viikolla vahvistetaan lopullisesti Kuusamon kentän reilun yhdeksän miljoonan euron terminaalihanke. Aiemmin Finavia uhkasi jo vetäytyä rahoituksesta, koska näytti siltä, että valtion osuus jää odotettua pienemmäksi.

Suurin investointi on kuitenkin suuntaamassa Ouluun, jonka terminaalikapasiteetti aiotaan nostaa nykyisestä noin miljoonasta puoleentoista miljoonaan matkustajaan.

Rovaniemelle on luvassa uusi lennonjohtotorni ja Kemiin päällystystöitä sekä huoltohalli.

Kittilän laajennus puhdistaa viimeisetkin noet toissakesäisen palon jäljiltä. Nyt vihitty terminaali on rakennettu heinäkuussa 2006 palaneen osan tilalle.

Finavia on valtion liikelaitos, jonka ylläpitämään lentoasemien verkostoon kuuluu Helsinki-Vantaan lisäksi 24 lentoasemaa.

  • Autot

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Britannia teki historiallisen päätöksen: kieltää uudet bensiini- ja dieselautot

    2. 2

      Huijari esittäytyy poliisiksi ja pyytää pankkitunnuksia – 5 karua tapaa, joilla vanhuksia huijataan

    3. 3

      Kova autopäätös tulossa tänään – Britannia kieltämässä uudet bensiini- ja dieselautot

    4. 4

      Asuntojen hintakehityksessä valtavat erot – onnekas omistaa hyvältä alueelta

    5. 5

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    6. 6

      Jos haluat matkustaa varman päälle: ”Älä jättäydy yhden kortin varaan”

    7. 7

      Jopa 400 000 asiakasta pankin tietoturvaloukkauksen kohteena

    8. 8

      Vastaliike Amazonille – eurooppalaiset toimijat yhdistävät voimansa

    9. 9

      Eikö Posti tiedä, kuinka paljon se säästää kirjeiden jakelua karsimalla?

    10. 10

      Kommentti: Sukupolvien tuloerot paljastavat myrkyllisen yhtälön – Suomi on matkalla kohti konkurssia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    2. 2

      Asuntojen hintakehityksessä valtavat erot – onnekas omistaa hyvältä alueelta

    3. 3

      Kova autopäätös tulossa tänään – Britannia kieltämässä uudet bensiini- ja dieselautot

    4. 4

      Pankki jättää huomioimatta kolmanneksen yli 60-vuotiaiden lainanhakijoiden tuloista – perustelee direktiivillä

    5. 5

      Eikö Posti tiedä, kuinka paljon se säästää kirjeiden jakelua karsimalla?

    6. 6

      Sijoittajat pettyivät: Tulosjulkistajien osakkeet halpenivat rajusti

    7. 7

      Huijari esittäytyy poliisiksi ja pyytää pankkitunnuksia – 5 karua tapaa, joilla vanhuksia huijataan

    8. 8

      Outokummulta erittäin hyvä tulos

    9. 9

      Nyt on Viron vuoro – maassa pelätään viinarallia

    10. 10

      Kommentti: Sukupolvien tuloerot paljastavat myrkyllisen yhtälön – Suomi on matkalla kohti konkurssia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    2. 2

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    3. 3

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    4. 4

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    5. 5

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    6. 6

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    7. 7

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    8. 8

      1 200 euroa käteen ilman velvoitteita – huippuvirkamies lyttää perustulon: ”Nuorille karhunpalvelus”

    9. 9

      Pankilta ikävä yllätys espoolaismiehelle: kortti vanhenee yllättäen – ja todella huonoon aikaan

    10. 10

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    11. Näytä lisää