Sony Ericssonin tulos yllätys: Ei notkahtanut

Julkaistu: , Päivitetty:

Japanilais-ruotsalaisen matkapuhelinyhtiö Sony Ericssonin viimeisen neljänneksen tulos ylitti ennusteet, sillä vastoin odotuksia yhtiö onnistui pitämään tuloksensa edellisvuoden tulostasonsa. Myös liikevaihdon kehitys polki paikoillaan.
Sony Ericssonin loka–joulukuun tulos ennen veroja jäi 501 miljoonaan euroon verrattuna edellisvuoden 502 miljoonaan euroon.

Liikevaihto jäi ennakoidusti 3,77 miljardiin euroon, kun vuotta aiemmin sitä kertyi viimeiselle neljännekselle 3,8 miljardia.

Sony Ericsson toimitti loka–joulukuussa 30,8 miljoonaa matkapuhelinta, mikä jäi analyytikkojen ennustamasta 31,5 miljoonasta kappaleesta. Vuodentakaisen vastaavan jakson 26 miljoonasta toimitukset kuitenkin kohosivat.

Sen sijaan puhelinten keskihinta (ASP) oli 123 euroa, kun markkinoilla keskihinnaksi oli ennakoitu 121 euroa. Vuotta aiemmin keskihinta oli kuitenkin vielä 146 euroa. Bruttomarginaali oli neljännellä neljänneksellä 31,8 prosenttia.

Koko viime vuoden aikana yhtiö kertoi myyneensä yli 100 miljoonaa matkapuhelinta. Markkinaosuudekseen viime vuodelta Sony Ericsson arvioi hieman yli yhdeksän prosenttia.

Yhtiö kertoi tavoittelevansa yhä markkinakolmosen paikkaa. Vielä loppukesällä kännykkävalmistajien kolmostilaa piti amerikkalainen Motorola, jonka edellä olivat Nokia sekä Samsung.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jopa tuhansien eurojen korvausvaatimukset säikyttävät vuokranantajia

    2. 2

      ”Kun ajatellaan tavallista palkansaajaa, talouskasvu ei ole vielä juuri näkynyt arjessa”

    3. 3

      Yksityiskoneiden ”valtava kupla” puhkesi – hinnat romahtivat kolmessa vuodessa

    4. 4

      Tiesitkö tämän nousukaudesta ja sairastelusta? ”Ilmiö näkyy selvästi”

    5. 5

      HS: Uberin Suomen-johtajan omaisuutta saatetaan takavarikoida

    6. 6

      Suomalaisyritys nappasi miljoonadiilin Naton kanssa – ”Tykkimiehelle sotilasteknologia oli aika tuntematonta”

    7. 7

      Valtava määrä kultaa myytiin yhdessä minuutissa – ”pulskasormisen muppetin tunnusmerkit”

    8. 8

      ”Hinnat ja vuokrat ovat nousseet, palkat eivät” – palvelualat vaativat lisää rahaa

    9. 9

      Lainakattoa ei kiristetä toistaiseksi – Fiva seuraa tilannetta tarkasti

    10. 10

      Google on saamassa jättisakot EU:lta – päätös mahdollisesti tänään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksityiskoneiden ”valtava kupla” puhkesi – hinnat romahtivat kolmessa vuodessa

    2. 2

      Suomalaisyritys nappasi miljoonadiilin Naton kanssa – ”Tykkimiehelle sotilasteknologia oli aika tuntematonta”

    3. 3

      Jopa tuhansien eurojen korvausvaatimukset säikyttävät vuokranantajia

    4. 4

      Valtava määrä kultaa myytiin yhdessä minuutissa – ”pulskasormisen muppetin tunnusmerkit”

    5. 5

      Tiesitkö tämän nousukaudesta ja sairastelusta? ”Ilmiö näkyy selvästi”

    6. 6

      Suomen kaasuverkko otti askeleen kauemmas Venäjästä – ”muutos on historiallinen”

    7. 7

      ”Hinnat ja vuokrat ovat nousseet, palkat eivät” – palvelualat vaativat lisää rahaa

    8. 8

      Dollari syöksähti äkkiä alas

    9. 9

      Vanhakin asuntolaina kannattaa kilpailuttaa – 7 vinkkiä, joilla säästät rahaa

    10. 10

      Google uhkaa saada historiallisen suuret sakot

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nesteen väki lopettaa polttoaineen jakelun Suomessa viikoksi

    2. 2

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    3. 3

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    4. 4

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    5. 5

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    6. 6

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    7. 7

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    8. 8

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    9. 9

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    10. 10

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    11. Näytä lisää