Hallitus vaatii Kemijärven-tehtaalle toimintaa

Julkaistu: , Päivitetty:

Paperiliitto tietää Stora Enson Haminan tehtaalle ostajan. Hallitus painostaa Kemijärven tehtaan muuttamista biojalostamoksi.
Toiminta Stora Enson Haminan ja Kemijärven tehtailla saattaa jatkua senkin jälkeen, kun Stora Enson toiminta niissä lakkaa.

Yle Uutisten tietojen mukaan Haminan Summan tehtaasta on tehty ostotarjous.

Kemijärven tehtaasta suunnitellaan biojalostamoa muun muassa työ- ja elinkeinoministeriön voimin.

Paperiliiton puheenjohtaja Jouko Ahonen vahvistaa Yle Uutisten haastattelussa, että Summan tehtaasta on tehty ostotarjous.

– Olen varma, että järki voittaa. Joko Stora Enso jatkaa toimintaa tai suostuu ottamaan rahat tehtaasta ja muu, ehkä ostajataho, joka tarjolla on ollut, ottaa jatkaakseen tehtaan toiminnan.

Ahosen mukaan ostajan nimi on jo esitelty valtion omistajapolitiikasta vastaavalle ministeri Jyri Häkämiehelle (kok.). Häkämiehen mukaan ostajaehdokkaan nimi ei olisi ollut esillä keskustelussa.

Kemijärven kansanliikkeen nokkamiehet esittelivät tänään keskiviikkona ehdotuksensa pääministeri Matti Vanhaselle (kesk.).

Kakkosvaihtoehdokseen liike esittää tehtaan muuttamiseksi biojalostamoksi. Tehdas valmistaisi biodieseliä tai etanolia ja työllistäisi vähintään saman verran väkeä kuin tehdas nykyisellään.

Ykköstavoitteena kansanliikkeellä on sellunkeiton jatkaminen Kemijärvellä.

Jalostamoa kaavailee kansanliikkeen lisäksi Yle Uutisten tietojen mukaan myös uusi työ- ja elinkeinoministeriö.

Yhdeksi vaihtoehdoksi on mainittu yhteisyritys, jossa Stora Enso olisi toisena osapuolena.

Stora Enson toimitusjohtaja Jouko Karvinen kiistää ajatuksen biojalostamon perustamisesta Kemijärvelle.

– Sitä, että biojalostamo tulisi Kemijärvelle parhaillaan Varkaudessa käynnistettävän kokeilun rinnalle, emme näe järkeväksi vaihtoehdoksi tällä hetkellä, Karvinen huomautti Yle Uutisten iltalähetyksessä.

Stora Enso aloittelee parhaillaan koejalostamoa Varkauteen. Hallitus myönsi yhtiölle joulun edellä tähän tarkoitukseen seitsemän miljoonan euron investointituen.

Hallitus on muistuttanut Stora Enson johtoa siitä, että vastuu tehtaiden lakkautuksen jälkihoidosta kuuluu valtion lisäksi itse yhtiölle.

– Keskusteluyhteys ministeritasolle on ollut hyvä. Keskusteluja näistä toiminnoista ei kuitenkaan käydä ministereiden kanssa, vaan niiden yrittäjien, jotka vaihtoehtoja tarjoavat, Karvinen kommentoi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yksi kikka: Näin voit välttyä asumistuen pienenemiseltä

    2. 2

      Poliisin opas varoittaa vanhuksia huijareista: Viemäritarkastaja suositti 34 000 euron turhaa remonttia

    3. 3

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    4. 4

      Sanoman tulos painui

    5. 5

      Kasvava bisnes: Suomalaisille kaupataan ruotsalaisilta yli jääneitä keksejä ja kahvipaketteja

    6. 6

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    7. 7

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    8. 8

      Enontekiölläkin tarvitaan arabiaa – kunta hakee kielen osaajaa

    9. 9

      S&P laski Nokian kilpailijan luottoluokituksen roskalainaluokkaan

    10. 10

      Kiivas tulosviikko alkoi alavireisesti – Outokumpu pysytteli plussalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    2. 2

      Kasvava bisnes: Suomalaisille kaupataan ruotsalaisilta yli jääneitä keksejä ja kahvipaketteja

    3. 3

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    4. 4

      Yksi kikka: Näin voit välttyä asumistuen pienenemiseltä

    5. 5

      Poliisin opas varoittaa vanhuksia huijareista: Viemäritarkastaja suositti 34 000 euron turhaa remonttia

    6. 6

      BMW vakuuttaa – me emme huijanneet

    7. 7

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    8. 8

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    9. 9

      LM: Suomeen tulossa hopeakaivos

    10. 10

      Tokmanni nappasi uuden toimitusjohtajan Keskolta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    2. 2

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    3. 3

      S-ryhmän 60 prosentin ”happy hour” leviää koko maahan

    4. 4

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    5. 5

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    6. 6

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    7. 7

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    8. 8

      1 200 euroa käteen ilman velvoitteita – huippuvirkamies lyttää perustulon: ”Nuorille karhunpalvelus”

    9. 9

      Pankilta ikävä yllätys espoolaismiehelle: kortti vanhenee yllättäen – ja todella huonoon aikaan

    10. 10

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    11. Näytä lisää