Yritykset antavat lahjaksi omia tuotteitaan

Yritys muistuttaa olemassaolostaan jouluna. Lahjaksi yhteistyökumppaneille lähtee usein yrityksen omia tuotteita.
Asiakkaita ja yhteistyökumppaneita halutaan muistaa jouluna tavalla tai toisella. Yritykset ovat jakautuneet tässä kahteen leiriin. Yhteistyökumppaneille lähtee joko lahja, joka monesti on yrityksen oma tuote, tai kortti, jossa kerrotaan osallistumisesta hyväntekeväisyyteen.

Monialayhtiö Fiskarsin viestintäjohtaja Leena Kahila-Bergh kertoo, että joululahjoissa Fiskars luottaa omiin tuotteisiinsa. Fiskars osti designyritys Iittalan viime kesänä. Se näkyy myös joululahjoissa.

Perinteisestä joulukortista Fiskars ei ole luopunut. Korttiin on yleensä kuvattu oma ruukki Fiskarsissa.

– Lahjoitamme myös hyväntekeväisyyteen.

Fiskars-konserniin kuuluvat tytäryhtiöt Fiskars Brands, Iittala Group, Inhan Tehtaat ja Kiinteistötoimi.

Koneella ei ole yhtenäistä joululahjakäytäntöä. Yksiköt saavat itse päättää joululahjakäytännöstään, kertoo Heli Aalto Koneen tiedotuksesta.

Joulukorttikäytäntö on kokenut Koneessa suuremman myllerryksen tänä vuonna. Ensimmäistä kertaa koko konserni lähettää vain sähköisen kortin.

– Valitsimme globaalin e-kortin useammastakin syystä. Se on ympäristöystävällinen ja tietysti myös kustannustehokkaampi. Koko summa menee hyvään tarkoitukseen, eikä painatus- ja postimaksuihin, sanoo Aalto.

Nokian viestintä kertoo, että yhtiö ei anna joululahjoja. Sen sijaan yritys antaa lahjoituksia eri tarkoituksiin ympäri maailmaa. Usein ne kohdistuvat lapsiin. Joulun alla Nokia tukee Unicefia.

– Nokian joulukortti on vuodesta 2001 asti ollut sähköinen Unicef-kortti. Jokainen vastaanottajan avaama kortti kasvattaa Nokian Unicefille tilittämää tukea. Viime vuonna korttia lähetettiin kaikilta mantereilta ja yli 150 eri maasta, tarkentaa Nokian viestintä.

Iisalmelainen panimo- ja virvoitusjuomayritys Olvi laittaa lahjaksi omia tuotteitaan sen verran kun se lähettää lahjoja. Olvin joulukortit on hankittu Syöpälasten tuelta.

– Me olemme miettineet, että pitäisikö joulutervehdyksistä luopua ja sen sijaan muistaa yhteistyökumppaneita muulloin, sanoo Olvin brändi- ja viestintäjohtaja Olli Heikkilä.

Olvi kokeili itsenäisyyspäivälahjaa jo tänä vuonna. Vastaanotto oli Heikkilän mukaan kovin positiivinen.

– Joulun alla lahjoja voi tulla niin, ettei takakonttiin mahdu. Muuna aikana brändi erottuu paljon paremmin. Siitähän tässä on kysymys.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    2. 2

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    3. 3

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    4. 4

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    5. 5

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    6. 6

      Sijoitusneuvonnassa ihmisellä ja robotilla on samat säännöt – mutta kumpi on luotettavampi?

    7. 7

      Eläkkeensaajat tyrmää verottajan linjauksen – ruoka biojätteeksi eikä vapaaehtoisille

    8. 8

      Katso miten muut arvostavat työtäsi

    9. 9

      Stockmann päästää asiakkaat katolle – vanhasta tupakkapaikasta tehdään hulppea terassi

    10. 10

      Google ja Facebook myönsivät: lankesivat massiiviseen huijaukseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    2. 2

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    3. 3

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    4. 4

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    5. 5

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    6. 6

      Verohallinto: Vastikkeeton talkooruoka edelleen verotonta, makkarametreissä muistettava kohtuullisuus

    7. 7

      Sijoitusneuvonnassa ihmisellä ja robotilla on samat säännöt – mutta kumpi on luotettavampi?

    8. 8

      Sadat ovat saaneet ajokortin reilulla tonnilla – ”Tulokset näyttävät hyviltä”

    9. 9

      Google ja Facebook myönsivät: lankesivat massiiviseen huijaukseen

    10. 10

      Nordean pääanalyytikko: ”Yksin Trump voi aiheuttaa lähinnä harmia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    3. 3

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    4. 4

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    5. 5

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    6. 6

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    7. 7

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    8. 8

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    9. 9

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    10. 10

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    11. Näytä lisää