Suomalaiset vähensivät roimasti äänitteiden ostamista

Julkaistu: , Päivitetty:

Ulkomaisten äänitteiden myynti romahti viime vuonna Suomessa.


Neljä ulkomaista artistia tai yhtyettä ylsi viime vuonna Suomessa levymyynnillään kultamyyntiin, kun vuonna 2006 kultarajan yli pääsi 12 artistia.

Kultalevy vaatii 15 000 kappaleen äänitemyynnin.

Helsingin Sanomien mukaan 2000-luvun aiempina vuosina kultaa on usein myynyt parikymmentä ulkomaista artistia.

Jos kaikki viime vuoden ulkomaiset kultamyynnit lasketaan yhteen, lukemaksi tulee noin 82 000 levyä. Edellisvuonna neljän kärki möi yhteensä 200 000.

Kun vuoden 2006 ulkomaista bestselleriä, Juanesin Mi sangrea, myytiin liki 52 000 kappaletta, Amy Winehousen viimevuotinen Back to Black ei päässyt edes puoleen siitä, vaan jäi 21 000:een, kertoo Helsingin Sanomat verkkosivuillaan.

Kotimaisen musiikin osalta vastavalmistuneet tilastot näyttävät paljon valoisemmilta, ja osoittavat jopa nousua edellisvuoteen verrattuna.

Suomen Ääni- ja kuvatallennetuottajat ry:n (ÄKT) toiminnanjohtaja Arto Alaspään mukaan myynnin putoamista ulkomaisen musiikin kohdalla selittää kulutustapojen muuttuminen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    2. 2

      Kommentti: Päättäjät hehkuttavat Ahvenanmaan työllisyysihmettä – oikeasti sen kustantaa muu Suomi

    3. 3

      Mullistus Suomen käteisautomaateilla: pankeille luvassa merkittävästi lisää kuluja – ilmaiset nostot vaarassa

    4. 4

      Asuntokaupan piti vetää, mutta katsopa rivitaloja – kolme syytä selittää heikompaa myyntiä

    5. 5

      Vannetukku teki rikosilmoituksen Nokian Renkaista

    6. 6

      Suomi luopui omasta järjestelmästä: eroaminen eurosta vaikeutui huomattavasti – kaikki maksut kulkevat EKP:n kautta

    7. 7

      Trump uhkaa hallinnon sulkemisella, jos Meksikon muuria ei rakenneta

    8. 8

      Euroalueen teollisuuden kasvu kiihtyi yllättäen korkeimmilleen kahteen kuukauteen

    9. 9

      Pauligin päällikkö: ”Hajota ja hallitse” -kilpailutus tuli tiensä päähän

    10. 10

      HKScanin virolaisen hautomon roskiksesta löytyi eläviä kananpoikia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    2. 2

      Kommentti: Päättäjät hehkuttavat Ahvenanmaan työllisyysihmettä – oikeasti sen kustantaa muu Suomi

    3. 3

      Vannetukku teki rikosilmoituksen Nokian Renkaista

    4. 4

      Asuntokaupan piti vetää, mutta katsopa rivitaloja – kolme syytä selittää heikompaa myyntiä

    5. 5

      Mullistus Suomen käteisautomaateilla: pankeille luvassa merkittävästi lisää kuluja – ilmaiset nostot vaarassa

    6. 6

      Tutkimus: Ihminen alkaa inhota työtään 35-vuotiaana

    7. 7

      Suomi luopui omasta järjestelmästä: eroaminen eurosta vaikeutui huomattavasti – kaikki maksut kulkevat EKP:n kautta

    8. 8

      Oikeusasiamies: Merkittävä määrä velallisia saanut virheellisesti maksuhäiriömerkinnän

    9. 9

      Pauligin päällikkö: ”Hajota ja hallitse” -kilpailutus tuli tiensä päähän

    10. 10

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    5. 5

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    6. 6

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    7. 7

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    8. 8

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    9. 9

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    10. 10

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    11. Näytä lisää