USA:n tulosongelmat keskittyvät pankkeihin

Julkaistu: , Päivitetty:

Enemmistö Yhdysvaltain suurimmista pörssiyhtiöistä on yllättänyt markkinat positiivisesti viime vuoden lopun tuloskehityksellään. Selkeä alisuorittaja on toistaiseksi ollut finanssisektori.
Yhdysvaltain suurimpien pörssiyhtiöiden tulosuutiset ovat odotetusti olleet hyviä. Iso osa yhtiöistä on jopa ylittänyt analyytikkojen odotukset.

Toimialoista erityisesti informaatioteknologian sekä perusteollisuuden yhtiöiden tuloskehitys on ollut ennakoitua vahvempaa. Sen sijaan pankki- ja muu rahoitussektori kärvistelee Yhdysvaltain lainakriisin aiheuttamissa ongelmissa.

Teknologiayhtiöistä muun muassa maailman suurin ohjelmistotalo Microsoft kertoi loka–joulukuun tuloksensa kasvaneen 79 prosenttia 4,71 miljardiin dollariin. Yhtiön osakekohtainen 0,50 dollarin tulos ylitti analyytikko-odotukset neljällä sentillä.

Tietokonejätti IBM puolestaan raportoi tuloksensa kasvaneen 12 prosenttia viime vuoden viimeisellä neljänneksellä. Pirteästi sujunut myynti Euroopassa ja Aasiassa vauhdittivat yhtiön tuloskehitystä.
IBM uhkui hyvää tuloskasvua myös kuluvalle vuodelle. Vahvat kasvuodotukset olivat positiivinen yllätys markkinoille.

Vaikka monilla suurilla teknologia-alan yhtiöillä on ollut positiivisia tulosuutisia kerrottavanaan, pettymyksiäkin on tullut. Muun muassa puolijohdejätti Intelin yli 50 prosentin tuloskasvu jäi odotuksista. Varsinainen huono uutinen oli yhtiön arvio kuluvan neljänneksen liikevaihdoksi. Analyytikot olivat ennakoineet yhtiön liikevaihdon nousevan yli kymmenen miljardin dollarin, mutta yhtiö ei ylitykseen usko.

Myös konepajoilla tulokset ovat odotetusti olleet hyviä. Esimerkiksi maailman suurimman maansiirtokoneiden valmistajan Caterpillarin tulos kasvoi 11 prosenttia viime vuoden viimeisellä neljänneksellä edellisvuoden vertailukaudesta. Caterpillarin tuloskasvu oli lähes odotusten mukainen.

Subprime-kriisin kurittama rahoitussektori on sen sijaan ollut selkeä alisuorittaja. Toinen toisensa jälkeen suurpankit ovat raportoineet surkeita tuloksia viime vuoden lopulta.

Yhdysvaltain suurimman pankin Citigroupin osakekohtainen tappio oli 1,99 dollaria, kun analyytikot odottivat tappiota osaketta kohti kertyvän reilu dollari vähemmän.

Bank of American tulos puolestaan pysyi vaivoin voitollisena. Laskua vuoden takaisesta tuli 95 prosenttia. Kolmanneksen tuloslaskusta raportoi puolestaan liikepankki JP Morgan.

S&P-indeksin yhtiöistä noin kolmannes on julkistanut tulosuutisensa viime vuoden viimeiseltä neljännekseltä ja koko vuodelta.

Pankkien tuloskehitys on ollut heikkoa
Amerikkalaisyhtiöiden tuloksia loka-joulukuulta 2007, muutos edellisvuoden vastaavasta

Liikevaihto, milj. dollariamuutos, prosenttiaTulos /osakemuutos, dollaria
Apple960835 %1,760,62
Bank of America0,05-1,11
Caterpillar1214410 %1,500,18
Citibank-1,99-3,02
Honeywell927512 %0,910,19
IBM2886610 %2,800,54
Intel1071211 %0,380,12
JP Morgan0,86-0,40
Microsoft1636730 %0,500,24
Lähde: Osavuosikatsaukset

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    2. 2

      Kaupan alan romahdus on ennennäkemätön – ”Kuluttaja on aika hyvässä asemassa”

    3. 3

      Fazer pyöräytti hyönteisleivän – näinkö suomalaiset saadaan syömään hyönteisiä?

    4. 4

      Sohvatyynyissä ja taulujen takana – tällaisia rahoja koteihin kätketään

    5. 5

      Konsulttiyhtiö: Suomalaiset kaupat nukahtivat – ulkomaiset verkkokaupat kahmaisivat asiakkaat

    6. 6

      ”Kysymys ei ole nuorten laiskuudesta” – Osallistumistulo voisi Kelan mukaan ehkäistä syrjäytymistä

    7. 7

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    8. 8

      S-ryhmä vaihtaa Otto-automaatit Nosto-automaatteihin – valikoimassa myös 10 euron setelit

    9. 9

      Kuin bensaa ostaisi: Forssassa aloittaa myyjätön kauppa

    10. 10

      70-luvulla tehtiin kurjimmat talot – milloin parhaat?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    2. 2

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    3. 3

      Kaupan alan romahdus on ennennäkemätön – ”Kuluttaja on aika hyvässä asemassa”

    4. 4

      Sohvatyynyissä ja taulujen takana – tällaisia rahoja koteihin kätketään

    5. 5

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    6. 6

      S-ryhmä aikoo lisätä käteisautomaattien määrää – Nosto tuli halvemmaksi kuin Otto

    7. 7

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    8. 8

      S-ryhmä vaihtaa Otto-automaatit Nosto-automaatteihin – valikoimassa myös 10 euron setelit

    9. 9

      Konsulttiyhtiö: Suomalaiset kaupat nukahtivat – ulkomaiset verkkokaupat kahmaisivat asiakkaat

    10. 10

      70-luvulla tehtiin kurjimmat talot – milloin parhaat?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli 4 000 euron tulot, hulppea asunto ja kallis auto – tällainen voi olla ”rikas köyhä”

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    5. 5

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    6. 6

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    7. 7

      Holmströmiltä radikaali ehdotus: Eläkkeitä pitäisi voida leikata – ”Teen tässä palveluksen nuorille”

    8. 8

      Katso, miten hintojen nousu iski kukkaroosi – kaksi ryhmää kärsinyt eniten

    9. 9

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    10. 10

      S-ryhmä lopettaa yhteistyön Otto-automaattien kanssa

    11. Näytä lisää