Valio piirrätti popparit maitopurkkeihin

Julkaistu: , Päivitetty:

Valio uskoo yhä maitopurkkien lukuarvoon: uusissa tölkinpäällisissä poptähdet jakavat nuorille tietoa Punaisen Ristin turvataloista.


Ulkomailla maitopurkkeihin painetaan kadonneiden lasten kuvia tai shokeeraavia etsintäkuulutuksia.

Suomessa Valio uskoo muun muassa Kaija Koon ja Eppu Normaalin naamojen toimivan samoin, tai ainakin herättävän nuorison lukemaan purkinkylkitekstejä tarkemmin.

Valio ja Punainen Risti kertoivat tänään torstaina aloittaneensa valistuskampanjan nuorison elämänhallintakykyjen parantamiseksi ja yleisen ahdistuksen vähentämiseksi.

Valio on luvannut painattaa noin 120 miljoonaan maitotölkkiin muusikkojen kuvien lisäksi tietoa nuorille avoinna olevista turvataloista ja muista henkisen avun saantimahdollisuuksista.

Vappuun asti jatkuvaan Musamaidot-kampanjaan kasvonsa antaneet kahdeksan artistia ja yhtyettä ovat tehneet myös hyväntekeväisyyslevyn, jonka tuotolla Punainen Risti haluaa lisätä turvatalojensa aukioloaikoja.

Suomen viisi nykyistä turvataloa sijaitsevat Turussa, Tampereella ja pääkaupunkiseudulla. Kuka tahansa alle 19-vuotias voi tulla pyytämään niistä yöpymispaikan ja keskusteluapua.

SPR on neuvotellut muun muassa Oulun kanssa Pohjois-Suomen ensimmäisen turvatalon perustamisesta. Kaupunki ei ole vielä pystynyt tekemään asiasta päätöksiä.

– Vaikka valtaosa työntekijöistä olisikin vapaaehtoisiamme, talojen perustaminen ja pyörittäminen maksaa satoja tuhansia euroja, kertoo Suomen Punaisen Ristin pääsihteeri Kristiina Kumpula.

Rahoitukseen tarvitaankin hänen mielestään tukea myös yrityksiltä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    2. 2

      Kuva näyttää käänteen: Syrjäyttävätkö kuusikymppiset nuoria työpaikoilta?

    3. 3

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    4. 4

      Joka kuukausi 500 euroa säästöön – asiantuntija vinkkaa, miten tässä voi onnistua

    5. 5

      Työpaikkoja auki yhä enemmän, mutta tekijöitä ei löydy

    6. 6

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    7. 7

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    8. 8

      Minä vuonna synnyit? Katso, kuulutko voittajien vai häviäjien sukupolveen

    9. 9

      Kommentti: Mikä on, kun talletukset eivät kelpaa pankille?

    10. 10

      Suomalainen suosii lyhyttä lainakorkoa – onko taustalla kollektiivinen trauma?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    2. 2

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    3. 3

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    4. 4

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    5. 5

      Joka kuukausi 500 euroa säästöön – asiantuntija vinkkaa, miten tässä voi onnistua

    6. 6

      Työpaikkoja auki yhä enemmän, mutta tekijöitä ei löydy

    7. 7

      Kuva näyttää käänteen: Syrjäyttävätkö kuusikymppiset nuoria työpaikoilta?

    8. 8

      Kommentti: Mikä on, kun talletukset eivät kelpaa pankille?

    9. 9

      Patria aloittaa yt-neuvottelut – vähentää jopa 130 työntekijää

    10. 10

      Suomalainen suosii lyhyttä lainakorkoa – onko taustalla kollektiivinen trauma?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli 4 000 euron tulot, hulppea asunto ja kallis auto – tällainen voi olla ”rikas köyhä”

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Näin pankkien johtajat ja talousasiantuntijat lyhentävät lainojaan – elävätkö niin kuin opettavat?

    5. 5

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    6. 6

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    7. 7

      Holmströmiltä radikaali ehdotus: Eläkkeitä pitäisi voida leikata – ”Teen tässä palveluksen nuorille”

    8. 8

      Katso, miten hintojen nousu iski kukkaroosi – kaksi ryhmää kärsinyt eniten

    9. 9

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    10. 10

      Veturimiesten lakko kärjistyy – kuljetusalan liitot uhkaavat tukitoimilla

    11. Näytä lisää