Suomi pääsi vihdoin luksus-Vuittonin kartalle

Julkaistu: , Päivitetty:

Ranskalainen ylellisyysmerkki, käsilaukuistaan kuulu Louis Vuitton tuli viimein Suomeen. Liikkeelle remontoidaan tilaa Helsingin Esplanadille.


Pitkään Helsingissä velloneet huhut ja toiveet Louis Vuitton -liikkeen saapumisesta saivat vihdoinkin pisteen, kun viime viikolla Helsingin Pohjoisesplanadilla peitettiin liikehuoneiston ikkunat Vuittonin kankain.

Suomi onkin ollut ainoa Pohjoismaa, johon Vuitton ei ole tuonut liikettään.

Vuitton avaa aina oman liikkeensä. Myös liikepaikan suhteen se on hyvin tarkka: sille kelpaa vain kahden hyvän kadun kulmapaikka. Helsingissä liike tulee Pohjoisesplanadin ja Mikonkadun kulmaan. Paikalla oli aikaisemmin Peak Performance -vaatetusliike.

Kauppiaat veikkaavat, että Helsingin kasvaneet turistimäärät mahdollistavat Louis Vuitton -liikkeen avaamisen Helsinkiin.

Helsinkiin on parin viime vuoden aikana avattu useampikin ylellisyys- tai luksusmerkkimyymälä. Mannerheimintiellä Provocante myy muun muassa Guccin ja Pradan tuotteita. Nina Kurkinen tarjoaa Bulevardilla italialaista Miu Miuta. Della Marga Etelä-Esplanadilla on myynyt useita vuosia esimerkiksi Chanelin tuotteita. Italialainen Furla-laukkumerkki käväisi vuonna 2006 Mikonkadulla, mutta myymälä lopetti myymälänsä alle vuodessa.

Louis Vuitton kuuluu LVMH Moët Hennessy – Louis Vuitton -ylellisyystavararyhmään. Se hallitsee yli kuuttakymmentä ylellisyysmerkkiä. LVMH:n liikevaihto oli 15,3 miljardia euroa vuonna 2006.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Luku julki ensi kertaa: Kela maksaa 65 000 kotitalouden vuokran

    2. 2

      Ovet potkittu rikki ja huoneissa lemmikkien jätöksiä – Miten välttyä vuokralaisen tuhoilta?

    3. 3

      Suomalaiset kyselyssä: Perustulo oltava niin niukka, että työtäkin on tehtävä

    4. 4

      Matkailijat rynnivät Suomeen –”Ihmiset arvostavat luontoa ja elämyksiä”

    5. 5

      Asuntojen hintakehityksessä valtavat erot – onnekas omistaa hyvältä alueelta

    6. 6

      Jos haluat matkustaa varman päälle: ”Älä jättäydy yhden kortin varaan”

    7. 7

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    8. 8

      Huijari esittäytyy poliisiksi ja pyytää pankkitunnuksia – 5 karua tapaa, joilla vanhuksia huijataan

    9. 9

      Nokian osake kallistui ennen torstain tulosjulkistusta

    10. 10

      Kova autopäätös tulossa tänään – Britannia kieltämässä uudet bensiini- ja dieselautot

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kova autopäätös tulossa tänään – Britannia kieltämässä uudet bensiini- ja dieselautot

    2. 2

      Asuntojen hintakehityksessä valtavat erot – onnekas omistaa hyvältä alueelta

    3. 3

      Ovet potkittu rikki ja huoneissa lemmikkien jätöksiä – Miten välttyä vuokralaisen tuhoilta?

    4. 4

      Britannia teki historiallisen päätöksen: kieltää uudet bensiini- ja dieselautot

    5. 5

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    6. 6

      Huijari esittäytyy poliisiksi ja pyytää pankkitunnuksia – 5 karua tapaa, joilla vanhuksia huijataan

    7. 7

      Jopa 400 000 asiakasta pankin tietoturvaloukkauksen kohteena

    8. 8

      Pankki jättää huomioimatta kolmanneksen yli 60-vuotiaiden lainanhakijoiden tuloista – perustelee direktiivillä

    9. 9

      Eikö Posti tiedä, kuinka paljon se säästää kirjeiden jakelua karsimalla?

    10. 10

      Nokian osake kallistui ennen torstain tulosjulkistusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    2. 2

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    3. 3

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    4. 4

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    5. 5

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    6. 6

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    7. 7

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    8. 8

      Pankilta ikävä yllätys espoolaismiehelle: kortti vanhenee yllättäen – ja todella huonoon aikaan

    9. 9

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    10. 10

      Tutkimus piirtää karua kuvaa Postista: ”Haluan omaehtoisesti irtisanoutua, että en joudu kohtaamaan sitä nöyryytystä”

    11. Näytä lisää