Urpo Lahtisen miljoonat yhä kateissa

Julkaistu:

Lehtikustantaja Urpo Lahtinen kuoli lokakuussa 1994. Häneltä jäi miljoonaomaisuus, joka oli kertynyt Lehtimiehet Oy:n tuotoista ja yhtiön myynnistä Yhtyneille Kuvalehdille.
Urpo Lahtisen perikunnan taistelu rahoista on noussut esiin, koska Maija-Liisa Lahtinen on löytynyt Sveitsistä. Sveitsin oikeusviranomaiset eivät kuitenkaan luovuta Lahtista Suomeen.

Riita Urpo Lahtisen perinnöstä on monipolvinen.

Lahtisen pankkitililtä oli siirretty 5,5 miljoonaa euroa Sveitsiin puoli vuotta ennen kuolemaa. Rahat jätettiin ilmoittamatta perunkirjoituksessa ja pesänselvityksessä.

Urpo Lahtisen tunnetuin työ on 1959 perustettu Hymy-lehti.

Helsingin käräjäoikeus piti tekoa törkeänä kavalluksena ja tuomitsi Maija-Liisa Lahtisen kolmeksi vuodeksi vankeuteen keväällä 2005. Lahtinen on pakoillut viranomaisia käräjäoikeuden päätöksen jälkeen.

Helsingin hovioikeus alensi tuomiota 2 vuoteen 9 kuukauteen vankeutta kesäkuussa 2006.
Korkein oikeus ei antanut päätöksestä valituslupaa.

Lahtinen määrättiin maksamaan kuolinpesälle vahingonkorvauksena yli viisi miljoonaa euroa korkoineen. Kaikkiaan häneltä yritetään periä noin 18 miljoonan euron saatavia.

Tuomion tuoneen kavalluksen jälkeen Lahtisen epäillään kavaltaneen kuolinpesältä lisää rahaa. Häntä odottaa Helsingin käräjäoikeudessa syyte kolmen miljoonan euron kavalluksesta.

Jupakkaan liittyy useita sivuhaaroja. Esimerkiksi Tampereen kaupunginvaltuuston puheenjohtajan Pekka Paavolan epäillään syyllistyneen perättömään lausumaan tuomioistuimessa, kun hän kertoi Sveitsissä avattuun pankkitiliin liittyvistä asioista Lahtisen oikeudenkäynnissä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    2. 2

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    3. 3

      Piensijoittaja, varo kuplapuheita – ”Käy helposti niin, että myy liian aikaisin”

    4. 4

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    5. 5

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    6. 6

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    7. 7

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    8. 8

      Stockmann lähti Venäjältä, mutta nimi säilyy: tavaratalot vain lisääntyvät

    9. 9

      Pankilta ikävä yllätys espoolaismiehelle: kortti vanhenee yllättäen – ja todella huonoon aikaan

    10. 10

      Nordean palveluissa lamauttava vika – pörssikauppa ei onnistu lainkaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    2. 2

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    3. 3

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    4. 4

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    5. 5

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    6. 6

      Pankilta ikävä yllätys espoolaismiehelle: kortti vanhenee yllättäen – ja todella huonoon aikaan

    7. 7

      Stockmann lähti Venäjältä, mutta nimi säilyy: tavaratalot vain lisääntyvät

    8. 8

      Ryanair uhkaa perua lentonsa Britannian ja EU:n välillä, ellei brexitistä synny sopua

    9. 9

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    10. 10

      Näin saat mökkisi arvon nousemaan – asiantuntijoiden 7 vinkkiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    2. 2

      S-ryhmän 60 prosentin ”happy hour” leviää koko maahan

    3. 3

      Ei mitään muutosta 43 vuodessa – suomalaisten suosikkijuoma maksaa lähes tismalleen yhtä paljon

    4. 4

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    5. 5

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    6. 6

      Tässä ovat maailman suurimmat yritykset, joista et ole kuullutkaan – tiesitkö Lidlin takaa löytyvästä monimiljardööristä?

    7. 7

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    8. 8

      Kuivan maan mökeillä on uusi, suuri ostajajoukko: ”Se on varasuunnitelma”

    9. 9

      1 200 euroa käteen ilman velvoitteita – huippuvirkamies lyttää perustulon: ”Nuorille karhunpalvelus”

    10. 10

      Näin säästät 100 euroa kuussa – katso 14 helppoa vinkkiä

    11. Näytä lisää