Tv-yhtiöt leimaavat nyt K13-ohjelmia

Julkaistu: , Päivitetty:

Valtakunnalliset tv-yhtiöt ovat Viestintäviraston selvitystyön pohjalta päättäneet uudistaa lapsille haitallisia ohjelmia koskevan itsesääntelysopimuksensa kattamaan myös alle 13-vuotiaille haitalliset ohjelmat.
Sopimuksen mukaan K13-ohjelmat merkitään erillisellä tunnuksella ohjelmatietoihin ja ohjelmat lähetetään arkisin klo 19.00 jälkeen.

Uusi käytäntö tulee voimaan vuoden 2008 alusta. Lisäksi tv-yhtiöt ovat sopineet panostavansa K-merkintöjä koskevaan tiedottamiseen muun muassa yhteisen mainosspotin ja verkkoviestinnän avulla.

Kotimaisten tv-kanavien käyttämät ikärajamerkinnät (K11, K15 ja K18) ja niitä vastaavat aikarajoitukset (arkisin klo 17.00, klo 21.00 ja klo 23.00) ovat olleet käytössä kesästä 2004 lähtien.

Viestintävirasto selvitti keväällä 2007 lasten vanhemmille suunnatun tutkimuksen avulla
television ikärajamerkintöjen ja aikarajoitusten toimivuutta. Lisäksi virasto pyysi mediakasvatuksen ja lastensuojelun asiantuntijoilta lausunnot K13-luokiteltujen ohjelmien merkitsemisestä ja esittämisajasta.

Viestintävirasto katsoo tv-yhtiöiden uudistuksen tässä vaiheessa riittäväksi. Virasto seuraa jatkossakin tutkimusten ja selvitysten avulla lapsille haitallisia ohjelmia koskevien käytäntöjen toimivuutta.

Valtakunnallisten tv-yhtiöiden tekemää sopimusta sovelletaan kaikkiin kotimaisiin tv-kanaviin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Uusimmat talousuutiset
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    2. 2

      Asiantuntija: Eurooppa voi ottaa oppia Japanin menetetyistä vuosikymmenistä

    3. 3

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    4. 4

      Financial Times: Kaksi vaikeuksissa olevaa italialaispankkia suljetaan

    5. 5

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    6. 6

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    7. 7

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    8. 8

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    9. 9

      Vauhti kiihtyy: suomalaiset kuluttavat enemmän kuin tienaavat – ”ei ole pidemmän päälle kestävää”

    10. 10

      Kommentti: Sukupolvien tuloerot paljastavat myrkyllisen yhtälön – Suomi on matkalla kohti konkurssia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    2. 2

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    3. 3

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    4. 4

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    5. 5

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    6. 6

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    7. 7

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    8. 8

      Kondomien myynnissä selvä piikki juhannuksena

    9. 9

      Kommentti: Sukupolvien tuloerot paljastavat myrkyllisen yhtälön – Suomi on matkalla kohti konkurssia

    10. 10

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nesteen väki lopettaa polttoaineen jakelun Suomessa viikoksi

    2. 2

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    3. 3

      Matka Espanjaan avasi silmät: Harri, 28, kasvattaa omaisuuttaan arjen säästökikoilla ja etenee kohti unelmaa

    4. 4

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    5. 5

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    6. 6

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    7. 7

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    8. 8

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    9. 9

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    10. 10

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    11. Näytä lisää