Syyttäjä teki ratsian Samsungin päämajaan

Julkaistu: , Päivitetty:

Etelä-Korean syyttäjävirasto ratsasi Samsung Groupin päämajan tiistaina. Yhtiön johtoa epäillään lahjuksia ja yhtiön omistuksen laittomasta siirrosta omistajan pojalle.


Epäilyt ulottuvat erittäin korkealle ja laajalle. Maanantaina syyttäjävirasto ratsasi Samsung Groupin hallituksen puheenjohtajan Lee Kun-heen yksityisasunnon.

Samsung Group vastaa noin neljänneksestä Etelä-Korean viennistä ja kansantuotteesta. Sen vaikutusvalta ulottuu yhteiskunnan kaikille tasoille. Syyttäjän tutkimukset kohdistuvat yhtymän säännöllisesti harjoittamaan syyttäjien, median ja virkamiesten lahjomiseen. Epäilyt ulottuvat myös virkansa jättävään presidentti Roh Moo-hyuniin, jonka sanotaan saaneen rahaa onnittelulahjaksi vuoden 2002 voitollisten presidentinvaalien jälkeen.

Syyttäjät selvittävät myös tapahtuiko Samsungin de-facto holding-yhtiön Everlandin siirto hallituksen puheenjohtajanpojalle Lee Jae-yongille laittomasti.

Samsung Groupiin kuuluu 58 yhtiötä. Joukossa ovat muun muassa sellaiset maailman luokan yritykset kuin Samsung Electronics Co., maailman suurin muistisirujen valmistaja ja toiseksi suurin matkapuhelinvalmistaja ja Samsung Heavy Industries, maailman toiseksesi suurin laivanrakentaja.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    2. 2

      Diabeteslääkkeiden korvaus pieneni yli 300 000 suomalaiselta – etujärjestö: osa jättänyt lääkkeet ostamatta

    3. 3

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    4. 4

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    5. 5

      Pauligin ”hajota ja hallitse” -kilpailutus tuli tiensä päähän – syy on suomalaisten kahvimaussa

    6. 6

      Seppälää haetaan konkurssiin

    7. 7

      Lindexin toimitusjohtaja irtisanoutui

    8. 8

      Orava Asuntorahasto takoi hurjat luvut pörssissä: +16 prosenttia

    9. 9

      Seppälässä vaarassa 270 työpaikkaa – ”Olemme kiitollisia pitkämielisyydestä”

    10. 10

      Tiimari, Anttila, Erätukku, Seppälä... – jatkuuko syöksykierre?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    2. 2

      Seppälää haetaan konkurssiin

    3. 3

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    4. 4

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    5. 5

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    6. 6

      Lindexin toimitusjohtaja irtisanoutui

    7. 7

      Pauligin ”hajota ja hallitse” -kilpailutus tuli tiensä päähän – syy on suomalaisten kahvimaussa

    8. 8

      Seppälässä vaarassa 270 työpaikkaa – ”Olemme kiitollisia pitkämielisyydestä”

    9. 9

      Diabeteslääkkeiden korvaus pieneni yli 300 000 suomalaiselta – etujärjestö: osa jättänyt lääkkeet ostamatta

    10. 10

      Tiimari, Anttila, Erätukku, Seppälä... – jatkuuko syöksykierre?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    5. 5

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    6. 6

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    7. 7

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    8. 8

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    9. 9

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    10. 10

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    11. Näytä lisää