Rahoituskulut heikensivät Saton tulosta

Julkaistu: , Päivitetty:

Vuokratalo-omistaja ja asuntorakennuttaja Saton viime vuoden tulos ja liikevaihto pienenivät.
Yhtiön tulos ennen veroja oli 34,3 miljoonaa euroa, kun se vuotta aiemmin oli 42,6 miljoonaa euroa. Liikevaihto supistui 284,4 miljoonasta eurosta 265,9 miljoonaan euroon.

Yhtiön mukaan tuloksen heikkeneminen oli ennakoitua ja johtui investointien lisäyksestä johtuneesta vieraan pääoman kasvusta. Korkotason nousu lisäsi myös rahoituskuluja.

Saton asuntosijoitustoiminta tuotti 29 miljoonaa euroa verrattuna edellisvuoden 32,7 miljoonaan euroon. Asuntorakennuttamisen tulos liki puolittui 10,1 miljoonasta eurosta 5,4 miljoonaan euroon.

Konsernin omistuksessa olevien asuntojen määrä on jonkun verran pienentynyt vuoden takaiseen verrattuna. Viime vuoden lopussa asuntoja oli 22 387, kun vuotta aiemmin luku oli 22 548. Vuokra-asuntojen taloudellinen vuokrausaste oli liki ennallaan 97,1 prosentissa. Vaihtuvuus oli pienentynyt 33,7 prosentista 30,7 prosenttiin.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Sato investoi Pietarin asuntoihin viime vuonna 28,3 miljoonaa euroa. Lisäksi se teki sitovia hankintasopimuksia 13,7 miljoonan euron arvosta. Pietarin kohteissa on 72 asuntoa. Yhtiön tavoitteena on saavuttaa merkittävän ulkomaisen asuntosijoittajan asema Pietarissa.

Viime vuoden aikana Sato myi 712 vuokra-asuntoa. Valmiista asuntokannasta hankittiin 533 asuntoa.

Asuntorakennuttamisessa Satolta valmistui viime vuonna 736 asuntoa, kun edellisvuonna määrä oli 672. Näistä 384 oli omistusasuntoja, kun viime vuonna määrä oli selvästi isompi eli 601. Muista asunnoista 352 oli konsulttirakennuttamiskohteissa.

Yhtiö yritti marraskuussa listautua pörssiin käynnistämällä osakeannin, mutta listautumisesta luovuttiin kun osakemarkkinoiden epävarmuus lisääntyi ja annin tavoitteet eivät täyttyneet.

Näkymistään Sato mainitsee, että edellytykset vuokra-asuntomarkkinoiden positiiviselle kehitykselle ovat hyvät.

Sato ennakoi tiedotteessaan omistusasuntotuotannon määrän hieman laskevan. Vuokra-asuntoinvestoinneissa uudisasuntojen osuus kasvaa sekä kotimaassa että Pietarissa. Näihin sitoutuu Saton mukaan pääomaa etupainotteisesti kertyviin tuottoihin nähden. Tämän vuoden tuloksen Sato arvioi olevan edellisvuoden tasolla, jos taloustilanne säilyy nykyisellään.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomalaiselle duunarille tarjotaan Norjassa lähtöpalkaksi 3500 €/kk – ”Kyllä siellä säästöönkin pystyy rahaa saamaan”

    2. 2

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    3. 3

      Kommentti: Suomen kilpailukykyä ei tuhonnut Sari Sairaanhoitaja – näin syntyi myytti holtittomista palkankorotuksista

    4. 4

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    5. 5

      Kiinalaisturistit himoitsevat Suomesta meripihkaa – ”Ostavat joskus yli 10 000 eurolla”

    6. 6

      Onko Nordean tulo riski? Jyrki Katainen: EU:n talletus­suojakysymys näyttäytyy Suomessa toisessa valossa

    7. 7

      Suomalaisperheet säästävät entistä vähemmän – ”Eletään yli tulojen, muttei sentään yli varojen”

    8. 8

      15 maakunnan jättilista: Katso, onko sinulle töitä kotiseudullasi

    9. 9

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    10. 10

      Valmetin tehtaalla 370 työntekijää lakkoon – johtaja: sain listan vaatimuksia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    2. 2

      Kommentti: Suomen kilpailukykyä ei tuhonnut Sari Sairaanhoitaja – näin syntyi myytti holtittomista palkankorotuksista

    3. 3

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    4. 4

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    5. 5

      Suomalaiselle duunarille tarjotaan Norjassa lähtöpalkaksi 3500 €/kk – ”Kyllä siellä säästöönkin pystyy rahaa saamaan”

    6. 6

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    7. 7

      Valmetin tehtaalla 370 työntekijää lakkoon – johtaja: sain listan vaatimuksia

    8. 8

      Analyytikko: Roviosta tulee uusi kansanosake – ”Nokia kuihtumassa tylsäksi ja kasvuttomaksi”

    9. 9

      15 maakunnan jättilista: Katso, onko sinulle töitä kotiseudullasi

    10. 10

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja nipistää palkastaan 1 000 €/kk lapsille ja säästöön – näin se käy

    2. 2

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    3. 3

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    4. 4

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    5. 5

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    6. 6

      5 erilaista säästäjää kertoo: Näin sijoittaisin 100 €/kk ja 500 € kerralla

    7. 7

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    8. 8

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    9. 9

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    10. 10

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    11. Näytä lisää