Samsung kasvatti reippaasti kännykkämyyntiään

Eteläkorealainen elektroniikkavalmistaja Samsung kertoi odotettua vähemmän heikentyneestä tuloksesta neljänneltä neljännekseltä.
Samsungin matkapuhelintoimitukset kasvoivat 41 prosenttia 46,3 miljoonaan puhelimeen. Samsung arvioi marraskuussa myyvänsä viimeisellä neljänneksellä noin 50 miljoonaa puhelinta ja myynnin kasvavan tänä vuonna yli 25 prosenttia.

Heinä–syyskuussa yhtiön myynti kohosi tällöin uuteen ennätykseen, 42,6 miljoonaan kappaleeseen.

Samsung säilyttää marraskuun ennusteensa, jonka mukaan se myy yli 200 miljoonaa matkapuhelinta tänä vuonna. Taustalla on kehittyvien markkinoiden imu ja myös hig end-puhelimien kysyntä.

Ensimmäisen neljänneksen matkapuhelintoimitukset kasvavat viimeisestä neljänneksestä ja yksikön liikevoittomarginaali on tänä vuonna vähintään 10 prosentin luokkaa.

Yhtiö kohosi viime vuonna Motorolan ohi toiseksi suurimmaksi matkapuhelinyhtiöksi.

Samsungin nettotulos heikkeni loka–joulukuussa 6,6 prosenttia 2210 miljardiin woniin (1,6 mrd euroa).

Konsernin liikevaihto nousi 11 prosenttia. Yhtiö ennakoi liikevaihtonsa kasvavan myös alkaneena vuonna vähintään 15 prosenttia.

Litteiden näyttöjen tulos ylitti odotukset nousten 920 miljardiin woniin ja liikevaihto kasvoi 40 prosenttia. Taustalla on kova kysyntä, jota valmistajat eivät ole onnistuneet tyydyttämään. Samsung on maailman suurin tietokoneissa ja televisioissa käytettävien litteiden näyttöjen valmistaja.

Samsungin matkapuhelinvalmistuksen sisältävän tietoliikenneyksikön tulos parani 67 prosenttia 580 miljardiin woniin. Yksikön liikevaihto kasvoi 15 prosenttia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mitä 250 000 eurolla saa Helsingissä, Tallinnassa ja Tukholmassa? HS: Asunnot hyvin eritasoisia

    2. 2

      Näin elää autotehtaan nostama Uusikaupunki – kerrostalon kaikki asunnot myytiin kolmessa päivässä

    3. 3

      Maailman suurin keinotekoinen aurinko on komea näky: ”Jos menisit samaan huoneeseen, palaisit heti”

    4. 4

      Raija Tapion huima urakehitys: Laboratoriohoitajasta lääkärikeskuksen toimitusjohtajaksi

    5. 5

      Britanniassa otetaan käyttöön uusi kolikko – kauppajätti joutuu tekemään massiivisen kärryremontin

    6. 6

      Aurinkopaneelien hinnat vielä ”pohjamudissa” – ota nämä asiat huomioon, ennen kuin ostat

    7. 7

      Ranskan Le Pen villitsi kannattajiaan: ”Euroopan unioni tulee kuolemaan”

    8. 8

      Öljyntuottajamaat harkitsevat jatkoa tuotantorajoituksille

    9. 9

      Juncker: Britannian pitää maksaa EU-erosta 58 miljardia euroa

    10. 10

      Bensan hintakehityksessä monta kysymysmerkkiä – Opec haluaa nostaa öljyn hintaa, mutta ei liikaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mitä 250 000 eurolla saa Helsingissä, Tallinnassa ja Tukholmassa? HS: Asunnot hyvin eritasoisia

    2. 2

      Näin elää autotehtaan nostama Uusikaupunki – kerrostalon kaikki asunnot myytiin kolmessa päivässä

    3. 3

      Raija Tapion huima urakehitys: Laboratoriohoitajasta lääkärikeskuksen toimitusjohtajaksi

    4. 4

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    5. 5

      Aurinkopaneelien hinnat vielä ”pohjamudissa” – ota nämä asiat huomioon, ennen kuin ostat

    6. 6

      Maailman suurin keinotekoinen aurinko on komea näky: ”Jos menisit samaan huoneeseen, palaisit heti”

    7. 7

      Ranskan Le Pen villitsi kannattajiaan: ”Euroopan unioni tulee kuolemaan”

    8. 8

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    9. 9

      Uber siirtää robottiautonsa talliin Yhdysvalloissa kolarin takia

    10. 10

      Vertailu paljasti Suomen maksuhäiriöisimmät kunnat ja postinumerot

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

    2. 2

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    3. 3

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    4. 4

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    5. 5

      Mahdottomana pidetty suomalaiskeksintö saikin sijoituksen Japanista

    6. 6

      ”Omat rahat menneet ja ehkä vieraatkin” – toimi näin, jos epäilet katalaa +44 -huijausta

    7. 7

      Uusi suomalainen nousi Forbesin miljardöörilistalle

    8. 8

      Autotehdas palkkaa yli tuhat – näin paljon he saavat palkkaa

    9. 9

      Onnibusin perustaja tarjoaa taksimatkaa jopa 2 eurolla – tällainen kyyti on luvassa

    10. 10

      Velkojat hakevat Talvivaaraa konkurssiin

    11. Näytä lisää