Metsäteollisuus kasvoi viime vuonna

Julkaistu:

Metsäteollisuuden tuotanto kasvoi viime vuonna runsaan prosentin mittavasta rakennemuutoksesta huolimatta. Hintojen nousu nosti alan liikevaihdon viime vuonna noin 23 miljardiin euroon, kertoi Metsäteollisuus ry torstaina.
Kartongin tuotanto lisääntyi nopeammin kuin paperin valmistus. Sellun tuotanto puolestaan laski toissa vuodesta.

Toimitusjohtaja Anne Brunilan mukaan metsäteollisuus uudistuu rakennemuutoksen kautta.

Se on monille paikkakunnille raskasta aikaa, mutta muutokset ovat hänestä välttämättömiä tulevaisuuden kannalta.

Metsäteollisuuden uudistuminen on Brunilan mukaan käynnissä monella saralla yhtä aikaa. Vireillä on hankkeita biopolttoaineista nanotekniikan ja älyn sekä kuitujen yhdistelmiin ja pakkaamiseen.

– Uusien tuotteiden kehittämiseen tarvitaan kuitenkin sekä aikaa että rahaa. Nykyisen tuotannon on oltava kannattavaa tulevaisuuden turvaamiseksi, Brunila sanoo.

Uuden luominen edellyttää hänen mukaansa kuitenkin myös vanhasta luopumista.

Metsäteollisuus hankki viime vuonna yksityismetsistä neljänneksen enemmän puuta kuin toissa vuonna. Määrä oli yhtä iso kuin 1990-luvun loppupuolella, jonka jälkeen kotimaisen puun saatavuus on vähentynyt.

Jotta tuotanto ja työpaikat säilyisivät nykytasolla, metsäteollisuuden pitää saada yksityismetsistä jatkuvasti vähintään 60 miljoonaa kuutiometriä puuta markkinoille. Viime vuonna tavoitteesta jäi puuttumaan 7 miljoonaa kuutiota.

– Metsien kasvu antaa siihen hyvät mahdollisuudet. Tarvitaan kuitenkin toimia yksityisten metsänomistajien aktivoimiseksi, Brunila huomautti. Koivukuitua ei Suomesta kuitenkaan ole saatavissa riittävästi. Sen turvaamiseksi on keksittävä korvaavat ratkaisut Venäjän-tuonnin tyrehtymiselle.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    2. 2

      Stockmann lähti Venäjältä, mutta nimi säilyy: tavaratalot vain lisääntyvät

    3. 3

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    4. 4

      Näin saat mökkisi arvon nousemaan – asiantuntijoiden 7 vinkkiä

    5. 5

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    6. 6

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    7. 7

      Spiegel: Saksalaisilla autonvalmistajilla kartelli 1990-luvulta lähtien – sopivat myös dieseleiden päästöistä

    8. 8

      Iittalalle löytyi omistaja

    9. 9

      CASTRUMIN TOIMITUSJOHTAJA VÄLJÄ SPONDAN TALOUSJOHTAJAKSI

    10. 10

      8 ominaisuutta, jotka yhdistävät poikkeuksellisen älykkäitä – kuulutko joukkoon?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    2. 2

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    3. 3

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    4. 4

      Pankilta ikävä yllätys espoolaismiehelle: kortti vanhenee yllättäen – ja todella huonoon aikaan

    5. 5

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    6. 6

      Stockmann lähti Venäjältä, mutta nimi säilyy: tavaratalot vain lisääntyvät

    7. 7

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    8. 8

      Ryanair uhkaa perua lentonsa Britannian ja EU:n välillä, ellei brexitistä synny sopua

    9. 9

      Spiegel: Saksalaisilla autonvalmistajilla kartelli 1990-luvulta lähtien – sopivat myös dieseleiden päästöistä

    10. 10

      Näin saat mökkisi arvon nousemaan – asiantuntijoiden 7 vinkkiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    2. 2

      S-ryhmän 60 prosentin ”happy hour” leviää koko maahan

    3. 3

      Ei mitään muutosta 43 vuodessa – suomalaisten suosikkijuoma maksaa lähes tismalleen yhtä paljon

    4. 4

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    5. 5

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    6. 6

      Tässä ovat maailman suurimmat yritykset, joista et ole kuullutkaan – tiesitkö Lidlin takaa löytyvästä monimiljardööristä?

    7. 7

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    8. 8

      Kuivan maan mökeillä on uusi, suuri ostajajoukko: ”Se on varasuunnitelma”

    9. 9

      1 200 euroa käteen ilman velvoitteita – huippuvirkamies lyttää perustulon: ”Nuorille karhunpalvelus”

    10. 10

      Näin säästät 100 euroa kuussa – katso 14 helppoa vinkkiä

    11. Näytä lisää