Ilotulituskaupassa ei hötkyillä

Julkaistu: , Päivitetty:

Ilotulitusrakettien myynti on sujunut edellisten vuosien tapaan, kertovat Ilotulitus Oy:n ja Tähtiraketin toimitusjohtajat. Uutena vuotena ammutaan taivaalle heidän arvionsa mukaan taas eniten pata-tyyppisiä raketteja.


–Isot raketit ovat olleet hittejä kautta aikain. Pata-tyyppinen tuote eli se, että yhdellä sytytyksellä saadaan monta eri toimintoa on sekin suosittu, Ilotulitus Oy:n toimitusjohtaja Leif Nielsen kertoo.


Ilotulitus on Pohjoismaissa ainoa ilotulitteita valmistava yhtiö. Nielsen kuvailee alan kilpailua kovaksi, koska aasialaiset valmistajat pystyvät halvempien tuotantokustannusten turvin pitämään niin paljon edullisempia hintoja.


Kuluttajille päätyvistä tuotteista yhtiö valmistaa kotimaassa tällä hetkellä noin 10 prosenttia.


– Me yritämme ainakin jossain määrin pitää valmistuksen Suomessa, mutta tilanne on suhteellisen vaikea, koska me emme pysty kilpailemaan hinnoilla kiinalaisten kanssa, Nielsen harmittelee.


Yhtiön liikevaihto on noin kaksi miljoonaa euroa, josta vuodenvaihteen kuluttajamyynnissä kertyy reilu 90 prosenttia. Työntekijöitä sillä on noin kymmenkunta.


–Volyymi on kasvanut viime vuosina, mutta hinnat ovat halventuneet eli siinä mielessä ei hirveästi ole tullut kasvua, Nielsen kertoo.


Suomen suurimman ilotulitteiden maahantuojan ja tukkumyyjän Tähtiraketin toimitusjohtaja Kalervo Kaarre uskoo, että yhtiön ilotulitteiden myynti yltää tänä vuonna edellisten vuosien tapaiseen noin 10 prosentin kasvuun.


–Mitä olen kuullut kentältä, niin joissakin paikoissa myydään vilkkaammin ja joissakin paikoissa vähän huonommin. Varsinkin etelässä sää on ollut huono, mikä on pitänyt ihmisiä kotona. Toisilla alueilla mainokset ovat taas tehonneet hyvin ja myynti on sujunut.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jopa tuhansien eurojen korvausvaatimukset säikyttävät vuokranantajia

    2. 2

      Tiesitkö tämän nousukaudesta ja sairastelusta? ”Ilmiö näkyy selvästi”

    3. 3

      HS: Uberin Suomen-johtajan omaisuutta saatetaan takavarikoida

    4. 4

      Valtava määrä kultaa myytiin yhdessä minuutissa – ”pulskasormisen muppetin tunnusmerkit”

    5. 5

      Yksityiskoneiden ”valtava kupla” puhkesi – hinnat romahtivat kolmessa vuodessa

    6. 6

      Suomalaisyritys nappasi miljoonadiilin Naton kanssa – ”Tykkimiehelle sotilasteknologia oli aika tuntematonta”

    7. 7

      ”Hinnat ja vuokrat ovat nousseet, palkat eivät” – palvelualat vaativat lisää rahaa

    8. 8

      Suomen kaasuverkko otti askeleen kauemmas Venäjästä – ”muutos on historiallinen”

    9. 9

      Google on saamassa jättisakot EU:lta – päätös mahdollisesti tänään

    10. 10

      Vanhakin asuntolaina kannattaa kilpailuttaa – 7 vinkkiä, joilla säästät rahaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksityiskoneiden ”valtava kupla” puhkesi – hinnat romahtivat kolmessa vuodessa

    2. 2

      Suomalaisyritys nappasi miljoonadiilin Naton kanssa – ”Tykkimiehelle sotilasteknologia oli aika tuntematonta”

    3. 3

      Valtava määrä kultaa myytiin yhdessä minuutissa – ”pulskasormisen muppetin tunnusmerkit”

    4. 4

      Suomen kaasuverkko otti askeleen kauemmas Venäjästä – ”muutos on historiallinen”

    5. 5

      Tiesitkö tämän nousukaudesta ja sairastelusta? ”Ilmiö näkyy selvästi”

    6. 6

      Historiallinen pelastusoperaatio: Italia pelastaa ongelmapankkinsa 17 miljardin euron tuilla

    7. 7

      ”Hinnat ja vuokrat ovat nousseet, palkat eivät” – palvelualat vaativat lisää rahaa

    8. 8

      Vanhakin asuntolaina kannattaa kilpailuttaa – 7 vinkkiä, joilla säästät rahaa

    9. 9

      Dollari syöksähti äkkiä alas

    10. 10

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nesteen väki lopettaa polttoaineen jakelun Suomessa viikoksi

    2. 2

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    3. 3

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    4. 4

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    5. 5

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    6. 6

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    7. 7

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    8. 8

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    9. 9

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    10. 10

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    11. Näytä lisää