Rockin puurojuhla ei pala pohjaan

Julkaistu:

Joulun ravintolatarjonta näyttää tänä vuonna vireältä jopa livemusiikin ystäville. Varsinkin joulun aluspäivinä keikoista on varaa valita. Tarjolla on niin puuroa kuin jouluräyhääkin.


Uusia keikkapaikkoja ja klubeja on noussut tänä vuonna tiheään pitkin Helsinkiä.

14 keikkaklubista uusimpia tulokkaita ovat marraskuussa Annankadulle avautunut Mika Kaurismäen Bossa ja elokuvateatteri Forumin entisiin tiloihin muuttanut Sedu Koskisen keikkapaikka Apollo Live Club.

Jouluaattoa edeltävänä viikonloppuna menoa riittää. Bändit nousevat lavalle Helsingin suurten rokkiklubien, Tavastian ja Nosturin lisäksi myös pienissä keikkapaikoissa, kuten Kallion Kuudennella linjalla.

Elävän musiikin yhdistys Elmun keikkaklubi Nosturissa aloitetaan lauantaina uusi jouluperinne: puurojuhla. Juhlassa esiintyy muun muassa Kauko Röyhkä.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Ilmainen konsertti on joululahja yleisölle. Perinnettä on tarkoitus jatkaa myös ensi vuonna, Elmun ja Nosturin toiminnan johtaja Tapio Hopponen.

Nosturissa uskotaan, että ihmiset ilmestyvät keikoille myös joululomalla. Kun joulupäivänä kaupungin muu musiikkielämä typistyy tanssiin kuusen ympärillä, Nosturi tarjoilee jo neljännen kerran metalliin painottuvan joulupäivän konsertin.

Tänä vuonna jouluräyhäämään saapuu Maj Karma Liekillä ja Roctumilla höystettynä. Hopposen mukaan joulupäivän konsertti kerää perinteisesti noin viisisataa kuuntelijaa, joita houkuttaa päästä välillä "karkuun kotoa".

Nosturin vuosi on ollut hyvä. Kävijöitä on ollut satatuhatta ja esiintyjiksi on saatu aikaisempaa nimekkäimpiä artisteja.

Ensi vuonna Elmun 30-vuotisjuhlien kunniaksi valikoimaa aiotaan kasvattaa entisestään.

– Tarkoitus on venyttää kävijöiden keski-ikää 24:stä aina 40:een. Ohjelmistoon voi tulla esimerkiksi etnomusiikkia, varsinkin nyt, kun Savoy menee ensi vuodeksi remonttiin, Hopponen suunnittelee.

HOK-Elannon ravintoloiden ketjujohtaja Jukka Junno on Hopposta skeptisempi joulun kävijämääristä.

– Päätimme jo hyvissä ajoin rauhoittaa esimerkiksi keikkaravintola Virgin Oilin joulun viettoon, Junno sanoo.

Kuuntelijoita varmasti olisi jonkin verran, mutta niistä ei riitä kaikille, Junno jatkaa.

Junnon mukaan pitkä viikonloppu ennen varsinaisia joulupyhiä pikemminkin rauhoittaa kuin täyttää ravintolat, sillä ihmiset lähtevät joulun viettoon ajoissa.

– Toisaalta jouluvalmisteluihin on ollut enemmän aikaa, joten asiakkaista voi olla yllättävän paljon. Jouluaattona ja -päivänä auki ovat muun muassa keskustan ravintolat Zetor, Vltava ja Sports Academy.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Löytyykö kaapistasi mahdollinen meripihka-aarre? Näin ammattilainen määrittelee ”itäblokin kullan” arvon

    2. 2

      Varo piilokuluja, asunnon myyntihinta ei kerro kaikkea – Kuluttajaliitto: Kun ilmiö kasvaa, ongelmia syntyy

    3. 3

      490 kilometriä ali Englannin kanaalin ilman vessataukoja: tästä maksetaan jopa 6 000 e/kk

    4. 4

      Näin nappaat verohyödyn eläkkeen nostamisesta ennakkoon: töitä ei tarvitse lopettaa – katso laskelmat

    5. 5

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    6. 6

      Kiinalaisten turistiryntäys saa lisää ilmaa alleen – Lucky Air aloittaa lennot Helsinki-Vantaalle

    7. 7

      Jan Hurrin näkökulma: Ennusteet lupaavat talouskasvua, mutta kuinka oikeaan ne ovat aiemminkaan osuneet?

    8. 8

      Asumistutkija tyrmää 15,5 neliön miniasunnot: ”Mennään sellaista rajaa kohden, mikä pelottaa”

    9. 9

      Suomalaiselle duunarille tarjotaan Norjassa lähtöpalkaksi 3500 €/kk – ”Kyllä siellä säästöönkin pystyy rahaa saamaan”

    10. 10

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asumistutkija tyrmää 15,5 neliön miniasunnot: ”Mennään sellaista rajaa kohden, mikä pelottaa”

    2. 2

      490 kilometriä ali Englannin kanaalin ilman vessataukoja: tästä maksetaan jopa 6 000 e/kk

    3. 3

      Näin nappaat verohyödyn eläkkeen nostamisesta ennakkoon: töitä ei tarvitse lopettaa – katso laskelmat

    4. 4

      Tarjolla vakityö, palkka neuvoteltavissa – yhtä katsastajaa etsitty yli 4 kuukautta

    5. 5

      Varo piilokuluja, asunnon myyntihinta ei kerro kaikkea – Kuluttajaliitto: Kun ilmiö kasvaa, ongelmia syntyy

    6. 6

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    7. 7

      Löytyykö kaapistasi mahdollinen meripihka-aarre? Näin ammattilainen määrittelee ”itäblokin kullan” arvon

    8. 8

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    9. 9

      3 kk:n koulutus ja varma työpaikka? Teemun, 35, työtilanne on nyt parempi kuin koskaan: ”Poikkeuksellista aikaa”

    10. 10

      Kiinalaisten turistiryntäys saa lisää ilmaa alleen – Lucky Air aloittaa lennot Helsinki-Vantaalle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja nipistää palkastaan 1 000 €/kk lapsille ja säästöön – näin se käy

    2. 2

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    3. 3

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    4. 4

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    5. 5

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    6. 6

      5 erilaista säästäjää kertoo: Näin sijoittaisin 100 €/kk ja 500 € kerralla

    7. 7

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    8. 8

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    9. 9

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    10. 10

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    11. Näytä lisää