Toimihenkilöunioni valmis painostamaan valtiota

Julkaistu: , Päivitetty:

Suurten valtion omistamien yritysten toimihenkilöt ovat valmiit painostustoimiin, ellei hallitus ryhdy aktiivisemmin vaikuttamaan valtionyhtiöiden henkilöstöpolitiikkaan.
Toimihenkilöunioni vaatii näyttöjä etenkin Stora Enson tehtaiden lakkauttamisen estämiseksi.

Lisäksi toimihenkilöt haluavat, että valtion roolia omistajana arvioidaan nykyistä pitkäjänteisemmin. Sen sijaan että omaisuutta pyritään vain myymään, tulisi pohtia sen vaikutuksia koko yhteiskuntaan.

Kymmenen suuren valtionyhtiön STTK:laiset luottamusmiehet olivat torstaina koolla Helsingissä pohtimassa keinoja, joilla hallitus saataisiin toimimaan henkilöstön kannalta inhimillisemmällä tavalla.

Vielä painostustoimista ei kuitenkaan tehty päätöksiä.

Toimihenkilöunionin puheenjohtaja Antti Rinne (sd.) sanoo toivovansa, että asiassa voitaisiin edetä "rakentavalla tavalla". Tilannetta tarkastellaan uudelleen muutaman viikon kuluttua.

Nyt liitto ja luottamusmiehet laativat kannanoton pääministeri Matti Vanhaselle (kesk.) ja valtion omistajaohjauksesta vastaavalle ministeri Jyri Häkämiehelle (kok.).

Rinne arvosteli hallituksen omistajapolitiikkaa ristiriitaisuuksista. Hallitus ei hänen mukaansa noudata omia periaatepäätöksiään.

Ne on Rinteen mukaan sivuutettu, toisin kuin into myydä omaisuutta. Hän katsoi tiedotustilaisuudessa, että muun muassa ministeri Häkämiehen tulisi esiintyä Stora Enson lakkauttamisessa samalla aktiivisuudella kuin Elisan tapauksessa, etenkin kun valtio omistaa jälkimmäisestä vain prosentin.

TU oli kutsunut koolle Altian, Elisan, Finnairin, Fortumin, Gasumin, Kemijoen, Nesteen, Outokummun, Patrian, Rautaruukin, Stora Enson , TeliaSoneran ja Yleisradion luottamusmiehet.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    2. 2

      Arvaatko, missä nostetaan pieniä ja missä isoja seteleitä? Yhä useammalla pankkiautomaatilla voi myös tallettaa rahaa

    3. 3

      Erikoiset työttömyysluvut hämmentävät – ”Tämä on tyypillinen ilmiö, kun talous piristyy”

    4. 4

      Taloyhtiö ei voi parvekegrillaukselle käytännössä mitään – Kiinteistöliitto: Älkää edes yrittäkö kieltää sitä

    5. 5

      Kommentti: Ainoa syy työllisyyden nousuun: Jo joka neljäs nainen on osa-aikatöissä

    6. 6

      Tulosjulkistaja Kamux vajosi pörssissä

    7. 7

      Näkökulma: Painajainen jatkuu yhdeksättä vuotta – kinastelu pitää Kreikkaa kyykyssä

    8. 8

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    9. 9

      Työttömät palkatta töihin yrityksiin – hallitus esittää kokeilua

    10. 10

      Tiesitkö, milloin lentoliput ovat halvimmillaan?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    2. 2

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    3. 3

      Öljyn tuotantoa rajoitettiin, mutta yksi maa rikkoo lupauksia – ”Ei ole mitään keinoa rangaista”

    4. 4

      Tiesitkö, milloin lentoliput ovat halvimmillaan?

    5. 5

      Erikoiset työttömyysluvut hämmentävät – ”Tämä on tyypillinen ilmiö, kun talous piristyy”

    6. 6

      Taloyhtiö ei voi parvekegrillaukselle käytännössä mitään – Kiinteistöliitto: Älkää edes yrittäkö kieltää sitä

    7. 7

      Näkökulma: Painajainen jatkuu yhdeksättä vuotta – kinastelu pitää Kreikkaa kyykyssä

    8. 8

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    9. 9

      Työttömyysaste kääntyi taas nousuun – huhtikuussa 10,2 %

    10. 10

      Kommentti: Ainoa syy työllisyyden nousuun: Jo joka neljäs nainen on osa-aikatöissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    2. 2

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    3. 3

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    4. 4

      Työttömät palkatta töihin yrityksiin – hallitus esittää kokeilua

    5. 5

      Suomalaisyrittäjän tuote myy kuin häkä Kiinassa – jopa tuhat 600 euron laitetta päivässä

    6. 6

      Palkka jopa 4 000 e/kk – silti kehuttu yritys ei löydä duunareita

    7. 7

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    8. 8

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    9. 9

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    10. 10

      ”Diesel on kuollut”, mutta Suomessa hinnat voivat yllättää

    11. Näytä lisää