Suomi saanee hyvinvoinnin jättilaitoksen

Sosiaali- ja terveysministeriön johtamilla laitoksilla on edessä suurremontti. Selvityshenkilöt yhdistäisivät Kansanterveyslaitoksen ja sosiaali- ja terveysalaa tutkivan Stakesin.
Uusi tutkimuskeskus aloittaisi toimintansa vuonna 2009.

Toinen iso muutos olisi Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen ja Sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontakeskuksen yhdistäminen.

Kansanterveyslaitoksen emerituspääjohtaja Jussi Huttunen ja Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma kävivät syksyn aikana läpi kuusi sosiaali- ja terveysministeriön hallinnoimaa laitosta.

Näistä Säteilyturvakeskus ja Työterveyslaitos saisivat jatkaa omina laitoksinaan.

Suurremontilla halutaan poistaa päällekkäisyyksiä niin ministeriön kuin sen laitostenkin työnjaosta. Uudistuksen tavoitteena on myös kasvattaa laitokset yhdistämällä suuremmiksi ja säästää näin resursseja.

Selvitystyön taustalla kummittelee myös valtion tuottavuusohjelma, johon liittyy työntekijöiden vähennystavoitteet.

– Haluan korostaa, että tähän esitykseen ei sisälly irtisanomisia, kommentoi peruspalveluministeri Paula Risikko (kok.) vastaanottamaansa selvitystä.

Kansanterveyslaitoksessa ja Stakesissa on kuitenkin vakituisen väen ohella paljon myös määräaikaisia työntekijöitä.

Vielä ei ole myöskään tietoa siitä, mikä on esimerkiksi Kansanterveyslaitoksesta ja Stakesista syntyvän Hyvinvoinnin ja terveyden tutkimuskeskuksen koko. Laitoksen lopullista nimeäkin aiotaan vielä miettiä.

Stakesissa työskentelee nyt noin 300 vakituista ja sata määräaikaista työntekijää. Kansanterveyslaitoksella vakituisia on reilut 600 ja määräaikaisia noin 300.

Yhdistettävien laitosten johtajat kiittelivät ehdotuksen suuria linjoja, kun selvityshenkilöt luovuttivat sen Risikolle perjantaina Helsingissä.

Stakesin pääjohtaja Vappu Taipale kommentoi olevansa huojentunut esityksen luettuaan, sillä se ei ole karsimassa laitoksen resursseja.

Myös Kansanterveyslaitoksen pääjohtaja Pekka Puska kehui selvitystä ja ehdotuksia hyvin perustelluiksi. Hän uskoi, että yhdistyneinäkin laitosten resurssit säilyvät.

– Piru asuu yksityiskohdissa, lisäsi Taipale.

Taipale aikoo käydä tarkkaan läpi yksityiskohdat ennen kuin Stakes antaa lopullisen lausuntonsa ehdotuksista.

Lopulliset päätökset laitosten organisaatioremontin osalta tehdään helmi–maaliskuussa.

Henkilöstö on remontin suhteen epäilevämpi. Stakesissa työskentelevien akavalaisten pääluottamusmies Timo Sinervo olisi toivonut yhdistymisen sijaan yhteistyön tiivistämistä. Sinervo ei löydä perusteluja kahden laitoksen yhdistämiselle.

Sinervo pelkää, että Stakesin ja Kansanterveyslaitoksen yhdistäminen paisuttaa byrokratiaa ennemmin kuin tehostaa toimintaa.

– Tämä tarkoittaa valtavaa hallintobyrokratiaa ja johdon etääntymistä entisestään henkilöstöstä, ja siinä on aina riskinsä, Sinervo aprikoi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    2. 2

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    3. 3

      Korruptioskandaali levisi lihapakkaamoon – kurssi syöksyi

    4. 4

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    5. 5

      Sarasvuo lahjoitti 2 miljoonaa Trainers’ Housen osaketta yhtiön toimitusjohtajalle

    6. 6

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    7. 7

      Lehti: Komissio haluaa euron käyttöön kaikissa EU-maissa

    8. 8

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    9. 9

      Kreikka-kanta muotoiltiin kiireessä – Orpo kiistää arvostelun

    10. 10

      Saksa ja Ranska perustivat kahden maan työryhmän – tarkoitus vauhdittaa euromaiden yhteistyötä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    2. 2

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Sarasvuo lahjoitti 2 miljoonaa Trainers’ Housen osaketta yhtiön toimitusjohtajalle

    5. 5

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    6. 6

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    7. 7

      Ekonomisti povaa ”kasvuhumausta”: talouden jarrusta voi tulla vauhtipyörä

    8. 8

      Vie vapaa-ajan, palkintona yleensä palkannousu: Diplomi-insinööriksi etänä 1,5 vuodessa

    9. 9

      Näkökulma: Kreikan piina pahenee taas – pelastavatko vain silmänkääntö­temput?

    10. 10

      Korruptioskandaali levisi lihapakkaamoon – kurssi syöksyi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Palkka jopa 4 000 e/kk – silti kehuttu yritys ei löydä duunareita

    2. 2

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Työttömät palkatta töihin yrityksiin – hallitus esittää kokeilua

    5. 5

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    6. 6

      Suomalaisyrittäjän tuote myy kuin häkä Kiinassa – jopa tuhat 600 euron laitetta päivässä

    7. 7

      Ilmainen porno palaa televisioon

    8. 8

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    9. 9

      Tamperelaisfirman työntekijöille bonuksina muhkea osakepotti: ”Kuuntelivat ällistyksestä mykkinä”

    10. 10

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    11. Näytä lisää