Kännykästä tulossa netin henkkari

Julkaistu: , Päivitetty:

Kännykällä voi pian todistaa henkilöllisyytensä netissä, kertoo maanantain Turun Sanomat. Esimerkiksi verottajan tai Kelan verkkopalveluihin voi tulevaisuudessa kirjautua sisään tekstiviestillä.
Muutos edellyttää Väestörekisterikeskuksen kansalaistunnisteen asentamista puhelimen sim-korttiin. Tämä on jo mahdollista muun muassa Turkissa ja Baltiassa. Pankkialan arvion mukaan järjestelmä saattaa toimia jo 2009.

Asiaa pohtii paraikaa liikenne- ja viestintäministeriön työryhmä. Se antaa asiasta tilannekatsauksen lähiviikkoina.

Työryhmän puheenjohtajana toimiva apulaisosastopäällikkö Kristiina Pietikäinen uskoo, että vastaava järjestämä saadaan Suomessakin käyntiin pian.

Tietoliikenteen ja tietotekniikan keskusliiton FiComin toimitusjohtaja Reijo Svento ja pankinjohtaja Jari Himanen Osuuspankkikeskuksesta pitävät suunnitteilla olevaa järjestelmää turvallisena.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Virallisen tunnistuksen mahdollistaa sähköisessä asioinnissa tällä hetkellä vain sirullinen henkilökortti tai esimerkiksi pankkikortti, jossa on kansalaistunniste. Suurimman osan tunnistuksista voi kuitenkin tehdä myös verkkopankkitunnuksilla.

Sirullista henkilökorttia käyttää vain muutama promille kansalaisista kirjautuessaan sisään internet-palveluihin. Käytön hankaluus on suosion esteenä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    2. 2

      Kauppa pelmahti täyteen Star Wars -korusta innostuneita kiinalaisia – yrittäjälle tuhansien eurojen potti

    3. 3

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    4. 4

      Analyytikko: Tikkurila etsii uuden toimitusjohtajan isoa remonttia varten

    5. 5

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    6. 6

      15 maakunnan jättilista: Katso, onko sinulle töitä kotiseudullasi

    7. 7

      Suomeen suunnitellaan uutta 50 miljoonan euron datakeskusta

    8. 8

      Kiinalle toinen luottoluokituksen pudotus – paisuva velka lisännyt riskejä

    9. 9

      Lännen Media: Posti on kiinnostunut saattohoidon järjestämisestä Turussa

    10. 10

      ”Hän sanoi hinnan ja ajattelin, että ei helkkari” – välittäjän arvio talosta järkytti Pakarisen pariskuntaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    2. 2

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    3. 3

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    4. 4

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    5. 5

      15 maakunnan jättilista: Katso, onko sinulle töitä kotiseudullasi

    6. 6

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    7. 7

      Nella, 16, johtaa pian Kotipizzaa – yhden päivän

    8. 8

      ”Hän sanoi hinnan ja ajattelin, että ei helkkari” – välittäjän arvio talosta järkytti Pakarisen pariskuntaa

    9. 9

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    10. 10

      Tikkurila antoi toimitusjohtajalleen lähtöpassit

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja nipistää palkastaan 1 000 €/kk lapsille ja säästöön – näin se käy

    2. 2

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    3. 3

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    4. 4

      5 erilaista säästäjää kertoo: Näin sijoittaisin 100 €/kk ja 500 € kerralla

    5. 5

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    6. 6

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    7. 7

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    8. 8

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    9. 9

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    10. 10

      84-vuotias savolaissijoittaja lahjoitti koko 4,3 miljoonan euron salkkunsa norppien suojeluun – luksuselämä ei kiehtonut

    11. Näytä lisää