Myrsky katkoi sähköjä ja esti laivaliikennettä

Julkaistu: , Päivitetty:

Myrsky on aiheuttanut sähkökatkoja aamuyöllä. Myös pikalaivavuoroja on peruttu kovan tuulen takia.
Myrsky on aiheuttanut sähkökatkoja Fortumin sähkönjakelualueella aamuyöllä pahimmillaan noin 8 000 asiakkaalle. Aamulla oli sähköttä noin 4 000 asiakasta, joista puolet Etelä-Suomessa ja loput Satakunnassa ja Pohjanmaalla. Vikojen korjaus on käynnissä.

Ilmatieteen laitoksen mukaan lännen puoleinen myrskytuuli tuntui varsinkin maan etelä- ja lounaisrannikolla. Tuuli on heikkenemässä, mutta Suomenlahdella se puhalsi aamupäivällä vielä monin paikoin myrskylukemissa.

Ankara länsituuli ja sakea lumisade ovat kiusanneet tielläliikkujia ja työllistäneet pelastuslaitoksia Länsi-Suomessa. Teille ja sähkölinjoille on kaatunut runsaasti puita, joita pelastuslaitokset ovat korjanneet pois.

Satakunnan ja Pirkanmaan hätäkeskusten mukaan puita oli poistettu sunnuntaina aamuun mennessä kymmenittäin. Huono ajokeli ei kuitenkaan ollut aiheuttanut pahoja kolareita.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Helsingin Sanomien verkkopalvelun mukaan Nordic Jet Linen aamupävän lähdöt on peruttu kovan tuulen takia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    2. 2

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    3. 3

      15 maakunnan jättilista: Katso, onko sinulle töitä kotiseudullasi

    4. 4

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    5. 5

      Suomeen suunnitellaan uutta 50 miljoonan euron datakeskusta

    6. 6

      Kiinalle toinen luottoluokituksen pudotus – paisuva velka lisännyt riskejä

    7. 7

      Lännen Media: Posti on kiinnostunut saattohoidon järjestämisestä Turussa

    8. 8

      Hallitus selvittää kolmen valtionyhtiön listaamista pörssiin – ”Nyt tarvitaan poliittista päätöksentekoa”

    9. 9

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    10. 10

      ”Hän sanoi hinnan ja ajattelin, että ei helkkari” – välittäjän arvio talosta järkytti Pakarisen pariskuntaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    2. 2

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    3. 3

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    4. 4

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    5. 5

      15 maakunnan jättilista: Katso, onko sinulle töitä kotiseudullasi

    6. 6

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    7. 7

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    8. 8

      Nella, 16, johtaa pian Kotipizzaa – yhden päivän

    9. 9

      ”Hän sanoi hinnan ja ajattelin, että ei helkkari” – välittäjän arvio talosta järkytti Pakarisen pariskuntaa

    10. 10

      Suomen suurimman pankkiryhmän OP:n uudeksi pääjohtajaksi nousee Timo Ritakallio

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja nipistää palkastaan 1 000 €/kk lapsille ja säästöön – näin se käy

    2. 2

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    3. 3

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    4. 4

      5 erilaista säästäjää kertoo: Näin sijoittaisin 100 €/kk ja 500 € kerralla

    5. 5

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    6. 6

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    7. 7

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    8. 8

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    9. 9

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    10. 10

      84-vuotias savolaissijoittaja lahjoitti koko 4,3 miljoonan euron salkkunsa norppien suojeluun – luksuselämä ei kiehtonut

    11. Näytä lisää