Elinkeinoelämän luottamus säilyi

Teollisuuden, palveluiden ja rakentamisen luottamusindikaattorit pysyivät lähes ennallaan tammikuussa kuukautta aiempaan verrattuna, ilmenee Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n katsauksesta.
Teollisuuden luottamusindikaattorin pisteluku oli 15, kun se kuukautta aiemmin oli 12. EK:n mukaan tuotanto-odotukset ovat yhä varsin hyvät. Lähikuukausien aikana tuotannon määrän ennakoidaan kasvavan. Tilauskanta kuitenkin laski hieman, mutta se on selvästi tavanomaista vahvempi.

Rakentamisen luottamus pysyi tammikuussa lähes ennallaan. Saldoluku oli 16, kun se joulukuun tarkistettu luku oli 15. Indikaattorin pitkäaikainen keskiarvo on miinus yksi. EK kuvaa alan tilauskantaa normaalia suuremmaksi. Myös henkilöstön ennustetaan kasvavan jonkin verran.

Myös palvelujen luottamusindikaattori säilyi tammikuussa hyvällä tasolla. Lukema eteni 31:een joulukuun 27:stä. Yleinen suhdannetilanne säilyy EK:n mukaan jonkin verran tavanomaista parempana.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    2. 2

      Sarasvuo lahjoitti 2 miljoonaa Trainers’ Housen osaketta yhtiön toimitusjohtajalle

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    5. 5

      Peliyhtiö Remedyn listautumisanti ylimerkittiin reippaasti

    6. 6

      Ekonomisti povaa ”kasvuhumausta”: talouden jarrusta voi tulla vauhtipyörä

    7. 7

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    8. 8

      Korkman: Suomen ongelmat eivät takanapäin, komissio pehmentänyt linjaansa

    9. 9

      Kiistellyn Sierilän voimalaitoksen saa sittenkin rakentaa

    10. 10

      Näkökulma: Kreikan piina pahenee taas – pelastavatko vain silmänkääntö­temput?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    2. 2

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    5. 5

      Ekonomisti povaa ”kasvuhumausta”: talouden jarrusta voi tulla vauhtipyörä

    6. 6

      Sarasvuo lahjoitti 2 miljoonaa Trainers’ Housen osaketta yhtiön toimitusjohtajalle

    7. 7

      Näkökulma: Kreikan piina pahenee taas – pelastavatko vain silmänkääntö­temput?

    8. 8

      Vie vapaa-ajan, palkintona yleensä palkannousu: Diplomi-insinööriksi etänä 1,5 vuodessa

    9. 9

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    10. 10

      Suomi välttää taas EU-komission tiukan talousohjauksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ilmainen porno palaa televisioon

    2. 2

      Palkka jopa 4 000 e/kk – silti kehuttu yritys ei löydä duunareita

    3. 3

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    4. 4

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    5. 5

      Työttömät palkatta töihin yrityksiin – hallitus esittää kokeilua

    6. 6

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    7. 7

      Suomalaisyrittäjän tuote myy kuin häkä Kiinassa – jopa tuhat 600 euron laitetta päivässä

    8. 8

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    9. 9

      Tamperelaisfirman työntekijöille bonuksina muhkea osakepotti: ”Kuuntelivat ällistyksestä mykkinä”

    10. 10

      Siivoaako kotiasi kummajainen, kevytyrittäjä? ”Joku roti tähän pitäisi saada”

    11. Näytä lisää