Vanhanen ei neuvottele Halosen Amerikan-matkasta

Julkaistu:

Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) ei aio ottaa Yhdysvaltain-vierailullaan puheeksi presidentti Tarja Halosen mahdollista vierailukutsua.
– Presidentin vierailu tapahtuu, kun se tapahtuu, kuittasi pääministeri Matti Vanhanen Washingtonissa maanantaina. Hän muistutti myös, että presidentti George W. Bushin valtakautta on jäljellä enää vajaan vuoden verran.

Vanhanen myös kiisti tiedot, joiden mukaan hän oli luvannut olla vierailematta Yhdysvalloissa, kunnes Halonen saa kutsun. Vanhasen mukaan koko väite liittyy parin vuoden takaisiin keskusteluihin EU-puheenjohtajuudesta ja puheisiin vierailuvuoroista.

Vanhasen mukaan hänen vierailunsa ykkösteema on ilmastonmuutos ja tilanne on sama hänen kaikilla muillakin tulevilla ulkomaanvierailuillaan.

– Yhdysvallat on aktivoitunut selvästi, Vanhanen kiitteli. Hänen mukaansa tavoitteena on, että Kööpenhaminassa vuonna 2009 pidettävän ilmastokokouksen jälkeen "on olemassa maailmanlaajuinen kattava sopimus, jossa Yhdysvallat on mukana".

Varapresidentti Dick Cheneyn ja Vanhasen tiistaisen tapaamisen pääteema on siis ilmastonmuutos, mutta muitakin aiheita käsitellään. Listalla on muun muassa Naton rauhankumppanuus ja Afganistan.

Vanhasen Washingtonin lehdistöklubilla maanantaina pitämä puhe käsitteli laajasti ilmastopolitiikkaa, ja se sisälsi näpäytyksen vapaudesta aina puhuvan Yhdysvaltain suuntaan.

– Vapaus käsittää myös vastuun, pääministeri totesi.

– Kun käytämme vapauttamme ja valitsemme, miten elämme, emme voi tallata muiden vapauksia emmekä tuhota jälkeemme tulevien sukupolvien oikeuksia.

Vanhanen käsitteli puheessaan myös Venäjää ja sen entistä selkeämpää roolia EU:n energiapolitiikassa. Pääministerin mukaan Venäjän tuoma ongelma ei ole se, käyttääkö maa energiaansa vallan välikappaleena.

– Pääkysymys tässä suhteessa ei ole se, käytetäänkö energiaa poliittisena aseena, vaan se, onko sitä tarpeeksi vientiin, Vanhanen korosti.

– Venäjä on selvästi halukas tuomaan lisää energiaa Eurooppaan. Syy on selvä, on olemassa myyjä ja ostaja. Eurooppa tarvitsee energiaa, he tarvitsevat rahaa, siitä on kysymys kaupankäynnissä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Uusimmat talousuutiset
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    2. 2

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    3. 3

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    4. 4

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    5. 5

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    6. 6

      Jopa miljardin dollarin kaupat – George Clooney myi tequilansa

    7. 7

      Vauhti kiihtyy: suomalaiset kuluttavat enemmän kuin tienaavat – ”ei ole pidemmän päälle kestävää”

    8. 8

      Miksi Suomen talous kasvaa? Koska sinä velkaannut

    9. 9

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    10. 10

      Alko saa uuden toimitusjohtajan Snellman Groupista – palkka 28 500 euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    2. 2

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    3. 3

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    4. 4

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    5. 5

      Kesäbensan hinta putosi 7 vuoden pohjiin – listasimme halvimmat asemat

    6. 6

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    7. 7

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    8. 8

      Vauhti kiihtyy: suomalaiset kuluttavat enemmän kuin tienaavat – ”ei ole pidemmän päälle kestävää”

    9. 9

      Yle: Pekka Perä sai vakuutuskuoren avulla miljoonaluokan veroedun Talvivaara-osakkeistaan

    10. 10

      Hei hei, Cumulus-hotellit – tuttu nimi katoaa katukuvasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nesteen väki lopettaa polttoaineen jakelun Suomessa viikoksi

    2. 2

      Hobby Hallista tehty paljon ilmoituksia kilpailu- ja kuluttajavirastolle – toimitusjohtaja myöntää ongelmat

    3. 3

      Matka Espanjaan avasi silmät: Harri, 28, kasvattaa omaisuuttaan arjen säästökikoilla ja etenee kohti unelmaa

    4. 4

      Taco Bell tulee Suomeen – palkkaa satoja työntekijöitä

    5. 5

      Kovatuloisimpaan kymmenykseen pääsee 4 968 euron tuloilla – onko se paljon vai vähän?

    6. 6

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    7. 7

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    8. 8

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    9. 9

      Ulosmarssi Meyerin telakalla Turussa – työntekijät väittävät, että ihmisiä on uhkailtu

    10. 10

      Delta Auton toimitusjohtaja eroaa – lähtee heti

    11. Näytä lisää