Elcoteq myy Offenburgin tytäryhtiönsä

Julkaistu: , Päivitetty:

Elektroniikan sopimusvalmistaja Elcoteq tehostaa tuotantokapasiteettinsa käyttöä Saksassa ja Venäjällä. Yhtiö on allekirjoittanut sopimuksen Saksan Offenburgissa sijaitsevan Elcoteq Communications Technology -tytäryhtiönsä myymisestä saksalaisen Bavaria Industriekapitalin kanssa. Kauppahintaa ei julkistettu.
Lisäksi Elcoteq pyrkii joko sopeuttamaan Pietarin yksikkönsä toimintaa Venäjällä tai myymään sen vuoden ensi alkupuolella. Yhtiö myös leikkaa kustannuksiaan muissa toiminnoissa Euroopassa sekä Aasian ja Amerikan alueilla.

Kustannusten leikkaukset yhdessä tuotannon tehostamistoimenpiteiden kanssa aiheuttavat arviolta noin 15 miljoonan euron kertaluonteiset kulut. Suurin osa näistä kuluista kirjataan viimeiselle neljännekselle, ja niillä ei arvioida olevan merkittävää negatiivista kassavirtavaikutusta.

Yhtiö arvioi, että toimenpiteillä saavutetaan 70–80 miljoonan euron vuotuiset säästöt, jotka alkavat näkyä asteittain ensi vuoden alusta alkaen.

– Toimenpiteet tehdään alueilla, joissa niiden toteuttaminen ei rajoita yhtiön palveluvalikoimaa tai kasvumahdollisuuksia, tiedotteessa sanottiin.

Mainitut toimet ovat osa uutta, lokakuussa julkistettua sopeuttamisohjelmaa. Elcoteqin aikaisempi kuluneen vuoden ensimmäisellä neljänneksellä käynnistetty sopeuttamisohjelma on edennyt yhtiön odotuksien mukaisesti.

Yhtiö myös jatkaa toimintansa tehostamista etenkin materiaalihallinnassa ja tuotantokoneiston käytössä. Tällaisista parannuksista saatavat säästöt eivät sisälly arvioituun 70–80 miljoonaan euroon, ja niiden odotetaan tukevan merkittävästi yhtiön tavoitetta saavuttaa noin kahden prosentin operatiivinen tulostaso ensi vuonna.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    2. 2

      Diabeteslääkkeiden korvaus pieneni yli 300 000 suomalaiselta – etujärjestö: osa jättänyt lääkkeet ostamatta

    3. 3

      Pauligin ”hajota ja hallitse” -kilpailutus tuli tiensä päähän – syy on suomalaisten kahvimaussa

    4. 4

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    5. 5

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    6. 6

      Seppälää haetaan konkurssiin

    7. 7

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    8. 8

      Turismi veti Islantia lamasta – ja puski Reykjavikin asuntohinnat hurjaan nousuun

    9. 9

      Tiimari, Anttila, Erätukku, Seppälä... – jatkuuko syöksykierre?

    10. 10

      Seppälässä vaarassa 270 työpaikkaa – ”Olemme kiitollisia pitkämielisyydestä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    2. 2

      Seppälää haetaan konkurssiin

    3. 3

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    4. 4

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    5. 5

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    6. 6

      Lindexin toimitusjohtaja irtisanoutui

    7. 7

      Seppälässä vaarassa 270 työpaikkaa – ”Olemme kiitollisia pitkämielisyydestä”

    8. 8

      Pauligin ”hajota ja hallitse” -kilpailutus tuli tiensä päähän – syy on suomalaisten kahvimaussa

    9. 9

      Fazer pyöräytti hyönteisleivän – näinkö suomalaiset saadaan syömään hyönteisiä?

    10. 10

      Näkökulma: Tässä on valtion suurin rahoittaja – pitäisikö kehua vai haastaa oikeuteen?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    5. 5

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    6. 6

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    7. 7

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    8. 8

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    9. 9

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    10. 10

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    11. Näytä lisää