Raisio pelastaa Elovena-tytön ruotsalaisilta

Elintarvikeyhtiö Raisio ostaa ruotsalaiset ulos Elovena-tuotteita valmistavasta mylly-yhtiöstä.
Ruotsalaisella Lantmännenilla on ollut tähän asti 25 prosentin osuus elintarvikeyhtiö Raision suomalaisesta mylly-yhtiöstä Meliasta.

Uuden sopimuksen mukaan Raisiolle siirtyy koko suomalaistehdas. Sillä on myllyt Raisiossa ja Nokialla. 

Raisio luovuttaa vastaavasti ruotsalaisille 27 prosentin osuuden latvialaisesta myllystä. Lisäksi ruotsalaiset saavat Raisiolta puolet soijakauravalmistaja GoGreenin osakkeista.

Raision toimitusjohtaja Matti Rihko sanoo, että suomalaisen kauratehtaan siirtyminen Raisiolle antaa paremmat mahdollisuudet kehittää Elovena-brändiä.

– Ei Elovenalle mitään vallankumouksellista tapahdu. Ei hyvää tuotetta pidä mihinkään muuttaa. Me haluamme vain laajentaa sen käyttöä.

Elovena-tyttö alkaa näkyä muuallakin kuin kaura- ja hiutalemuropakkauksissa.

Raisio haluaa tuoda Elovenan suomalaisten aamiaispöydistä välipaloihin. Kauppoihin on jo tullut esimerkiksi Elovena-kaurajuomia.

– Meidän on joustavampi kehittää Elovenaa nyt, kun se on kokonaan Raision hallussa, Rihko sanoo.

Elovena on kuulunut syksystä lähtien Raision pääbrändeihin Keijun ja Sunnuntain ohella. Viime syksynä Raisio karsi kovalla kädellä tuotemerkkejään. Yhtiön 16 brändistä jäi jäljelle kuusi.

Soijakauravalmistaja GoGreen on kuulunut pitkään Raision tappiopesiin.

Raisio rakensi Turkuun, entisen Maito-Auran tiloihin kymmenellä miljoonalla eurolla tehtaan. Tehdas valmistaa soija-kaurapohjaisia tuoretuotteita myös GoGreen-tuotemerkille 

Rihko myöntää, että tehtaasta tuli ylimitoitettu. – Nyt volyymit ovat kasvussa.

Uudessa järjestelyssä Turun soija-kauratehdas jää edelleen Raisiolle. GoGreen-tuotteiden myynti ja tuotanto jatkuu tänä vuonna kuten tähänkin asti. Sen jälkeen Raisio arvioi tilannetta kaupalliselta pohjalta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    2. 2

      Ekonomisti: Asumistuen muutos ”iskee ehkä lujimmin työssäkäyviin”

    3. 3

      Suurille konepajoille sataa nyt kauppoja – yhtiöillä jo miljardien eurojen tilauskanta

    4. 4

      Tokmanni ryntäsi Anttilan raunioille – liiketappio kasvoi selvästi

    5. 5

      Tässä on maailman eniten myyty urheiluauto – myös Suomessa

    6. 6

      Näin päivähoitomaksut muuttuvat – hallituksen päätös alentaa monien perheiden maksuja

    7. 7

      12 viikon koulutus it-alalle ja takuu töistä – ennennäkemätön hakijoiden tunku

    8. 8

      Tokmannin osake sukelsi, Tecnotreen kiri

    9. 9

      7 tapaa rikastua – katso mikä on varmin

    10. 10

      "Helsingin kuhiseva pelikenttä" – Wall Street Journal noteeraa suomalaispelit näkyvästi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    2. 2

      Tokmanni ryntäsi Anttilan raunioille – liiketappio kasvoi selvästi

    3. 3

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    4. 4

      12 viikon koulutus it-alalle ja takuu töistä – ennennäkemätön hakijoiden tunku

    5. 5

      Suurille konepajoille sataa nyt kauppoja – yhtiöillä jo miljardien eurojen tilauskanta

    6. 6

      Näin päivähoitomaksut muuttuvat – hallituksen päätös alentaa monien perheiden maksuja

    7. 7

      Tässä on maailman eniten myyty urheiluauto – myös Suomessa

    8. 8

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    9. 9

      Uudenkaupungin autotehtaalle hurja hakijaryntäys

    10. 10

      Ekonomisti: Asumistuen muutos ”iskee ehkä lujimmin työssäkäyviin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    3. 3

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    4. 4

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    5. 5

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    6. 6

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    7. 7

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    8. 8

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    9. 9

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    10. 10

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    11. Näytä lisää