Uotin loukkaamisesta sakot toimittajalle

Konsultti Kari Uotista kirjoittaminen toi jälleen sakot toimittajalle. Helsingin käräjäoikeus tuomitsi perjantaina Ilta-Sanomien toimittajan ja Lehtikuvan kuvaajan molemmat 30 päiväsakkoon Uotin kunnian loukkaamisesta.
Rapsut tulivat artikkelista, jonka mukaan Uoti räyhäsi valokuvaajille ja uhkasi kurittaa heidät rahanpesuoikeudenkäynnin yhteydessä helmikuussa 2006. Uoti kertoi itse, että oli vain pyytänyt tunkeilevia valokuvaajia poistumaan ja vartijat olivat lopulta hätistäneet kuvaajat kauemmaksi.

Käräjäoikeuden mielestä artikkelissa oli valheellisia ja Uotin kunniaa loukkaavia tietoja. Tietoja ei olisi oikeuden mielestä saanut julkaista, vaikka ne olisivat olleet oikeitakin.

– Kyseessä ei ole yhteiskunnallisesti niin merkittävä asia, että se oikeuttaisi kirjoittamaan isolla otsikolla Kari Uotin hölmöilleen tällä tai tällä tavalla, perusteli käräjätuomari Tero Kujala STT:lle.

Tapaus käsiteltiin suljetuin ovin, mutta käräjäoikeus antoi siitä julkisen selosteen. Kujalan mukaan oikeudenkäynnissä käsiteltiin arkaluontoisia seikkoja, jotka liittyvät Uotin ja kuvaajan yhteiseen historiaan.

Kuvaajan tuomio koskee sitä, että hän luovutti tietoja artikkelia varten ja vahvisti kirjoitetut tiedot oikeiksi. Toimittaja ja kuvaaja joutuvat maksamaan Uotille 1 500 euroa vahingonkorvauksia. 30 päiväsakosta tulee toimittajalle 930 euroa ja kuvaajalle 1 170 euroa maksettavaa.

Ilta-Sanomien Uotiin liittyvä uutinen toi sakot myös eräälle toiselle toimittajalle viime vuoden lopulla. Tuolloin Helsingin hovioikeus katsoi Uotin kunnian tärveltyneen henkirikoksen tutkinnasta kertovassa uutisessa, jossa surmatulla todettiin voivan olla yhteyksiä Kari Uotiin. Hovioikeus tuomitsi artikkelin vuoksi sakkoihin myös edesmenneen päätoimittajan, koska ei tiennyt hänen kuolleen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    2. 2

      Lehto Groupin merkittävät omistajat aikovat myydä osakkeitaan

    3. 3

      Pääekonomisti: Ranskan päätöksillä paljon väliä suomalaisille

    4. 4

      Pelot helpottivat – kulta halpeni vauhdilla

    5. 5

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    6. 6

      Italian luottoluokituksen lasku ei ollut yllätys – ”Ongelmat ovat vielä edessä ja ratkeamatta”

    7. 7

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    8. 8

      Näkökulma: Ranska pelaa kovien panosten talousrulettia

    9. 9

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    10. 10

      ”Toiselle loppusiivoukseksi riittää, että imuroi huoneen keskeltä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    2. 2

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    3. 3

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    4. 4

      Näkökulma: Ranska pelaa kovien panosten talousrulettia

    5. 5

      ”Toiselle loppusiivoukseksi riittää, että imuroi huoneen keskeltä”

    6. 6

      Puhelimet pois turisteilta – tässäkö Suomen uusi matkailuvaltti?

    7. 7

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    8. 8

      Nordean pankkipalveluiden katko ohi – kortit ja verkkopankki jälleen käytössä

    9. 9

      Valuutta­markkinoilla jeni ja rupla vahvistuvat – odotukset talouskasvusta viriävät

    10. 10

      Pelot helpottivat – kulta halpeni vauhdilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pankkia vaihtamalla voi säästää yli tuhat euroa vuodessa

    2. 2

      Ruotsissa kokeiltiin 6 tunnin työpäivää täydellä palkalla – näin kävi rahanmenon

    3. 3

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    4. 4

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    5. 5

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    6. 6

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    7. 7

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    8. 8

      Talo sai kuntotarkastajalta puhtaat paperit – kauppojen jälkeen synkät epäilykset heräsivät

    9. 9

      1500 ihmistä aikoo lakkoilla torstaina – ”Haluamme lähettää viestin hallitukselle, että tämä ei käy”

    10. 10

      Nordea: Varatkaa käteistä sunnuntaiksi

    11. Näytä lisää