Fedin Bernanke ennakoi koronlaskuja

Julkaistu:

Yhdysvaltain keskuspankin pääjohtajan Ben. S. Bernanke lupaa keskuspankin toimivan päättäväisesti ja hän toteaa lisäkoronlaskujen olevan mahdollisesti tarpeellisia.
Sijoittajat ovat pitäneet rivakoita koronlaskuja lähes varmoina. Bernanken mukaan maan tämän vuoden talousnäkymät ovat heikentyneet.

Lisäksi Bernanke antoi varauksellisesti tukea hallituksen elvytystoimille. Bernanken mukaan väliaikaiset julkiset toimet auttavat keskuspankkia elvyttämään talouskasvua.

– Elvytyksestä on periaatteessa etua, sillä finanssipoliittinen ja rahapoliittinen elvytys tukevat taloutta paremmin kuin pelkät rahapoliittisen päätökset yksin, Bernanke sanoi.

Bernanken mukaan elvytyksen tapa ja aikataulu on onnistumisen kannalta tärkeää. Väärin ajoitettu elvytys voi aiheuttaa ongelmia pidemmällä aikavälillä.

– Elvytys on suunniteltava niin, että se toteutetaan nopeasti ja rakennetaan siten, että sen vaikutukset tuntuisivat kulutuksessa 12 seuraavaa kuukautta, Bernanke jatkoi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näkökulma: Bitcoineja syntyy biteistä, mutta mistä onkaan eurot tehty?

    2. 2

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    3. 3

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    4. 4

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    5. 5

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    6. 6

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    7. 7

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    8. 8

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    9. 9

      Avolava-autojen omistajat syyttävät General Motorsia päästöhuijauksesta – osake lähti laskuun

    10. 10

      Pohjalainen: Uusi laivayhteys tulossa Pohjanmaalta Ruotsiin?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Oletko lähdössä reissuun? Täällä tankkaat halvimmalla

    2. 2

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    3. 3

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    4. 4

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    5. 5

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    6. 6

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    7. 7

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    8. 8

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    9. 9

      KKO:lta työoikeudellinen ennakkoratkaisu – Yrittäjät: Tämä on erittäin merkittävä linjaus

    10. 10

      Hypo: Asuntojen hinnat nousevat tänä ja ensi vuonna maltillisesti – taustalla ”raju rakentaminen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    2. 2

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    3. 3

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    4. 4

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    5. 5

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    6. 6

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    7. 7

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    8. 8

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    9. 9

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    10. 10

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    11. Näytä lisää