Suomen levymyynti jämähti, netissä kasvua

Julkaistu:

Suomen Ääni- ja Kuvatallennetuottajat ÄKT ry:n toimitusjohtajan Arto Alaspään mukaan viime vuoden äänitemyynti näyttää pysyneen suunnilleen vuoden 2006 tasolla eli noin 100 miljoonassa eurossa, joka tarkottaa noin 10 miljoonaa myytyä äänitettä.


Alaspää viittaa Taloustutkimuksen netin käyttäjien keskuudessa tekemään uuteen tutkimukseen, jonka mukaan netin välityksellä niin Suomesta kuin ulkomailtakin tehdyt levyostot muodostavat kasvavan osan suomalaisten äänitekulutuksesta.

-  Äänitteitä ostetaan netin kautta erityisesti sellaisilla alueilla, joissa äänitemyyntipisteitä on harvassa ja saatavilla oleva musiikkivalikoima on kapea, Alaspää sanoo.

Levy-yhtiöiden ja alan kauppiaiden järjestämä alennusmyynti alkoi tänään perjantaina. ÄKT:n mukaan alennustuotteita on tarjolla 300 - 500 kappaletta, mutta tarjonta vaihtelee myymäläkohtaisesti. Levyalen valikoima kattaa koti- ja ulkomaisesta rockista aina iskelmän kautta jazziin ja klassiseen musiikkiin.

- Äänitealan ensimmäinen alennusmyynti järjestettiin viime vuoden tammikuussa ja se sai poikkeuksellisen hyvän vastaanoton. Alan kappalemyynti nousi tammikuussa 24 prosenttia ja alekampanjan aikana myytiin satoja tuhansia levyjä. Viime vuonna levyalessa oli mukana 220 kauppiasta, nyt alkavaan kampanjaan osallistuu jo 340 myyntipistettä. Tämä kertoo, että ääniteala on laajasti mukana kampanjassa, sanoo apulaisjohtaja Tommi Kyyrä Suomen Ääni- ja Kuvatallennetuottajat ÄKT ry:stä.

Kyyrän mukaan levyalessa on tarjolla runsaasti viime vuoden aikana julkaistuja menestyslevyjä.

- Alennuslevyissä on monta hintaluokkaa. Keskimäärin alennukset vaihtelevat 30–70 prosenttiin. Uutuutena tänä vuonna ovat musiikki-DVD:t, joita on tarjolla noin 30 tuotetta, Kyyrä sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    2. 2

      Lakan jättisato johti poikkeukselliseen pyyntöön: Ostakaa marjaa ja myykää mahdollisimman halvalla

    3. 3

      Työpaikkoja auki yhä enemmän, mutta tekijöitä ei löydy

    4. 4

      Kommentti: Mikä on, kun talletukset eivät kelpaa pankille?

    5. 5

      Äänekosken suuri biotuotetehdas käynnistyi

    6. 6

      Asumistukiin palaa jo liki 2 miljardia vuodessa – summa uhkaa kasvaa lisää

    7. 7

      Saksa: EU saattaa asettaa autonvalmistajille kiintiöt sähköautoille

    8. 8

      Pyörä päihittää bussin – Valtaosa pk-seudun asukkaista pääsisi töihin nopeammin pyörällä kuin julkisilla

    9. 9

      Kyberhyökkäys kävi kalliiksi varustamojätille: hintalappu satoja miljoonia

    10. 10

      Nyt on pula jo monista ammattilaisista – ”Passiivisille hakijoille soitellaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    2. 2

      Lakan jättisato johti poikkeukselliseen pyyntöön: Ostakaa marjaa ja myykää mahdollisimman halvalla

    3. 3

      Työpaikkoja auki yhä enemmän, mutta tekijöitä ei löydy

    4. 4

      Näkökulma: Sijoittajien hurja tuolitanssi – jäätkö sinä ilman tuolia, kun soitto sammuu?

    5. 5

      Maailman rikkain mies teki salaperäisen lahjoituksen – peräti 4,6 miljardia dollaria

    6. 6

      Kommentti: Mikä on, kun talletukset eivät kelpaa pankille?

    7. 7

      Asumistukiin palaa jo liki 2 miljardia vuodessa – summa uhkaa kasvaa lisää

    8. 8

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    9. 9

      Netflixin perustajalla on hurja suunnitelma: maksa 10 dollaria kuussa, käy elokuvissa joka päivä

    10. 10

      Paisuvista talletuksista tuli ongelma Danskelle – ei halua suurimpien asiakkaidensa talletuksia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli 4 000 euron tulot, hulppea asunto ja kallis auto – tällainen voi olla ”rikas köyhä”

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Näin pankkien johtajat ja talousasiantuntijat lyhentävät lainojaan – elävätkö niin kuin opettavat?

    4. 4

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    5. 5

      Holmströmiltä radikaali ehdotus: Eläkkeitä pitäisi voida leikata – ”Teen tässä palveluksen nuorille”

    6. 6

      Katso, miten hintojen nousu iski kukkaroosi – kaksi ryhmää kärsinyt eniten

    7. 7

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    8. 8

      Autoilija hämmästyi: Liikennevakuutuksen täysbonus nosti vakuutuksen hintaa

    9. 9

      Veturimiesten lakko kärjistyy – kuljetusalan liitot uhkaavat tukitoimilla

    10. 10

      Maailman rikkain mies teki salaperäisen lahjoituksen – peräti 4,6 miljardia dollaria

    11. Näytä lisää