Aldata vähentää väkeä

Ohjelmistoyhtiö Aldatan henkilöstö vähenee 46:lla yhtiön saatua päätökseen loppuvuonna aloittamansa tehostamisohjelman.
Työsuhteet päättyvät kuluvan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Vuodenvaihteessa yhtiön palveluksessa oli runsaat 600 henkilöä.

Aldata kertoi marraskuussa aloittavansa tehostamisohjelman, jonka tavoitteena on kustannusten leikkaaminen ja organisaation yksinkertaistaminen. Tuolloin yhtiö arvioi väen vähentämistarpeeksi enimmillään sata henkilöä.

Vaikka nämä toimet vaikuttavatkin negatiivisesti neljännen neljänneksen tulokseen, ne parantavat merkittävästi yhtiön tehokkuutta sekä luovat perustan liiketoiminnan kehittämiselle ja tulevaisuuden kannattavalle kasvulle, toimitusjohtaja Bertrand Sciard arvioi yhtiön tiedotteessa marraskuussa.

Aldata laskee kululeikkausten säästävän vuositasolla kahdeksan miljoonaa euroa.

Yhtiö kertoo tehostamisohjelmansa yksityiskohdista tilinpäätöksensä yhteydessä 22. helmikuuta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nokia kiitää pörssissä – tulos yllätti osakemarkkinat

    2. 2

      Näin paljon uusi kunnanvaltuutettu tienaa

    3. 3

      Intialainen it-jätti Tata aloittaa yt-neuvottelut Suomessa – vähennystarve 130 työpaikkaa

    4. 4

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    5. 5

      Nokian ja Alcatel-Lucentin fuusion vaikutukset alkavat näkyä – ”Voidaan sanoa, että se oli hyvä yrityskauppa”

    6. 6

      4 päivän työviikko kelpaisi monelle – voi olla totta tuleville sukupolville

    7. 7

      Ekonomisti: Asumistuen muutos ”iskee ehkä lujimmin työssäkäyviin”

    8. 8

      Nordea takoi yli miljardin voittoa

    9. 9

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    10. 10

      Postissa ulosmarssi – liki miljoona kirjelähetystä voi viivästyä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    2. 2

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    3. 3

      Tokmanni ryntäsi Anttilan raunioille – liiketappio kasvoi selvästi

    4. 4

      Suurille konepajoille sataa nyt kauppoja – yhtiöillä jo miljardien eurojen tilauskanta

    5. 5

      Postissa ulosmarssi – liki miljoona kirjelähetystä voi viivästyä

    6. 6

      Tässä on maailman eniten myyty urheiluauto – myös Suomessa

    7. 7

      Ekonomisti: Asumistuen muutos ”iskee ehkä lujimmin työssäkäyviin”

    8. 8

      Näin päivähoitomaksut muuttuvat – hallituksen päätös alentaa monien perheiden maksuja

    9. 9

      12 viikon koulutus it-alalle ja takuu töistä – ennennäkemätön hakijoiden tunku

    10. 10

      Nokian tulos heikkeni hieman – ”kartutimme tilauksia hyvin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    3. 3

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    4. 4

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    5. 5

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    6. 6

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    7. 7

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    8. 8

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    9. 9

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    10. 10

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    11. Näytä lisää