Day span joulu kestää puoli vuotta

Julkaistu:

Kaupunkikylpylöiden lahjakortteista tuli tänä jouluna suosittu lahja.

Helsinkiläiset kuluttajat innostuivat ostamaan day spa -lahjakortteja niin paljon, että kortteja joululahjaksi saaneet asiakkaat täyttävät hoitolat lähes koko kevään ajan.

– Lahjakortti jouluna on meidän hittituote. Liiketoiminta on turvattu joulumyynnillä puoli vuotta eteenpäin, sanoo spa manager Sanna Niemi huhtikuussa 2005 aloittaneesta Helsinki Day Spa -kaupunkikylpylästä.

Joulumyynti elättää keväällä myös alle vuoden ikäistä Palace Kämp Day Spa -kylpylää. Helsinkiläishoitola myi jouluna lahjakortteja noin tuhat kappaletta.

Helsinki Day Spa pääsee vuonna 2007 noin 30 prosentin kasvuun asiakasmäärässä. Kaupunkikylpylä laajensi vuosi sitten syksyllä hoitohuoneidensa määrää kolmella yhdeksään.

Huhtikuussa avattu Palace Kämp Day Spa on saanut spa manager Anne Parkkisen mukaan hyvän startin. Ongelmana on ollut kielitaitoisen henkilöstön rekrytointi.

– Suurin haaste on hyvän ja pätevän henkilökunnan löytäminen, hoitohuoneita meillä on riittävästi. Tällä hetkellä myymme paljon ei-oota. Haemme kaiken aikaa lisää henkilökuntaa, jotta saisimme lisättyä hoitoaikoja, sanoo Parkkinen.

Tällä hetkellä hoitolassa on noin 20 työntekijää.

Kummassakin päiväkylpylässä vierailee noin 50 asiakasta päivittäin. Kylpylähoitoihin käytetään keskimäärin noin 100 euroa. Kannattavaan liiketoimintaan vaaditaan tilojen noin 60 prosentin käyttöaste.

Kaupunkikylpylöiden asiakkaista noin kymmenen prosenttia on miehiä. Monesti miesasiakas astuu kylpylään pakosta. Helsinki Day Spa -kylpylään miehiä tuovat yritystilaisuudet, Palace Kämp Day Spa -hoitolaan puolestaan samassa korttelissa sijaitsevat kaksi liikemieshotellia.

Helsinki Day Span Niemi kertoo, että tänä jouluna erityisesti naiset innostuivat ostamaan miehilleen joululahjaksi päivän hoitolassa. Kahtena edellisenä jouluna miehet ostivat puolisoilleen lahjakortin päiväkylpylään.

– Tänä vuonna selkeästi huomasi, että naiset halusivat antaa miehilleen lahjaksi samat ihanat kylpylähoidot, jonka naiset olivat saaneet lahjaksi edellisenä vuonna.

Silti moni asiakas nauttii kylpylähoidosta yrityksen rahoilla. Helsinki Day Spassa järjestetään yritystilaisuuksia viikottain. Palace Kämp Day Spassa lähes puolet asiakkaista on yritysasiakkaita.

Kommentit

    Näytä lisää

    Uusimmat talousuutiset
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    2. 2

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    3. 3

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    4. 4

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    5. 5

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    6. 6

      Melske Uberissa yltyy – hallituksesta lähti pitkäaikainen jäsen

    7. 7

      Ihottumaa, kutinaa ja väsymystä – lentoyhtiön univormut liitettiin outoihin vaivoihin

    8. 8

      Alko saa uuden toimitusjohtajan Snellman Groupista – palkka 28 500 euroa

    9. 9

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    10. 10

      Kesäbensan hinta putosi 7 vuoden pohjiin – listasimme halvimmat asemat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    2. 2

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    3. 3

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    4. 4

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    5. 5

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    6. 6

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    7. 7

      Kesäbensan hinta putosi 7 vuoden pohjiin – listasimme halvimmat asemat

    8. 8

      Jopa miljardin dollarin kaupat – George Clooney myi tequilansa

    9. 9

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    10. 10

      Ihottumaa, kutinaa ja väsymystä – lentoyhtiön univormut liitettiin outoihin vaivoihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nesteen väki lopettaa polttoaineen jakelun Suomessa viikoksi

    2. 2

      Hobby Hallista tehty paljon ilmoituksia kilpailu- ja kuluttajavirastolle – toimitusjohtaja myöntää ongelmat

    3. 3

      Matka Espanjaan avasi silmät: Harri, 28, kasvattaa omaisuuttaan arjen säästökikoilla ja etenee kohti unelmaa

    4. 4

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    5. 5

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    6. 6

      Kovatuloisimpaan kymmenykseen pääsee 4 968 euron tuloilla – onko se paljon vai vähän?