Nuoret flirttaavat netissä

Julkaistu: , Päivitetty:

Parisuhteita käynnistellään tiuhaan pikaviesteillä. Useampi kuin kaksi kolmesta Windows Live -verkkopalvelun suomalaisesta käyttäjästä on flirttaillut netissä.
Microsoft julkaisi flirttitutkimuksensa mainostaakseen Messenger-pikaviestipalveluaan ystävänpäivän alla.

Suomalaisvastaajista 69 prosenttia kertoo tulleensa iskuyrityksen kohteeksi tai koettaneensa itse lähentyä kumppaniaan Windows Live Messengerissä.

Päälle 3 000 suomalaisvastaajasta puolet on harrastanut palvelussa flirttiä tuntemattoman kanssa ja reilu puolet viritellyt suhdetta. Rakkauden tunnustuksia verkossa on antanut tai saanut yli puolet. Chattaajan ei tarvitse pelätä sanattomaksi jäämistä tai punastumista, Microsoft huomioi.

Voidaan kuitenkin kysyä, tehdäänkö sähköiset iskuyritykset yhtä vakavin aikein verrattuna siihen, että sanallinen arkku avattaisiin kasvotusten. Entä kuinka yleistä on suhteen poikki laittaminen pikaviestillä?

Microsoft kysyi myös huonointa vastaajan koskaan saamaa iskurepliikkiä. Yksi näistä kuului: "Voishan sitä Kuopiossa jotain muutakin maistella kuin kalakukkoa".

Kyselyyn vastasi kaikkiaan lähes 20 000 Windows Live -verkkopalvelun käyttäjää Suomesta, Irlannista, Itävallasta, Kreikasta, Portugalista, Puolasta ja Unkarista sekä Etelä-Afrikasta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    2. 2

      Poliisin opas varoittaa vanhuksia huijareista: Viemäritarkastaja suositti 34 000 euron turhaa remonttia

    3. 3

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    4. 4

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    5. 5

      BMW vakuuttaa – me emme huijanneet

    6. 6

      Enontekiölläkin tarvitaan arabiaa – kunta hakee kielen osaajaa

    7. 7

      S&P laski Nokian kilpailijan luottoluokituksen roskalainaluokkaan

    8. 8

      ”Kaljun lihavan äijän” tarjoamaa kesätyötä haki monta hyvää nuorta – ”Kukaan ei tullut toimistoon pipo päässä”

    9. 9

      Kiivas tulosviikko alkoi alavireisesti – Outokumpu pysytteli plussalla

    10. 10

      Kasvava bisnes: Suomalaisille kaupataan ruotsalaisilta yli jääneitä keksejä ja kahvipaketteja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kasvava bisnes: Suomalaisille kaupataan ruotsalaisilta yli jääneitä keksejä ja kahvipaketteja

    2. 2

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    3. 3

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    4. 4

      Poliisin opas varoittaa vanhuksia huijareista: Viemäritarkastaja suositti 34 000 euron turhaa remonttia

    5. 5

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    6. 6

      BMW vakuuttaa – me emme huijanneet

    7. 7

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    8. 8

      LM: Suomeen tulossa hopeakaivos

    9. 9

      Tokmanni nappasi uuden toimitusjohtajan Keskolta

    10. 10

      ”Kaljun lihavan äijän” tarjoamaa kesätyötä haki monta hyvää nuorta – ”Kukaan ei tullut toimistoon pipo päässä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    2. 2

      S-ryhmän 60 prosentin ”happy hour” leviää koko maahan

    3. 3

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    4. 4

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    5. 5

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    6. 6

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    7. 7

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    8. 8

      1 200 euroa käteen ilman velvoitteita – huippuvirkamies lyttää perustulon: ”Nuorille karhunpalvelus”

    9. 9

      Pankilta ikävä yllätys espoolaismiehelle: kortti vanhenee yllättäen – ja todella huonoon aikaan

    10. 10

      Tässä ovat maailman suurimmat yritykset, joista et ole kuullutkaan – tiesitkö Lidlin takaa löytyvästä monimiljardööristä?

    11. Näytä lisää