Viidennes ostaisi auton netistä

Auto ei tule välttämättä ensimmäisenä mieleen, kun puhutaan hyödykkeistä, joita kuluttajat olisivat valmiita hankkimaan internetin kautta. Capgeminin mukaan viidennes kuluttajista kuitenkin ostaisi auton netitse, mikäli tällainen palvelu olisi tarjolla. Vuonna 2001 vain kaksi prosenttia ilmaisi valmiuden nettiostoon.
Tiedot käyvät ilmi konsultointi-, teknologia- ja ulkoistuspalveluja tarjoavan Capgeminin Cars Online 07/08 -tutkimuksesta. Heti ei ollut selvää, käsittikö tutkimus vain uudet autot, vai myös käytetyt autot. Monella ei kuitenkaan näytä olevan tarvetta esimerkiksi auton koeajolle ennen hankintaa.

Tutkimukseen osallistui yhteensä 2600 kuluttajaa Kiinassa, Ranskassa, Saksassa, Iso-Britanniassa ja USA:ssa. Ehkä yllättäen kaikki tutkimukseen osallistujat aikoivat joko ostaa tai ottaa leasing-auton seuraavan puolentoista vuoden aikana.

Internet on kuluttajien pääasiallinen tietolähde uutta autoa hankittaessa, mutta netin käyttö on muuttumassa. Kuluttajat luottavat yhä enemmän kuluttajien itse luomiin www-sivuihin hakiessaan objektiivista tietoa ostopäätöstensä tueksi. Eniten käytetty tietolähde ovat kuitenkin autonvalmistajien www-sivut, joilla kuluttaja ensimmäisenä vierailee.

Tutkimuksen mukaan kuluttajien ympäristötietoisuus on lisääntynyt, mutta se ilmenee eri tavoin maasta riippuen. Esimerkiksi Euroopassa autonostaja perustelee energiatehokkaan auton hankintaa ympäristöystävällisyydellä todennäköisemmin kuin yhdysvaltalainen tai kiinalainen autonostaja. He korostavat taloutta, eli auton alhaista polttoaineen käyttöä.

Autonostajat ovat myös suhteellisen kärsimättömiä. 34 prosenttia eurooppalaisista ja yhdysvaltalaisista kuluttajista odottaa saavansa vastauksen internetin kautta tekemäänsä tiedusteluun neljän tunnin kuluessa. Luku on kasvanut 30 prosenttia viime vuoden tutkimukseen verrattuna. Jos vastausta ei kuulu nopeasti, saattavat kuluttajat kääntyä toisen jälleenmyyjän puoleen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kommentti: Kuin Neuvostoliiton loppuajat – Nämä 5 kuvaa kertovat totuuden Suomen ”vahvasta kasvukaudesta”

    2. 2

      Miksi työhaastattelussa kysytään harrastuksista? 5 asiaa, jotka rekrytoija haluaa selvittää

    3. 3

      Mäkkärin uusi ajatus: Jos ihmiset eivät tule ruoan luo...

    4. 4

      Nämä myymälät Seppälä sulkee – katso lista

    5. 5

      Asuntojen hinnat putosivat näissä kunnissa – 1960–1970-luvuilla rakennetut talot selittävät

    6. 6

      Kartanoremonttia ja jättipalkkioita juristeille – viranomainen kyllästyi säätiön holtittomaan rahankäyttöön

    7. 7

      Trumpin kauppalinjaukset vuotivat julkisuuteen – huolettavat Suomessa

    8. 8

      Suomen Hoivatiloilla pirteä aloitus pörssin päälistalla

    9. 9

      EU jatkaa kiinalaisten aurinkopaneelien polkumyyntitulleja

    10. 10

      Elektroniikkajätti yllätti itsensäkin: tuotteet viedään käsistä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä myymälät Seppälä sulkee – katso lista

    2. 2

      Kartanoremonttia ja jättipalkkioita juristeille – viranomainen kyllästyi säätiön holtittomaan rahankäyttöön

    3. 3

      Juristeilta meni tähän 360 000 tuntia – tietokone tekee sekunneissa

    4. 4

      Ensin 30, pian 80 ja täydellä teholla 200 – taas on töitä tarjolla

    5. 5

      Elektroniikkajätti yllätti itsensäkin: tuotteet viedään käsistä

    6. 6

      Miksi työhaastattelussa kysytään harrastuksista? 5 asiaa, jotka rekrytoija haluaa selvittää

    7. 7

      Seppälä hakeutuu yrityssaneeraukseen – ”taistelutahtoa riittää”

    8. 8

      Suomeen syntyy yli 1 100 työntekijän rakennusalan yhtiö – aikoo palkata yli 100 työntekijää vuodessa

    9. 9

      Kommentti: Kuin Neuvostoliiton loppuajat – Nämä 5 kuvaa kertovat totuuden Suomen ”vahvasta kasvukaudesta”

    10. 10

      Näkökulma: Liittovaltio tai ero – tätä EU ei uskalla sinulta kysyä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Nämä myymälät Seppälä sulkee – katso lista

    6. 6

      Näin suomalaiset lorvailevat töissä: olemattomia palavereja ja harhauttavia ruutukaappauksia

    7. 7

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    8. 8

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    9. 9

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    10. 10

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    11. Näytä lisää