Vikingin pikalautta myöhästyy pahasti

Julkaistu: , Päivitetty:

Viking Linelle erittäin tärkeä uusi XPRS-alus myöhästyy kevään liikenteenaloituksesta. Laivalle on kuitenkin tehty jo 12 000 matkavarausta, joista osa joudutaan nyt järjestelemään uusiksi.


Viking Line on laskenut paljon pikalautta XPRS:n varaan. Noin 130 miljoonaa euroa maksanut alus on tarkoitettu Helsingin ja Tallinnan väliseen reittiliikenteeseen.

Aluksen piti valmistua alun perin jo tammikuussa ja aloittaa liikennöintinsä 10. maaliskuuta. Nyt Akerin Helsingin telakka on ilmoittanut Vikingille toimitusajaksi maaliskuun alun, mutta tämäkään ei ole varmaa.

– Olemme tähän asti voineet luottaa Akeriin. Myöhästyminen on vaikea asia ja suuri pettymys meille, myöntää Viking Linen toimitusjohtaja Nils-Erik Eklund.

Varustamo kertoo vaativansa Akerilta tuntuvat korvaukset myöhästymisestä.

– Kompensaatiota on tulossa jokaiselta viivästymispäivältä, joten rahallisesti tappio ei ole suuri. Olemme kuitenkin saaneet liikenteen aloituspäiville jo 12 000 varausta, monet niistä tärkeiltä yritysasiakkailta, Eklund harmittelee.

Varustamo voi tarvittaessa liikennöidä XPRS:n lähtöjä vanhalla Rosellalla, mutta kokousmatkoja varanneille yritysryhmille vaihto ei todennäköisesti kelpaa.

– Menetämme tässä puhdasta bisnestä, jos asiakkaat joutuvat muuttamaan suunnitelmiaan, sanoo Nils-Erik Eklund.

XPRS voi ehtiä liikenteeseen maaliskuun puolivälissä, jos aluksen vastaanottamisen jälkeen kaikki valmistelutyöt sujuvat Vikingillä ongelmitta.

Varustamolla on muutenkin kiire ehostaa aluskantaansa. Sen tärkeimmät laivat ovat jo toistakymmentä vuotta vanhoja, kun kilpailijan Tallink Siljan parhaimmat alukset on rakennettu tällä vuosituhannella.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      KKO:lta työoikeudellinen ennakkoratkaisu – Yrittäjät: Tämä on erittäin merkittävä linjaus

    2. 2

      Valinnanvapaus ei tuonut ryntäystä yksityislääkäriin – osa valitsi yksityisen vahingossa

    3. 3

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    4. 4

      Hypo: Asuntojen hinnat nousevat tänä ja ensi vuonna maltillisesti – taustalla ”raju rakentaminen”

    5. 5

      S&P-osakeindeksi kiri jälleen uuteen ennätykseen Yhdysvalloissa

    6. 6

      Arvaatko, missä nostetaan pieniä ja missä isoja seteleitä? Yhä useammalla pankkiautomaatilla voi myös tallettaa rahaa

    7. 7

      Erikoiset työttömyysluvut hämmentävät – ”Tämä on tyypillinen ilmiö, kun talous piristyy”

    8. 8

      Taloyhtiö ei voi parvekegrillaukselle käytännössä mitään – Kiinteistöliitto: Älkää edes yrittäkö kieltää sitä

    9. 9

      Kommentti: Ainoa syy työllisyyden nousuun: Jo joka neljäs nainen on osa-aikatöissä

    10. 10

      Tulosjulkistaja Kamux vajosi pörssissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    2. 2

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    3. 3

      Arvaatko, missä nostetaan pieniä ja missä isoja seteleitä? Yhä useammalla pankkiautomaatilla voi myös tallettaa rahaa

    4. 4

      Valinnanvapaus ei tuonut ryntäystä yksityislääkäriin – osa valitsi yksityisen vahingossa

    5. 5

      Kommentti: Ainoa syy työllisyyden nousuun: Jo joka neljäs nainen on osa-aikatöissä

    6. 6

      Erikoiset työttömyysluvut hämmentävät – ”Tämä on tyypillinen ilmiö, kun talous piristyy”

    7. 7

      Taloyhtiö ei voi parvekegrillaukselle käytännössä mitään – Kiinteistöliitto: Älkää edes yrittäkö kieltää sitä

    8. 8

      KKO:lta työoikeudellinen ennakkoratkaisu – Yrittäjät: Tämä on erittäin merkittävä linjaus

    9. 9

      Tulosjulkistaja Kamux vajosi pörssissä

    10. 10

      Näkökulma: Painajainen jatkuu yhdeksättä vuotta – kinastelu pitää Kreikkaa kyykyssä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    2. 2

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    3. 3

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    4. 4

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    5. 5

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    6. 6

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    7. 7

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    8. 8

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    9. 9

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    10. 10

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    11. Näytä lisää