Visma teki toiminnanohjauksella ennätystulosta

Visma teki viime vuonna toiminnanohjausjärjestelmillä ennätyshyvää tulosta.


Norjassa pääkonttoriaan pitävän ohjelmistotalon liikevaihto kasvoi 18 prosenttia 340 miljoonaan euroon ja tulos (EBITDA) lähes 60 prosenttia 61 miljoonaan euroon.

Yritysostoilla vuosikymmenen ajan kasvua tehneen yrityksen pääjohtaja Øystein Moan painottaa tulostiedotteessa orgaanisen kasvun osuuden olleen selvästi yritysostojen myötä tullutta kasvua merkittävämpää.

Visma toimii nykyään Pohjoismaiden lisäksi Hollannissa ja Romaniassa ja edustajien kautta Venäjällä, Baltiassa, Saksassa, Puolassa ja Englannissa. Asiakasyritystensä määräksi se kertoo 210.000.

- Suomen Visman tulosluvut valmistuvat ja niistä kerrotaan myöhemmin, toimitusjohtaja Timo Jarhos kertoo.

Liikevaihdon hän kertoo olevan noin 25 miljonaa euroa.

Suomesta Visma on ostanut vuonna 2002 Liinoksen, 2004 XOR Softlanen ja 2005 Econetin.

Suomen asiakasorganisaatioiden määrä on Jarhoksen mukaan 14.000. Kansallisten tuotteiden asiakkaita niistä on noin tuhat Liinos- ja 2000 Econet-asiakkuutta.

Vaikka kansallisten tuotteiden tuki Jarhoksen mukaan edelleen jatkuu, on panostus entistä enemmän kansainvälisten tuotteiden puolella.

Suomessa aloitetaan parhaillaan pienille, 1-20 työntekjän yrityksille suunnatun Avendo-ratkaisun markkinointia.

- Norjassa Avendon markkinointi aloitettiin 3-4 vuotta sitten ja nyt asiakkuuksia on 5-6.000 tuhatta, Jarhos ennakoi mahdollisuuksia Suomessa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      ”Toiselle loppusiivoukseksi riittää, että imuroi huoneen keskeltä”

    3. 3

      Puhelimet pois turisteilta – tässäkö Suomen uusi matkailuvaltti?

    4. 4

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    5. 5

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    6. 6

      Valuutta­markkinoilla jeni ja rupla vahvistuvat – odotukset talouskasvusta viriävät

    7. 7

      Näkökulma: Ranska pelaa kovien panosten talousrulettia

    8. 8

      Nordean pankkipalveluiden katko ohi – kortit ja verkkopankki jälleen käytössä

    9. 9

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    10. 10

      Britannia ei ole tänään tuottanut yhtään hiilienergiaa – ensimmäistä kertaa yli sataan vuoteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    2. 2

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    3. 3

      Näkökulma: Ranska pelaa kovien panosten talousrulettia

    4. 4

      ”Toiselle loppusiivoukseksi riittää, että imuroi huoneen keskeltä”

    5. 5

      Nordean palvelut nurin pitkälle iltaan – käteistä ei nouse eikä verkkopankkiin pääse

    6. 6

      Puhelimet pois turisteilta – tässäkö Suomen uusi matkailuvaltti?

    7. 7

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    8. 8

      Valuutta­markkinoilla jeni ja rupla vahvistuvat – odotukset talouskasvusta viriävät

    9. 9

      Nordean kortit eivät toimi sunnuntaina – pankkiautomaateilla on jo jonoa

    10. 10

      Nordean pankkipalveluiden katko ohi – kortit ja verkkopankki jälleen käytössä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sanna osti lähes uuden asunnon – kahden vuoden jälkeen se osoittautui karmeaksi virheeksi

    2. 2

      Pankkia vaihtamalla voi säästää yli tuhat euroa vuodessa

    3. 3

      Ruotsissa kokeiltiin 6 tunnin työpäivää täydellä palkalla – näin kävi rahanmenon

    4. 4

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    5. 5

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    6. 6

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    7. 7

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    8. 8

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    9. 9

      Talo sai kuntotarkastajalta puhtaat paperit – kauppojen jälkeen synkät epäilykset heräsivät

    10. 10

      1500 ihmistä aikoo lakkoilla torstaina – ”Haluamme lähettää viestin hallitukselle, että tämä ei käy”

    11. Näytä lisää