Alkoholiongelma toi potkut Turun Sanomien päätoimittajalle

Julkaistu: , Päivitetty:

Turun Sanomien päätoimittajan Markku Salomaan pesti loppuu tämän kuun lopussa.
Markku Salomaa ehti olla päätoimittajana puoli vuotta. Hänellä on ollut pestinsä alusta asti erilaisia kiistoja toimituksen kanssa.

Vt. päätoimittaja Aimo Massisen mukaan erimielisyydet eivät kuitenkaan vaikuttaneet Salomaan lähtöön.

– Lähdön takana on alkoholiongelma, Massinen kertoi puhelimitse STT:lle.

Turun Sanomien toimitusjohtaja Keijo Ketonen ei kommentoinut Salomaan lähtöä. Myöskään Markku Salomaa ei halunnut kommentoida tapahtunutta millään tavalla. Hän sanoi STT:lle, että lopullista päätöstä lähdöstä ei ole edes tehty.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Ennen pestiään Turun Sanomissa Salomaa on toiminut muun muassa Ilta-Sanomien uutistoimittajana ja viimeksi yli 20 vuotta Rakennusliiton Rakentaja-lehden päätoimittajana. Sieltä hän sai lähteä riitaisasti viime keväänä.

Joulukuussa Rakennusliitto syytti Salomaan kirjoittelevan potkujensa takia kielteisiä juttuja entisestä työnantajastaan.

Vuonna 1954 syntynyt Salomaa on opiskellut Tampereella ja väitellyt valtiotieteen tohtoriksi Helsingin yliopistossa. Hän on toiminut tutkijana Leicesterin ja Tampereen yliopistoissa sekä Suomen Akatemiassa.

Massisen mukaan uusi päätoimittaja pyritään löytämään mahdollisimman pikaisesti.

– Luulisin, että aika nopealla tahdilla. Aikaisemmat valinnat kestivät pitkään, mutta luulen, että tässä tehdään nopea ratkaisu.

Turun Sanomien edellinen vastaava päätoimittaja Raimo Vahtera jäi eläkkeelle heinäkuun lopussa. Lehden pitkäaikaisin vastaava päätoimittaja Ari Valjakka jäi eläkkeelle vuotta aiemmin.

Uuden päätoimittajan löytymiseen asti vt. päätoimittajana toimii Aimo Massinen.

Turun Sanomia julkaisee TS-Yhtymä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Asutko keskimääräistä leveämmin? Katso kotikuntasi asuntojen keskikoko – alueelliset erot valtavia

    2. 2

      Moody’s laski Britannian luottoluokitusta – ”Ei ole enää vakuuttunut”

    3. 3

      Suomalaiselle duunarille tarjotaan Norjassa lähtöpalkaksi 3500 €/kk – ”Kyllä siellä säästöönkin pystyy rahaa saamaan”

    4. 4

      Suomen suurimman pankin johtoon nousee intohimoinen suunnistaja ja tuloksia vaativa ”villasukkamies”

    5. 5

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    6. 6

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    7. 7

      Onko Nordean tulo riski? Jyrki Katainen: EU:n talletus­suojakysymys näyttäytyy Suomessa toisessa valossa

    8. 8

      Kela päätti: yksi ihminen tekee kahden työt – sitten todellisuus iski

    9. 9

      Suomalaisperheet säästävät entistä vähemmän – ”Eletään yli tulojen, muttei sentään yli varojen”

    10. 10

      Kommentti: Suomen kilpailukykyä ei tuhonnut Sari Sairaanhoitaja – näin syntyi myytti holtittomista palkankorotuksista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    2. 2

      Suomalaiselle duunarille tarjotaan Norjassa lähtöpalkaksi 3500 €/kk – ”Kyllä siellä säästöönkin pystyy rahaa saamaan”

    3. 3

      Kommentti: Suomen kilpailukykyä ei tuhonnut Sari Sairaanhoitaja – näin syntyi myytti holtittomista palkankorotuksista

    4. 4

      Asutko keskimääräistä leveämmin? Katso kotikuntasi asuntojen keskikoko – alueelliset erot valtavia

    5. 5

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    6. 6

      Valmetin tehtaalla 370 työntekijää lakkoon – johtaja: sain listan vaatimuksia

    7. 7

      Kiinalaisturistit himoitsevat Suomesta meripihkaa – ”Ostavat joskus yli 10 000 eurolla”

    8. 8

      Suomalaisperheet säästävät entistä vähemmän – ”Eletään yli tulojen, muttei sentään yli varojen”

    9. 9

      Suomen suurimman pankin johtoon nousee intohimoinen suunnistaja ja tuloksia vaativa ”villasukkamies”

    10. 10

      Onko Nordean tulo riski? Jyrki Katainen: EU:n talletus­suojakysymys näyttäytyy Suomessa toisessa valossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja nipistää palkastaan 1 000 €/kk lapsille ja säästöön – näin se käy

    2. 2

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    3. 3

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    4. 4

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    5. 5

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    6. 6

      5 erilaista säästäjää kertoo: Näin sijoittaisin 100 €/kk ja 500 € kerralla

    7. 7

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    8. 8

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    9. 9

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    10. 10

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    11. Näytä lisää