Elvytyspaketti ei tuo pikaista apua USA:lle

Julkaistu:

Yhdysvaltojen hallituksen ja kongressin edustajainhuoneen viime yönä sopima talouden elvytyspaketti ei tuo taloudelle välitöntä tukea.
Vaikka paketti täyttääkin tärkeimmät vaatimukset, eli elvytystoimet suunnataan tarkasti talouskasvua tehokkaimmin hyödyttäviin kohteisiin ja jäävät väliaikaisiksi, sen vaikutuksia ei ole odotettavissa ennen syksyä.

Paketti käyttää yhteensä 150 miljardia dollaria kotitalouksille annettaviin veronpalautuksiin ja yrityksille suunnattaviin kannustimiin investoida. Edustajainhuoneen demokraattienemmisö sisällytti siihen myös 35 miljoonan tulonsiirrot niille pienituloisille, joiden ansioita ei veroteta ja jotka uhkasivat siksi jäädä vaille palautuksia.

Ensimmäiset palautukset kuitenkin lähetetään kuluttajille vasta toukokuussa, ja viimeiset ehtivät perille vasta elokuussa kertoo Washington Post. Demokraattien ajamat, mutta ohjelmasta pois jätetyt työttömyystuen pidennykset ja varattomien ruokakupongit jäivät siitä kuitenkin pois. Ne olisivat siirtyneet kulutukseen veronkevennyksiä nopeammin.

Paketin nopeasti sujunut poliittinen käsittely on kuitenkin tulkittu olosuhteisiin nähden hyväksi.

– Tämä ei ole taloudellisesti tehokkain mahdollinen elvytyspaketti. Poliittiset olosuhteet huomioituna se on kuitenkin lähellä ihannetulosta, arveli konsulttiyritys Moody's Economyn pääekonomisti Mark Zandi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Uusimmat talousuutiset
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    2. 2

      Yle etsii uutta päätoimittajaa: Nämä ovat vaatimukset – liksa huidellee ainakin 13 000 eurossa / kuukausi

    3. 3

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    4. 4

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    5. 5

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    6. 6

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    7. 7

      Asiantuntija: Eurooppa voi ottaa oppia Japanin menetetyistä vuosikymmenistä

    8. 8

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    9. 9

      Kommentti: Sukupolvien tuloerot paljastavat myrkyllisen yhtälön – Suomi on matkalla kohti konkurssia

    10. 10

      Suomen Posti haukkasi Elman osake-enemmistön

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    2. 2

      Yle etsii uutta päätoimittajaa: Nämä ovat vaatimukset – liksa huidellee ainakin 13 000 eurossa / kuukausi

    3. 3

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    4. 4

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    5. 5

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    6. 6

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    7. 7

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    8. 8

      Asiantuntija: Eurooppa voi ottaa oppia Japanin menetetyistä vuosikymmenistä

    9. 9

      Financial Times: Kaksi vaikeuksissa olevaa italialaispankkia suljetaan

    10. 10

      Vauhti kiihtyy: suomalaiset kuluttavat enemmän kuin tienaavat – ”ei ole pidemmän päälle kestävää”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nesteen väki lopettaa polttoaineen jakelun Suomessa viikoksi

    2. 2

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    3. 3

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    4. 4

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    5. 5

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    6. 6

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    7. 7

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    8. 8

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    9. 9

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    10. 10

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    11. Näytä lisää