Nokian luottamusmiehet pettyivät uuteen bonusjärjestelmään

Julkaistu:

Nokia julkistaa torstaina viime vuoden tuloksensa. Uuden bonusjärjestelmän takia edes huipputulos ei toisi koko henkilöstölle suoraa rahaa.
Vuosi sitten Nokian henkilöstö kivahti. Yhtiö teki historiansa parhaan tuloksen, mutta optiojärjestelmän ulkopuolella oleville työntekijöille suunnattua Connecting People -bonusta ei jaettu. Miljardituloksesta huolimatta yhtiön kunnianhimoiset tavoitteet eivät täyttyneet ja bonus jäi hyllylle.

Nokia vastasi kritiikkiin uudistamalla palkkiojärjestelmänsä. Connecting People -bonusjärjestelmä kuopattiin kokonaan, ja siihen keskimääräisesti käytetyt rahat siirrettiin henkilökohtaisiin bonuksiin ja ryhmäkohtaisiin bonuksiin.

Odotettavissa oleva huipputulos ei siis tuo enää suoraa rahaa henkilöstölle, mutta vaikuttaa henkilökohtaisiin bonuksiin kertoimen kautta.

Ylempien toimihenkilöiden luottamushenkilö Aimo Leskelä kertoo, että uudistus oli pitkälti työnantajan käsialaa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Meillä luottamushenkilöillä oli ryhmä, jolle annettiin informaatiota. Päätös yhteen bonusjärjestelmään siirtymisestä tuli kuitenkin työnantajalta, Leskelä kertoo.

Suuri osa luottamusmiehistä ilmaisi pettymyksensä päätökseen. Luottamusmiehet olisivat halunneet säilyttää Connecting People -bonusjärjestelmän ja kehittää sen mittareita realistisemmiksi yhtiön tulokseen nähden. Uusi järjestelmä ei saa luottamushenkilöiden varauksetonta tukea.

– Jos tiimillä tai henkilöllä menee hyvin, saatetaan saavuttaa hyviä bonuksia. Toisaalta, jos tiimillä menee huonosti, bonukset voivat jäädä pieneksi, vaikka Nokialla yrityksenä menisi kuinka hyvin.

Leskelä vertaa tilannetta siihen, että munat on siirretty kahdesta korista yhteen. Aikaisemmin tiimin suoritukseen perustuneet bonukset ja yhtiön tulokseen perustuneet bonukset olivat pitkälti toisistaan riippumattomia ja tasoittivat siten bonusten vaihtelua.

Tuntityöntekijöitä neuvotteluissa edustanut pääluottamusmies Anne Malm ei halua tyrmätä uutta bonusjärjestelmää ennenaikaisesti.

– Tulos on tulossa. Vasta sitten nähdään, mitä se paketti on syönyt.

Malm on Nokian johdon kannalla siinä, että uusi järjestelmä pikemminkin lisää kuin vähentää bonusten tasaisuutta. Viimevuotinen pettymys on tuoreessa muistissa.

– Enää järjestelmässä ei ole on–off-kytkintä. Vuosi sitten tulos oli huikea, eikä mitään saatu. Nyt toivotaan että niin ei pääsisi käymään.

Nokia maksaa bonuksia kaksi kertaa vuodessa. Tammi-kesäkuun bonukset maksetaan syksyllä ja heinä-joulukuun bonukset keväällä. Tänä keväänä maksettavat loppuvuoden 2007 bonukset ovat ensimmäiset uuden järjestelmän mukaiset.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kommentti: Sipilän hehkuttama työllisyysihme on harhaa – näin työttömiä katoaa tilastoista

    2. 2

      760 euroa kuussa jopa puhtaana käteen – uuden tuen suosio hiipui heti alkuunsa

    3. 3

      Suomen Pankki sai pelastettua silputut perintörahat – näin menettelet vaurioituneiden seteleiden kanssa

    4. 4

      Kommentti: Nyt on tiukka paikka, Stockmann

    5. 5

      Historiallisen suuri yrityskauppa suunnitteilla: Fortum sopuun E.ONin kanssa – tekee ostotarjouksen koko Uniperista

    6. 6

      Stockmann antoi tulosvaroituksen – syynä Lindex

    7. 7

      Asunnon täystuhon voi välttää – asian­tuntijan 5 vinkkiä vuokran­antajalle

    8. 8

      KSML: Hiihtokeskus Riihivuori myi hiihtohissit pois – ei avaa enää rinteitä talveksi

    9. 9

      Sampo on Solidiumin salkun jättiläinen – ”Huomattavan suuri, jos ei liian suuri”

    10. 10

      Näin Antti Rinne sinetöi eläkeiän noston – EK:n voimahahmo paljastaa neuvotteluiden yllättävät viime hetket

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomen Pankki sai pelastettua silputut perintörahat – näin menettelet vaurioituneiden seteleiden kanssa

    2. 2

      Kommentti: Sipilän hehkuttama työllisyysihme on harhaa – näin työttömiä katoaa tilastoista

    3. 3

      Asunnon täystuhon voi välttää – asian­tuntijan 5 vinkkiä vuokran­antajalle

    4. 4

      Näin Antti Rinne sinetöi eläkeiän noston – EK:n voimahahmo paljastaa neuvotteluiden yllättävät viime hetket

    5. 5

      KSML: Hiihtokeskus Riihivuori myi hiihtohissit pois – ei avaa enää rinteitä talveksi

    6. 6

      760 euroa kuussa jopa puhtaana käteen – uuden tuen suosio hiipui heti alkuunsa

    7. 7

      Historiallisen suuri yrityskauppa suunnitteilla: Fortum sopuun E.ONin kanssa – tekee ostotarjouksen koko Uniperista

    8. 8

      Kommentti: Nyt on tiukka paikka, Stockmann

    9. 9

      Stockmann antoi tulosvaroituksen – syynä Lindex

    10. 10

      Kone aloittaa 100 miljoonan euron tehostamisohjelman – vähentää mahdollisesti 1000 työpaikkaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    2. 2

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    3. 3

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    4. 4

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    5. 5

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    6. 6

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    7. 7

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    8. 8

      Asumistutkija tyrmää 15,5 neliön miniasunnot: ”Mennään sellaista rajaa kohden, mikä pelottaa”

    9. 9

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    10. 10

      Suomalaiselle duunarille tarjotaan Norjassa lähtöpalkaksi 3500 €/kk – ”Kyllä siellä säästöönkin pystyy rahaa saamaan”

    11. Näytä lisää